Haastavaa hauskaa

"Pyykkö toteaa, että harvoin elämässä kaikki on puhtaasti hauskaa."

Marja Pyykön kasvokuva: Minna Uimonen
Kuvat: Marek Sabogal / Solar Films  

Elokuvaohjaaja Marja Pyykkö teki elokuvan odotuksesta ja kaipauksesta. Vakavista teemoista syntyi komedia Kekkonen tulee!.

Marja Pyykkö ei varsinaisesti ole elinvitsien suurin ystävä. Perjantaina 16. elokuuta ensi-illassa olleessa elokuvassa Kekkonen tulee! niitä on yksi kappale. Joissakin koeyleisöissä juuri se – Nälkämaan laulun alkusäkeen eräänlainen dysleksisfreudilainen vääntymä – herätti reaktioita, joista päätellen kyse oli ehkä maailmankaikkeuden hauskimmasta jutusta, ihan pyörryttävän huvittavasta.

Niin, mikä sitten on hauskaa? Muun muassa siitä keskustelime Pyykön kanssa helsinkiläisen kerrostalon puutarhamaisen rehevässä pihassa.

Kekkonen tulee! kertoo 70-luvun alun lappilaisesta kylästä, jonka arki saa uutta vauhtia, kun leviää huhu itsensä tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkosen tulevasta vierailusta.

Elokuva pohjautuu Pia Pesosen novellikokoelmaan Urho Kekkonen Straße (Teos 2011), johon Pyykölle tarjoutui mahdollisuus perehtyä. Elokuvan käsikirjoittajana toiminut Elias Koskimies oli mukana Pyykön työparina alusta lähtien. He tapasivat kirjan lukemisen jälkimainingeissa, ja vähän kirjan ohikin, ja löysivät nopeasti yhteisen sävelen.

Kaksikko sai hankkeeseen mukaan myös tuotantoyhtiö Solar Filmsin, joka oli tuottanut jo Pyykön ensimmäinen pitkän elokuvan Sisko tahtoisin jäädä (2010).

”Silti jokainen projekti vaatii aina uuden kauppaamisen”, Pyykkö kertoo.

MarjaP MINNA

Huumori on vaikea laji, myös katsojalle

Kekkonen tulee! -elokuvassa punaisina lankoina toisiinsa kietoutuvat vakava ja koominen, absurdi ja arkinen, naurettava ja jopa traaginen.

”Tietynlainen haikeus ja kaipaaminen yhdistettynä siihen hulluuteen ja hauskuuteen, se oli mun mielestä haastavaa. Ja se selkeästi on nyt muillekin haastava asia.”

Pyykkö viittaa vaihteleviin, jopa ristiriitaisiin lehdistökritiikkeihin, joita elokuva tuoreeltaan sai. Yhdellä laidalla on esimerkiksi arvostava arvio, jossa elokuvaa luonnehditaan mustaksi ja postmodernin itsetietoiseksi komediaksi. Toisella laidalla taas on vaikkapa elokuvaa sketsimäisenä farssina pitävä tylytys.

”Se oli selvää, kun käsistä lähdettiin tekemään, että tämän voi lukea eri tavoin – eikä siinä mitään.”

Yleisesti ottaen Pyykkö näkee huumorin luonteen niin, että hauskan ei välttämättä tarvitse olla helppoa.

”Myös elokuvakatsojaa voi haastaa ja pitää haastaa.”

Katsojat myös tekevät oman elokuvansa. Lapissa Enontekiöllä pidetyssä maailman ensi-illassa naurun paikat ja tavat olivat hieman erilaisia kuin Helsingissä kutsuvieraille pidetyssä ensi-illassa. Kutsuvierasyleisön nauru ja muut reaktiot kulkivat Pyykön havaintojen mukaan ehkä hieman sisäänpäin, kun taas pohjoisessa naurettiin ajoittain vedet silmissä.

Maailman ensi-illan yleisö tuntui ottavan elokuvan myös selvästi kevyemmin.

”Se kysymys, että saako tälle nauraa, ei vaivannut.”

Mutta siitä vakavasta puolesta. Pyykkö toteaa, että harvoin elämässä kaikki on puhtaasti hauskaa.

”Sanoin varhain Eliakselle, että tästä ei voi tehdä pitkää elokuvaa, jos hahmot on vaan hauskoja. Että jos me löydetään sinne se teema, joka on ehkä kaipaus ja odotus ja usko siihen johonkin ihmeeseen, niin ne taas tunnistan myös itsessäni.”

”Kun löydän sen teeman, joka on mulle selvä ja jollakin tavalla arvokas, niin sitten näyttelijäohjaaminenkin ja käsitys siitä miten asioiden pitäisi kulkea, ovat hirveän paljon kirkkaampia.”

Mitä tulee humorististen kohtausten tekemiseen, niin avainasemassa Pyykölle on rytmi.

”Rytmitaju on sellainen asia, johon hauskuudessa uskon. Mut sehän on hirveän henkilökohtainen asia. Mä itse kuulen ne biitit omasta mielestä tosi selkeesti.”

Pyykön mukaan rytmi ja myös tempon vaihtelu ovat niin komiikassa kuin ylipäätään kerronnassa tärkein elementti.

Kekkonen_Aake ja Jukka

Kylähulluista ja muista stereotypioista

Voisiko joidenkin katsojareaktioiden pidättyneisyyden taustalla olla myös epäilystä siitä, että tässä stereotypisoidaan jotain?

”Kyllä. Siitäkin on ollut kahdenlaista tulkintaa. On sanottu, että elokuvassa nauretaan kummallisille kylähulluille.”

”Itse näen sen niin, että jokainen näyttelijä on rakastanut omaa hahmoaan. Se miellyttää mua, ettei elokuvassa ole yhtään kohtaa, missä näyttelijä jotenkin menisi oman roolihahmonsa päälle ja naureskelisi sille.”

Käsikirjoitusta lukiessaan Pyykkö päätti, että ohjatessa suitset pitää laittaa tiukalle.

”Kun teksti on jo niin absurdia, niin pitää näytellä mahdollisimman jalat maassa ja aidoin tuntein, vaikka ne repliikit olis vaikka mitä.”

Yksi elokuvan hahmoista on Aake Kallialan esittämä Olavi, lausuntaharrastaja, joka jakaa laavutyyppisen asumuksensa Anneli-nimisen miehen (Jukka Puotila) kanssa.

Roolitus ja puvustus lapinpaitaan tapahtui täysin tietoisena siitä, että Kallialalla on vanhastaan kyseenalainen maine nunnukasketsien yhtenä esittäjänä.

”Mutta viesti Aakelle oli, että ’Nyt sun täytyy näytellä niin että tämä on todella tosi’.”

Se toimi kyllä. Kun Olavi sanoo Annelille ’Mie rakastan sinua’, ei siinä ole mitään naurettavaa.

Termi kylähullukin on vähän sellainen kärjistys. Ovatko elokuvan henkilöt nyt niin kylähulluja?

”Kaikki meistä ovat. Kyllä mä ajattelen niin, että maailma ja me kaikki ollaan aika hulluja ja kreisejä.”

”Eikä keittiörealismi kiinnosta mua siviilissäkään. Mua ympäröivät tosi monisyiset ja kummalliset ihmiset ihan kuule pihapiirissä, ettei se välttämättä vaadi hirveästi mielikuvitusta, kun alkaa miettimään että mitä jos…”

”Voi olla että jossain vaiheessa olen eri mieltä, mutta tällä hetkellä mun mielestä taiteessa on kiinnostavaa, että vähän nostetaan ja kärjistetään ja luodaan joku oma ja erityinen maailma.”

”Mun mielestä on ainakin ihana katsoa elokuvaa, jossa on oma maailma, joka on rakennettu kauheen tarkasti ja ammatti-ihmiset on tehny sitä niin, että se olisi pitävä. Sillä tavoin pääsee irrottautumaan arjesta. Se on musta taiteen tehtävä tavallaan.”

Kekkonen_pressi5

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, …

Entä sitten elokuvan nimihenkilö Kekkonen, jota odotetaan kylään muun muassa apulaisinsinööri Martti Kellinsalmen (Konsta Mäkelä) vaaliman joulumaahankkeen henkiinpuhaltajaksi, sekä kotirouva Maija Kellinsalmen (Marjaana Maijala) cocktail-kutsujen ja baariyrittäjä Allin (Merja Larivaara) kaljakuppilan kilpailevien pitojen kunniavieraaksi.

”Kekkonen on väline näyttää tunteita ja luoda dramaa.”

Se, että Urkki hahmona loistaa poissaolollaan, ei ole elokuvan kannalta mikään ongelma. Voisi pikemminkin sanoa, että se on osa sen pointtia.

Kekkonen oli ehkä viimeinen etäinen ja pelätty presidentti, joka seisoi korkealla jalustallaan – jo valtaoikeuksien – mutta myös poliittiskulttuurisen kollektiivisen mielikuvituksen asettamissa puitteissa.

”Nykypäivänä tehdään jo niin paljon suoraa vitsiä kaikista politiikoista, että nehän ei pääse tollaselle jalustalle mitenkään. Jokainen moka ja kompastus on välittömästi mediassa. Sitten taas itänaapurissa, jos katselee Putin-kuvia, niin se valokuvagalleriahan on aika identtinen aiemman Kekkos-kuvaston kanssa.

Poliittisen kulttuurin ja kollektiivisten mielikuvastojen muutokset olisivatkin sitten ihan uuden keskustelun teema.

Marja Pyykkö töissä

Elokuvaohjaaja prekaarina

Elokuvaohjaajaksi 2008 valmistunut Pyykkö on viime vuosina oppinut ammatistaan paljon.

”Kun Sisko tahtoisin jäädä -leffakin meni ihan hyvin, niin ajattelin, että saan hirveesti käsiksiä ja sieltä vaan valitsen. Se ei kyllä mene yhtään niin. Jokainen hanke täytyy itse luoda.”

Kahden pitkän elokuvan lisäksi Pyykkö on tehnyt yhden tv-elokuvan sekä mainoksia ja muita lyhäreitä. Työhistoria sisältää myös apulaisohjausta ja tukun elokuvatuotannon eri pesteissä toimimista.

Pyykkö ei jaa veteraaniohjaaja Matti Kassilan taannoin esittämää näkemystä siitä, että käsikirjoitukset olisivat nykyään jotenkin huonompia kuin ennen, mutta on sitä mieltä, että elokuvia joudutaan nykyään tekemään liiankin nopealla aikataululla. Etenkin valmisteluaika on hirveän lyhyt.

Määräaikaisuus sinänsä ei Pyykköä ahdista. Hän on tehnyt läpi elämänsä työtä hankkeittain. Mitä tulee elokuvaohjaajuuteen hanketyölaisenä, niin:

”Ymmärrän että elokuvaohjaajuus kulkee sellaisissa, sanotaan nyt viiden vuoden sykleissä. Olen sillä tavalla realisti. Kyllä mä suunnittelen opetustyötä, ja mulla on tarkoitus tässä sivussa kouluttaa itseäni vähän muuhunkin.”

Näillä näkymin Marja Pyykön tulevaisuus siis tapahtuu duuneja ja tempoa vaihdellen. Omassa rytmissä.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , ,

Kommentoi