Kirottu

"Kirottu vaikuttaa katolisen kirkon promoelokuvalta, jossa todistellaan, että Saatana elää ja vaikuttaa maailmassa demonien ja noitien kautta."

(The Conjuring, USA 2013)
O: James Wan
N: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Lili Taylor, Ron Livingston
K16
Ensi-ilta 23.8.2013

 ★★★☆☆ 

Ydinperhe ja Saatana tappelivat – kumpi voitti?

William Friedkinin Manaaja (1973) herätti aikoinaan keskustelua siitä, onko demonisen riivauksen kuvaus katolisen kirkon rienausta vai perhearvojen ylistystä. Kylmän täydellisesti ohjattu elokuva itse jätti vastaamatta kysymyksiin, mutta Kirottu suorastaan tuputtaa näkemystään. Se on amerikkalaisen ydinperheen häpeämätön ylistyslaulu, jossa hyvät muistot riittävät torjumaan noidan vuosisatoja sitten asettamat kiroukset.

Elokuvan väitetään perustuvan tositapahtumiin. Tosielämän henkilöitä ovat ainakin pääparin Ed ja Lorraine Warren, jotka olivat tunnettuja demonologian asiantuntijoita.

Tai ”asiantuntijoita” – heidän tunnetuin tapauksensa oli Amityville, josta tehtiin tuoreeltaan koomisen puolelle mennyt ja tehonsa menettänyt muotielokuvakin (sekä sen jatko-osat ja uusintaversio).

The Conjuring alkaa varsinaiseen tarinaan liittymättömällä anekdootilla pariskunnan (Vera Farmiga ja Patrick Wilson) todellisuudessakin omistamasta Annabelle-nukesta, jota demoni käyttää välikappaleenaan yrityksessään kaapata parin nuoren naisen sielut. Warrenit ottavat kammottavan näköisen nuken haltuunsa ja lukitsevat sen tiukasti kaappiin.

Itse tarina kertoo seitsenhenkisestä perheestä, joka yrittää 1970-luvun alussa asettua asumaan siirtomaatyyliseen taloon mustan järven rannalla. Talon oikea luonne alkaa nopeasti paljastua: perheen koira kuolee salaperäisesti, kellot pysähtyvät aina öisin, makuuhuoneissa haisee mädäntyvä liha ja talosta löytyy outo kellari, jonka oviaukko on peitetty.

Talousongelmien vuoksi perhe ei pysty muuttamaan pois – ja Ed ja Carolyn Warrenin tullessa paikalle selviääkin, että se olisi turhaa, sillä demoni vain seuraisi perhettä. Alkaa todisteiden etsintä, jotta Vatikaani antaisi luvan eksorkismiin, pahojen henkien poismanaamiseen.

Sadistisesta Saw-elokuvastaan tuttu James Wan ohjaa paikoitellen yllättävän säästeliäästi ja annostelee pelottelukohtauksia tehokkaasti. Vaikutelma tulee jopa lähelle klassisia kummitteluelokuvia, Jack Claytonin Kauhujen linnaa (1961) tai Robert Wisen elokuvaa Yö kauhujen talossa (1963). Wan osaa olla näyttämättä liikaa. Osa kohtauksista on aidosti pelottavia.

Näin ainakin puoliväliin asti. Loppukliimaksissa homma vähän pääsee käsistä ja säikyttelyjä tulee jatkuvalla syötöllä.

Kliimaksin jälkeen elokuva lässähtää pahasti. Katsoja jää toivomaan jotain loppukäännettä, jossa elokuvan harras asetelma kääntyisi päälaelleen. Tällaisenaan Kirottu vaikuttaa katolisen kirkon promoelokuvalta, jossa todistellaan, että Saatana elää ja vaikuttaa maailmassa demonien ja noitien kautta.

Toisin sanoen elokuva vaikuttaa humpuukilta.

Voi muuten panna merkille, että samana perjantaina ensi-iltaan tulee kaksi 1970-luvulle sijoittuvaa elokuvaa, jossa puvustukseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

My Life with Liberacessa herkutellaan Liberacen camp-henkisillä esiintymisasuilla sekä homokulttuurin ultramachoilulla. Kirotussa Ed Warrenin liivipuvut ovat terävästi leikattuja ja kravatit leveitä. Naisilla on pitkiä hameita ja röyhelöitä.

Elokuvien perusteella voi arvella, mihin suuntaan muoti on menossa.

Kirottu-elokuvan tehokkaan musiikin on tehnyt Joseph Bishara, joka muuten näyttelee myös noidan roolia. Parissa kohdassa kirkuu itse Diamanda Galás.

Ääniraidalla kuullaan lisäksi pari itsestäänselvää ja teemaa toistavaa ajan biisiä (Zombies: Season of the Witch, Betsy Brye: Sleep Walk), mutta siltä löytyy anakronistisesti myös Ryan Goslingin Dead Man’s Bones -yhtyeen hieno kappale.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , ,

Kommentoi