Melankolian huoneet

"Johannissonin teos esittelee tummien tunteiden historiaa ahdistuksesta apatiaan ja alakulosta eksyneisyyteen."

Karin Johannisson: Melankolian huoneet − Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme
Atena 2012
Suom. Ulla Lempinen
314 s.

 ★★★★☆ 

Everyday is silent and gray…

”Oikein viettelevää ja puoleensavetävää, kuin kahlaisi sameanviileään veteen”, kirjoittaa Karin Johannisson melankoliasta tietokirjassaan Melankolian huoneet. Teos esittelee tummien tunteiden historiaa ahdistuksesta apatiaan ja alakulosta eksyneisyyteen.

Johannissonin ote on kiinnostava. Hän tarkastelee melankolian ilmenemistä antiikin ajoista aina nykypäivään saakka. Johannisson korostaa, että vaikka herkkyydestä kumpuavat melankoliset tunteet ovatkin ajattomia, suhtautuminen niihin on vaihdellut vuosisatojen saatossa merkittävästi.

Huoneita, eli melankolian erilaisia ilmenemismuotoja, esitellään kirjassa yhdeksän. Ne ovat menetys, välinpitämättömyys, herkkyys, ikävystyneisyys, kauhu, pakeneminen, ahdistus, väsymys ja eksyneisyys.

Oliko antiikin aikana paniikkihäiriöitä? Entä miten syömishäiriöt keskustelevat 1600-luvun melankolikkojen ahmimiskohtausten kanssa? Ja miksi ailahtelevat tunnetilat koetaan nykypäivänä ylipäätään ongelmaksi? Lääketieteen kulttuurihistoriaan erikoistunut professori Johannisson pohtii kirjassaan muun muassa näitä kysymyksiä ja auttaa näkemään oman aikamme tunneilmaisun – ja tunteisiin suhtautumisen – osana pitkää jatkumoa. Kirjassa nousee esiin myös näkemys, että melankolian erilaiset ilmenemismuodot ovat pikemminkin herkän mielen pakopaikkoja kuin sairauden osoituksia.

Teoksessa esitellään myös herkullisia anekdootteja tunnettujen melankolikkojen elämästä. Yliherkkä Friedrich Nietzsche sai migreenikohtauksia Wagnerin musiikista. Marcel Proustia riivasi herkkyyden lisäksi myös ”keikarimainen herkkähipiäisyys”. Hän oli esimerkiksi ilmestynyt veljensä häihin sairaalloisena (mitä hän oli aina), päällään kolme päällystakkia, käsissään monet hansikkaat sekä kaula verhottuna useiden villakerrosten alle.

Johannisson tuo esiin myös tunteiden – ja niiden ilmaisun – sidokset sukupuoleen ja luokkaan. Mikä yläluokkaisille miehille oli sallittua, näyttäytyi naisilla hulluutena. Melankolinen työläinen oli myös mahdollinen vasta 1900-luvulla, kun melankolisten tunteiden hienous oli kyseenalaistettu.

Tietokirja tarjoaa varmasti jokaiselle melankoliasta kärsineelle – tai nauttineelle – samaistumiskohteita. Johannisson nimittäin vyöryttää lukijan märehdittäväksi sellaisen arsenaalin melankolian eri lajeja, että herkimpiä rupeaa heikottamaan. Rönsyilevyys onkin muuten varsin ansiokkaan kirjan Akilleen kantapää. Kirjaa on varmasti hedelmällisintä lähestyä niin, ettei sitä tahkoa kerralla alusta loppuun.

Suositellaan nautittavaksi pieninä paloina pimeinä loka-marraskuun iltoina villasukat jalassa, viinilasillisen tai suklaan kera. Taustamusiikiksi oman tunnetilan lohduttomuuden asteen mukaan esimerkiksi Billie Holidayta, Morrisseyta, Joy Divisionia tai The Curea.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi