Diana

"Elokuva kertoo aivan toista rakkaustarinaa; prinsessan surullista kaipuuta tavalliseen elämään."

(Iso-Britannia – Ranska – Saksa – Belgia 2013)
O: Oliver Hirschbiegel
N: Naomi Watts, Naveen Andrews, Douglas Hodge, Cas Anvar
Ensi-ilta 8.11.

 ★★★½☆ 

Ihan tavallinen Diana.

Kun prinsessa Diana kuoli elokuussa 1998, katsoin uutislähetystä aamulla uuden miehen kanssa. Olimme heränneet yhteen niistä aurinkoisista aamuista, jolloin jokaisen nuoren ja kauniin ihmisen velvollisuus on rakastella koko aamupäivä. Kun saatoin hänet bussipysäkille myöhemmin, ymmärsin ensimmäistä kertaa, että minun tulisi ikävä. Sinä päivänä kun Diana kuoli, minä rakastuin.

No niin. Ymmärrän kyllä elokuva-arvostelun konseptin päälle. Ikäänkuin. Vuodatukseni tarkoitus oli avata sitä, mitä ymmärsin katsellessani sellaisenaan ei mitenkään erityisen vaikuttavaa, Oliver Hirschbiegelin ohjaamaa elokuvaa Diana.

Jos kyseessä ei olisi yhäkin ehkä maailman kuuluisin nainen, ei juonelle olisi löytynyt rahoitusta edes joulupukilta. Sen verran arkinen on surullisen, mutta toiveikkaan naisen ja hieman pömppömahaisen intialaisen sydänkirurgin (aina hurmaava Naveen Andrews) romanssi. Ja ehkä hieman tylsäkin. Mutta elokuva pitää otteessaan juuri tuon henkilökohtaisen tunteen takia. Olin tyystin unohtanut olevani kiinnostunut Dianasta, kunnes Naomi Wattsin erittäin taitavasti esittämä tuttu, klubitakkinen hahmo, joka liikkuu kuin hallitsisi jokaisen eleensä, ilmestyy kankaalle.

Vaikka elokuva on rakkaustarina, nousee keskiöön vääjäämättä Dianan kompleksinen suhde kuninkaalliseen perheeseen ja ennen kaikkea lehdistöön. Teemat ovat niin tuttuja, että niiden käsittely tuntuu melkein lattealta. Huomattavasti kiehtovampaa on seurata Dianaa ilman korkokenkiä hiljaisessa asunnossaan, katsomassa telkkaria. Treffeillä miehen kanssa, matkalla rannikolle. Kuuntelemassa musiikkia ja siivoamassa kaverin kämppää anteeksipyyntönä. Jotenkin lopulta tuntuu, että elokuva kertoo aivan toista rakkaustarinaa; prinsessan surullista kaipuuta tavalliseen elämään.

Naomi Wattsin rooli lieneekin elokuvan parasta antia. Hän piirtää upeasti kuvan naisesta, joka on kummalisen roolinsa vanki ja joka näyttää jotenkin tietävän, etteivät mitkään pakoyritykset onnistu. Ja jolla on ne hirvittävän surulliset silmät, jotka minäkin muistan ensimmäisenä vielä näin vuosien takaa.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi