Kombo Winebar & Kitchen
Helsinki, 7.11.2013

"Illan kruunasi vegaaninen suklaa-tofu-punajuurikakku. Se oli raikkaan ja ilmavan makuista, ei lainkaan sellainen kaiken energian vievä mahan pohjaan romahtava kakku, johon on tottunut (ja joka on tietysti sekin omalla tavallaan pelottavan ihanaa)."

Vieraileva toimittaja kirjoittaa ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Hänkin on kovin, kovin nälkäinen.

Ihan oikeasti hyviä tapaksia saa Suomessa harvoin, vegaanisena vielä harvemmin – ellei tyydy yhteen kahteen listalta löytyvään, mistä jää aina vähän mälsä olo. Odotinkin into piukalla Kurviin avatun Kombon testaamista, sillä moni tuttu oli kehunut sitä ja maininnut erikseen hyvän palvelun vegaaneille. Ottaen huomioon, että heistä harvat olivat vegaaneita, tämän täytyi kertoa jotain palvelun tasosta.

Kombolla on mukavan rento toimintaidea. Siellä saa hyvää viiniä ja hyvää ruokaa sen mukaan, mitä kokin mieleen kulloinkin juolahtaa. Ruokalistaa ei ole, vaan tarjoilija tulee pöytään kyselemään, kuinka nälkäisiä sitä oikein ollaankaan ja millaista ruokaa haluttaisiin. Ilmeisesti toiminta vielä vähän elää, sillä tuttuni olivat kuvanneet paikkaa niin, että siellä tuodaan pöytään tapaksia toisensa jälkeen, kunnes nälkä on tyydytetty. Tällä kertaa meille ainakin myytiin lautaskokonaisuuksia. Samapa tuo, ruokaa saisi kuitenkin ja viiniä.

Seurueessa oli kaksi vegaania ja minä sekalaisine tapoineni. Hyvä kurkku -sarjan hengessä tilasimme kaikille vegaaniruokaa ja saimme todella huolehtivaa palvelua. Kokki kävi selittämässä suunnitelmiaan etukäteen, kuvaili ruuat tarkkaan ja oli ylipäätään silminnähden innostunut työstään. Jälkikäteen totesimme, että ihan jo hänen vuokseen paikassa voisi käydä.

Tilasimme pari isoa tapaslautasta. Saimme espanjalaistyylistä perunatortillaa, joka oli tehty kananmunan sijaan kikhernejauhoon. En ollut koskaan aiemmin saanut hyvää kikhernejauhomunakasta, mutta tämä oli iloinen yllätys. Grillatun munakoisoviipaleen päällä oli mahtavaa, paahdetuista manteleista, paprikasta ja tomaatista tehtyä tahnaa.

Mausteinen paistettu kurpitsa kastanjoilla oli myös herkullista (se oli ymmärtääkseni jotain japanilaista kurpitsalaatua, jotka ovat alkaneet yleistyä Suomessakin). Viinissä kypsennetyt beluga-linssit olisivat voineet olla suolaisempia, mutta tortillan kanssa se ei häirinnyt. Salaatteja oli kaksi, toinen speltistä, punajuuresta, kuivatusta aprikoosista ja granaattiomenansiemenistä. Toisessa oli muistaakseni mantelia, paahdettua tomaattia ja jotain kuivahedelmää.

Kyytipojaksi joimme pullollisen kevyttä espanjalaista punaviiniä.

Illan kruunasi vegaaninen suklaa-tofu-punajuurikakku. Se oli raikkaan ja ilmavan makuista, ei lainkaan sellainen kaiken energian vievä mahan pohjaan romahtava kakku, johon on tottunut (ja joka on tietysti sekin omalla tavallaan pelottavan ihanaa).

Vaikka yksikään ruuista ei ollut aivan pään räjäyttävän ihanaa, kokonaisuutena ilta oli mukavimpia ravintolareissuja pitkään aikaan. Komboon täytyisi kyllä joskus päästä uudelleen.

Kombo Winebar & Kitchen
Kulmavuorenkatu 4, Helsinki
Ti-la 16-02

https://www.facebook.com/Kombowinebar/info

 

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi