Rakkaudesta ruotsin kieleen

Kaisa Luoma ihastui jo lapsena ruotsin kieleen.

Kaisa Luoma ihastui jo lapsena ruotsin kieleen. Nyt, hänen työskenneltyään vuosia Svenska litteratursällskapetin arkistossa, suhde kieleen on vain vahvistunut, mutta hän on joutunut pohtimaan myös suomenruotsalaisuuden olemusta, asenneilmastoa sekä sitä, millaista on työskennellä suomenkielisenä täysin ruotsinkielisessä ympäristössä.

Kuvat: Riitta Supperi ja Wikipedia

Kaisa Luoma tiesi jo alle kouluikäisenä, mitä hän haluaa: oppia ruotsin kieltä. Kaisan perhe oli täysin suomenkielinen eikä kotikaupungissa Nurmijärvellä ruotsia juuri kuullut. Uteliaisuus heräsikin lapsuuden kesinä Ahvenanmaalla, paikassa, jossa aurinko paistoi aina ja iloiset ihmiset puhuivat pehmeästi ja soljuvasti. Pieni tyttö lumoutui tästä ihmeellisen kauniista kielestä, joka oli niin erilaista kuin oma äidinkieli kovine ärrineen.

Kun kolmannella luokalla ala-asteella piti valita vieras kieli, oli Kaisan valinta helppo. Suullista ruotsin kielen taitoa oli vaikea kotikulmilla harjoitella, mutta onneksi oli radio Extrem, ruotsinkieliset tv-ohjelmat ja kirjasto, josta saattoi lainata toisella kotimaisella kirjoitettuja kieliä. Stereoissa soi tietenkin Kent ja Tomas Ledin.

Lukion jälkeen Kaisalle oli itsestään selvää lähteä opiskelemaan Tampereen yliopistoon pohjoismaisia kieliä. Kun ammatinvalinta tuli kesätöitä etsiessä ajankohtaiseksi, Kaisaa mietitytti: mistä töitä historian sivuaineopiskelijalle, joka ei halua tutkijaksi eikä opettajaksi? Ehkä arkistosta?

Kaisa muisti professorinsa, joka oli ollut töissä Svenska litteratursällskapetissa, Suomen ruotsinkielistä kulttuuria vaalivassa seurassa.

”Kysyin häneltä, olisiko täysin suomenkielisellä, jolla ei ole minkäänlaisia suomenruotsalaisia juuria tai kytköksiä, mitään mahdollisuutta päästä töihin Svenska litteratursällskapetiin. Hän rohkaisi minua hakemaan ja niin aloitin 2005 urani SLS:n palveluksessa”, Kaisa muistelee.

Vaikka Kaisan ruotsin kielen taito oli vahva, töiden aloittaminen täysin ruotsinkielisessä organisaatiossa jännitti .

”Kyllä minä mietin, miten minut otetaan vastaan taustani vuoksi. Suhtauduttaisiinko minuun eri tavalla kuin suomenruotsalaisiin? Minua jännitti todella paljon, miten selviäisin täysin ruotsinkielisessä ympäristössä: riittäisikö pääasiassa opiskelun kautta saavutettu kielitaito ja miten pärjäisin kahvipöytäkeskusteluissa? Riittäisikö uusilla työtovereillani kärsivällisyyttä jutella kanssani? Ilokseni kaikki meni kuitenkin todella hyvin! Kielitaitoani kehuttiin ja minua rohkaistiin. Taustastani oltiin kiinnostuneita ja koskaan en kokenut olevani eri asemassa muihin verrattuna. ”

Kaisa_2_kuva_RiittaSupperi

 

Työskenneltyään kahdeksan vuotta suomenruotsalaisen kulttuurin parissa, täysin ruotsinkielisessä työyhteisössä, Kaisan juhlien viettoon on tarttunut suomenruotsalaisia tapoja. Rapujuhlat eivät kiinnosta, mutta Runebergin ja ruotsalaisuuden päivästä on tullut Kaisalle merkityksellisiä. Eikä ihme – silloin kuuluu herkutella baakkelsseilla! Runebergin torttu on tuttu valtaväestöllekin, mutta ruotsalaisuuden päivänä nautittava kreemitäytteinen Kustaa Aadolfin -leivos on harvinaisempi herkku.

m_Gustav_Adolfsbakelse-450x450

Mitä muuta kuuluu suomenruotsalaisuuteen leivosten ja iloisten juhlien lisäksi? Voiko suomenruotsalaisuutta edes yrittää määritellä?

Kaisa myöntää pohtineensa asiaa ja havainneensa, kuinka tärkeää juuri perinteiden kunnioittaminen ja säilyttäminen suomenruotsalaisessa yhteisössä on. Kielellä taas on keskeinen rooli perinteiden, kuten lorujen ja laulujen välittämisessä. Hän on myös huomannut, että suomenruotsalaisilla on tapana suhtautua uusiin ihmisiin avoimemmin – kiinnostuneesti, rohkaisevasti ja ystävällisesti. Avoimuuden ja positiivisuuden Kaisa toivoisi leviävän laajemmallekin:

”Suomalainen varautuneisuus tuntuu näiden suomenruotsalaisessa organisaatiossa vietettyjen vuosien jälkeen jotenkin oudolta: eikö avoimuus hyödyttäisi kaikkia? Toki poikkeuksiakin löytyy puolin ja toisin. Suomenruotsalaisten positiivisuus tekee työelämästä mukavaa. Vaikka elämässä tulee vastaan monenlaisia haasteita ja vaikeuksia, voi niihin suhtautua haasteina, ei esteinä. ”

Kaisa lisää ihailevansa myös suomenruotsalaisten vankkaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. ”On juuret, verkosto ja pidetään yhtä. Mikä on toki ymmärrettävää, kun toisinaan joutuu pitämään puoliaan.”

Luulen ymmärtäväni, mitä hän tarkoittaa tuolla puolensa pitämisellä. Jokin aika sitten todistin metrossa tilannetta, jossa omien sanojensa mukaan ”aito Stadin kundi” läksytti ruotsinkielisiä teinityttöjä äidinkielensä puhumisesta: Stadissa kuulemma pitää puhua suomea.

Kaisa vahvistaa, että asenneilmasto muuttunut uhkaavaksi:

”Jotkut suomenruotsalaiset ystäväni ovat kertoneet, että he eivät aina uskalla puhua ruotsia julkisissa kulkuvälineissä ikävien kokemustensa vuoksi: ”turpa kiinni, Suomessa puhutaan suomea”, on saattanut joku ihan asiallisestikin pukeutunut henkilö huomauttaa. Suurkaupungissa luulisi olevan tilaa erilaisille ihmisille. Voi kysyä, onko kaupunki, jossa ei saa puhua äidinkieltään eikä siedetä muuta kuin suomea tai suomalaisia edes suurkaupunki? Ja mikä tuon vihan kohde todellisuudessa on? ”

Kaisa_1_kuva_RiittaSupperi

Oma panoksensa negatiivisten asenteiden vahvistumiseen lienee tämänvuotisella ”pakkoruotsi”-keskustelulla. Vuoden alussa kerättiin perussuomalaisten ja kokoomusnuorten aloitteesta nimiä kansalaisaloitteeseen ruotsin kielen vapaaehtoisen opiskelun puolesta. Kielikeskustelu kävi kuumana televisiossa ja keskustelupalstoilla. Vapaaehtoisuutta puolustavien mielestä ruotsin kielen opiskelu on hölmöläisten hommaa, haitallista muiden kielen oppimiselle ja jopa valtion taloudelle.

Kaisa ymmärtää, miten pakko voi tappaa motivaation. Toisaalta hän uskoo, että nykyisen asenneilmapiirin vuoksi harva nuori tulisi valinneeksi ruotsin kielen ellei velvoitetta olisi.

”Aika tappavaahan se opetus on. Toisaalta on tietyt asiat jotka pitää oppia ja aikaa vähän, mikä jättää opettajalle aika pienet mahdollisuudet. Opetuksen käytännönläheisyys voisi lisätä opiskeluintoa.”

Kaisan työkieli on ruotsi, mutta vapaalle lähtiessä kieli vaihtuu usein suomeksi. Hän myöntää huomanneensa äidinkielensä heikentyneen:

”Yritän kyllä lukea paljon suomeksi, mutta tuntuu, että sanavarasto ei enää ole niin rikas. Kirjoitan enemmän töissä, enkä kotona juurikaan ja joskus suomea kirjoittaessani teen virheitä esimerkiksi kaksoiskonsonanteissa ja pitkissä vokaaleissa. Joskus, kun ajattelen työasioita kotona saattaa puhe lipsahtaa ruotsiksi. Suomenkieliset ystäväni ovat huomauttaneet, että erityisesti töistä puhuessani puhun suomea eri tavalla. He eivät ehkä aina ymmärrä tätä hurahdustani ja taitavat pitää mua ihan friikkinä”, Kaisa nauraa.

Lähitulevaisuudessa Kaisa joutuu miettimään ruotsin kieltä aivan uudesta näkökulmasta, sillä luvassa on perheenlisäystä.

”Koska ruotsi ei ole minun eikä puolisoni äidinkieli, ei ehkä ole luontevaa puhua lapselle pelkästään ruotsia, mutta ehdottomasti haluan kielen tulevan hänelle tutuksi. Aion lukea lapselle ruotsinkielisiä lastenkirjoja ja luetella lastenloruja, joita olen arkistossa työskennellessäni oppinut. Toivon, että aikanaan lapsi pääsee ruotsinkieliseen päiväkotiin. Ruotsin kielen osaamisesta saa niin paljon, se on valtava rikkaus!”

Suomenruotsalaisten lippu
Suomenruotsalaisten lippu

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi