Kotiinpalaajat

"Kuten Adichien aiemmatkin romaanit, myös Kotiinpalaajat rullaa koukuttavana ensiriveiltä alkaen."

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat
Otava 2013
Suom. Hanna Tarkka
523 s.

 ★★★★½ 

Rasismista ja rakkaudesta.

Odotan nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien (s. 1977) kirjojen ilmestymistä aina innolla. Otava ansaitsee ison kiitoksen siitä, että Adichien uutukaisen suomennos ilmestyi näin pikaisesti eli saman vuoden sisällä kuin alkuperäinenkin versio Americanah. Kuten Adichien aiemmatkin romaanit Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus, myös Kotiinpalaajat rullaa koukuttavana ensiriveiltä alkaen. Adichien teokset ovat kantaaottavia ja yhteiskunnallisia, mutta samaan aikaan varsin helposti lähestyttäviä. Ne ovat – kaikella kunnioituksella – mahtavia lukuromaaneja.

Jos haluaisimme laittaa mutkat suoriksi, voisimme sanoa, että Kotiinpalaajat on rakkaustarina. Piste.

On totta, että kaiken yllä leijuu teini-ikäisinä rakastuneiden Ifemelun ja Obinzen suhde – olkoonkin, että se on välillä vuosiksi katkennut. Ifemelu muuttaa opiskelemaan Yhdysvaltoihin, mutta Amerikasta aina haaveillut Obinze joutuu jäämään Nigeriaan. Hetken Obinze pyristelee laittomana siirtolaisena Englannissa, mutta palaa pakkolennolla takaisin. Amerikassa Ifemelu sätkii rahapulassa ja jättää lopulta vastaamatta Obinzen viesteihin. Kumpikin syöksyy tai ajautuu toisiin ihmissuhteisiin – turvallisiin, tympeisiin. Mutta vaikka vuodet vierivät, kummankin takaraivossa tykyttää kysymys: Mitä hänelle kuuluu? Mitä me olisimme voineet olla?

Ifemelusta tulee Amerikassa suosittu bloggaaja, joka kirjoittaa ärhäköitä rotuaiheisia postauksia Rotu ja rotu eli ei-amerikkalaisen mustan huomioita afroamerikkalaisista (heistä joita ennen sanottiin neekereiksi) -blogiinsa. Runopoika Obinze päätyy puolestaan menestyneeksi liikemieheksi. Vaikka ulkoiset puitteet ovat kunnossa, sekä Ifemelu että Obinze vaikuttavat turhautuneilta, kärsimättömiltä. He kaipaavat jotain muuta; elämä ei ole ihan sitä, mitä he nuorina haaveilivat sen olevan.

Adichie on luonut Ifemelusta räväkän hahmon, jonka kautta hän pystyy kommentoimaan rotukysymyksiä tuoreesti, suorasti ja hauskasti. En voi olla ajattelematta, että Ifemelussa on paljon kirjailijaa itseään, sillä Adichie on tunnettu häikäisevästä esiintymistaidostaan ja älykkäistä, pistävistä lausahduksistaan. Hän on puhunut julkisuudessa paljon muun muassa rasismista ja ennakkoluuloista, naisten oikeuksista ja Afrikan moninaisuudesta.

Kotiinpalaajissa on mukana kokonaisia Ifemelun blogitekstejä, joissa hän kommentoi Amerikassa kohtaamaansa rasismia. Hän antaa lukuisia kipakoita neuvoja Yhdysvaltoihin muuttaville tummaihoisille: Rakas ei-amerikkalainen musta, kun muutat Amerikkaan, sinusta tulee musta. Älä väitä vastaan. Älä sano: Olen jamaikalainen, olen ghanalainen. Amerikka ei välitä. Tai: Kun jossain on tapahtunut rikos, rukoile ettei sen tekijä ollut musta, ja jos käy ilmi, että tekijä oli musta, pysyttele monta viikkoa kaukana rikospaikalta, tai sinut voidaan pidättää, koska sovit profiiliin.

Teoksen dialogi on luontevaa ja iskevää. Erityisen nautittavaa on lukea sitä keskustelua, jota Ifemelu käy amerikkalaisten ystäviensä kanssa Barack Obamasta tämän pyrkiessä ensimmäisen kerran Yhdysvaltain presidentiksi. Kirjassa palataan myös kerta toisensa jälkeen kampaamoon, jossa Ifemelu käy äärettömän viihdyttävää dialogia Senegalista kotoisin olevan hieman höpsön kampaajan kanssa, joka hinkuaa naimisiin nigerialaisen igbo-miehen kanssa.

Lukija joutuu odottamaan Ifemelun ja Obinzen jälleennäkemistä pitkään. He ottavat toisiinsa yhteyttä, mutta vaikenevat taas. He kiertelevät ja kaartelevat, ovat melkein unohtamassa koko jutun. Ja kun he viimein tapaavat, intohimo muuttuu raastavaksi riidaksi ja mykkäkouluksi.

Jos joidenkin toivoisi saavansa toisensa, niin juuri heidän.

New York Times valitsi Kotiinpalaajat kymmenen parhaimman kirjan joukkoon vuonna 2013. Oikea valinta.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi