Onneli ja Anneli

"Kun ystävykset löytävät tuhdin kirjekuoren, jonka sisällä on tukku rahaa, he pettyvät. Mitä he rahalla?"

(Suomi 2014)
O: Saara Cantell.
N: Aava Merikanto, Lilja Lehto, Elias Koistinen, Jaakko Saariluoma, Johanna af Schultén.
S
Ensi-ilta 17.1.2014

 ★★★½☆ 

Lastenelokuva, joka on tarkoitettu lapsille.

Onnelin ja Annelin pressinäytöksessä tuntee itsensä melkein kuokkavieraaksi. Valkokankaalla nähtävä kahden tytön ystävyys on jotain, mitä aikuinen ei enää ihan tavoita. Teatterisalissa lapsivieraiden aikaansaama kuhina on jotain, mitä aikuinen ei ihan ymmärrä. Vieressäni istuva noin 10-vuotias tyttö heiluu innostuessaan edestakaisin.

Elokuvan viehättävyys perustuu kuitenkin juuri siihen, että se tuntuu sijoittuvan erityiseen lapsuuden sfääriin. Kaikki on mahdollista, ihmiset pohjimmiltaan hyviä ja piilomotiivit näkyvillä. Marjatta Kurenniemen rakastettuun kirjaan pohjaavan elokuvan rikoskuviossakin on kyse vain kiltin ihmisen väliaikaisesta hairahduksesta.

Onneli (Aava Merikanto) ja Anneli (Lilja Lehto) jakavat fantastisen maailman, jonne aikuisten arvomaailmalla ei ole valtaa. Kun ystävykset löytävät tuhdin kirjekuoren, jonka sisällä on tukku rahaa, he pettyvät. Mitä he rahalla?

Rahalle on kuitenkin käyttöä, sillä tytöt ostavat oman talon. Hauskoin yksityiskohdin varustettu omakotitalo on kuin fyysinen ilmentymä tyttöjen mielentiloille. Yksi elokuvan suloisimpia kohtauksia on tyttöjen tutustuminen taloonsa ”ihana”-huudahdusten kera. Naapurit ovat aikuisia, mutta hekin melkoisia persoonallisuuksia Johanna af Schulténin näyttelemästä kireästä leskestä Elina Knihtilän ja Kiti Kokkosen hersyviin puutarhureihin.

Ohjaaja Saara Cantell (Unna ja Nuuk, Kohtaamisia) on rakentanut tarinaan aikuisille vain muutaman varttuneemman naurun paikan, kuten poliisin tunnistuskirjan kuvat, joissa esiintyvät muun muassa Ben Zyskowicz ja Tuomo Pukki. Kohdeyleisöä ovat kuitenkin ennen kaikkea lapset tai muuten mieleltään viattomat. Kolme ja puoli tähteä antanut arvostelija ei edusta kumpaakaan sorttia.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi