Häpeä

"Häpeä ei kuvaa pelkästään häpeää, vaan myös suurta halua olla oma itsensä, välittämättä muitten asenteista tai ennakkoluuloista."

Turun Ylioppilasteatteri 6.3. saakka
Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina Paananen
Rooleissa: Antti Ainola, Aleksi Kumpula, Tarleena Laakko, Tarleena Laaksonen, Jutta Lahtinen, Jenna Saarinen, Tuomo Saarinen, Juha Tuominen

 ★★★★★ 

Perheessä häpeä tiivistyy.

Turun Ylioppilasteatterin hiljattain ensi-iltansa saanut produktio on karnevalistinen kuvaelma suomalaisuudesta. Sekä tunteista, siitä ehkä kaikkein yleisimmästä ja kipeimmästä, häpeästä. Häpeä on jokaiselle tuttu tunne, jonka välttäminen elämän aikana on likipitäen mahdotonta. Häpeän käsittelyä leimaa kuitenkin hankaluus; taiteessa siihen on vaikea saada otetta, joten kriitikon ennakko-odotukset esityksestä olivat ristiriitaiset. Turun Ylioppilasteatteri ei kuitenkaan epäonnistu. Tuttu tunne saa loistavan ja ansiokkaan käsittelyn tanssin ja musiikin vauhdittamassa näytelmässä, jossa häpeää käsitellään toisaalta huumorilla mutta johon mahdutetaan myös häpeän kipeys ja se, miksi se tuntuu niin pahalta.

Häpeä esittelee häpeää monella suomalaisen elämän osa-alueella: kuvataan äärimmilleen stressaantunutta, ylisuorittavaa työyhteisöä jossa pelko omasta epäonnistumisesta ja siitä nousevasta häpeästä on hyvin korkealla, kuvataan työttömäksi jääneen tuskan täyttämät yritykset salata työttömyys ja niistä nouseva häpeä, dysfunktionaaliset perheet joissa kovalla tarmolla yritetään pitää yllä hyvinvoivaa kulissia häpeän välttämiseksi.

Häpeä on siis tunne, jonka välttämiseksi tehdään kovasti töitä, suoritetaan ja rakennetaan siloteltua minäkuvaa. Häpeä ei kuitenkaan tunteena ole vältettävissä; se on läsnä kaikissa näytelmän kuvaamissa tilanteissa, merkiten kantajansa leimallaan.

häpeä2

Kriitikon mieleen jäi erityisesti, miten Häpeä kuvaa juuri perhettä, jossa mainitun hyvinvoivan julkisivun alla kukaan ei pohjimmiltaan voi hyvin. On isä (Tuomo Saarinen), joka salailee omaa työttömyyttään, ja on äiti (Jutta Lahtinen), joka järjestelee naimakauppoja omille lapsilleen ja pyrkii pitämään porvariston hillityn charmikkaan kulissin pystyssä hinnalla millä hyvänsä, rikostakaan kaihtamatta.

Perheen lapset, sijoitusneuvojana työskentelevä Veli (loistava Aleksi Kumpula) ja myös yrityselämässä työskentelevä Sisko (Jenna Saarinen) ovat stressin ja suorituspaineiden ahdistamia. Veli salaa suurella tuskalla oman homoseksuaalisuutensa, ja tämän salailun myötä hän joutuu kokemaan erilaisia häpeää tuottavia nöyryytyksiä, vaikka toisaalta läsnä on myös vilpitön halu olla oma itsensä. Sisko puolestaan on työyhteisönsä priimus, tunnollinen suorittaja, mutta kantaa toisaalta taakkanaan häpeää ja työtoverien pilkkaa lapsettomuudestaan.

Kummankaan sisaruksen tilannetta ei helpota hoitoalalla työskentelevä häikäilemätön äiti, joka pyrkii keinoja kaihtamatta puuttumaan lastensa elämään. Perheen rikkinäisyyttä ja pinnan alla kuplivaa häpeää symboloi erityisen hienosti kohtaus joulupöydästä, jossa aterialla vallitseva teeskennelty ilo pitää sisällään suuren määrän patoutuneita tunteita, ahdistusta ja tyhjyyttä.

Perhekuvauksessa piileekin eräs Häpeän suurimmista ansioista: näytelmä näyttää, miten yhteiskunnassa niin kovin tuttuna ja turvallisena pidetyllä alueella läheisyys merkitsee kyttäämistä, salailua, toisten kontrollointia ja pahan olon täyttämää ilmanalaa. Perhekohtauksissa näytelmä onnistuukin esittämään loistavasti kauhukuvan (ja oletettavasti myös monien perheiden todellisuuden) siitä, miten ympäristö jonka pitäisi olla täynnä rakkautta ja huolehtimista onkin muuttunut kimpuksi painajaisia.

Häpeä ei kuitenkaan kuvaa pelkästään häpeää, vaan myös suurta halua olla oma itsensä, välittämättä muitten asenteista tai ennakkoluuloista. Halut ja niiden toteutumatta jääminen tai niiden paljastuminen, tuottavat ihmisille häpeää. Halu ei kuitenkaan kuole. Lopussa oleva Velin monologi kiteyttääkin loistavasti ihmisen vilpittömän halun olla vapaa, päättää omasta elämästään, vailla häpeää. Minkälainen olisikaan ihmisten tapa suhtautua toisiinsa, jos monologin tärkeisiin toiveisiin pyrittäisiin vastaamaan.

Kuvat: Matti Vahtera / Turun Ylioppilasteatteri

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi