Korso

"Tarinassa ei selitetä eikä kikkailla. Näin nyt vaan kävi."

(Suomi 2014)
O: Akseli Tuomivaara
N: Mikko Neuvonen, Niko Vakkuri, Iiro Panula, Iida Lampela, Richmond Ghansah
K12
Ensi-ilta 28.2.2014

 ★★★★☆ 

Korsossa ei paista aurinko eikä käy flaksi.

Minulla on ikävä asenne suomalaisiin elokuviin. Se johtuu ylikehittyneestä myötähäpeän tunnostani. Kun jokin ei nimenomaan suomalaisessa elokuvassa toimi (mikä tapahtuu kieltämättä kuulkaas kuitenkin aika usein), ei tuskani ole vain henkistä. Tunnen kuinka sisuskaluni kirkuvat ja käpertyvät pienelle mykkyrälle myötähäpeän voimasta. Kiemurran tuolillani ja mieleni tekee huutaa kesken kaiken: ”Oletteko te nyt ihan OIKEASTI tosissanne?!!!”. Saatan suhtautua aiheeseen himppusen liian intohimoisesti

Jossain vaiheessa esikoisohjaaja Akseli Tuomivaaran Korso -elokuvaa mieleni läpi juoksee hajamielinen ajatus. Ai niin, tämähän on kotimainen leffa. Lykkään sen sivummalle ja uppoudun taas Korsoon. Tuohon sodanjälkeiseen rintamamiestaloparatiisiin, josta myöhempinä aikoina on kasvanut joilta osin hieman… karu.

Korso on harmaa, villi ja hurmaava. Parikymppinen Korson ihme Markus (Mikko Neuvonen) haaveilee lähdöstä Amerikkaan näyttämään kyntensä katukoriksessa. Markuksen uskolliset kumppanit Hartikainen ja Vänä unelmoivat Markuksen siivellä. Joskus pojat yrittävät, vaikkei Korsossa kuulemma kannata. Jos pöllit tyhjiä pulloja kaupan takapihalta, ovat ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä aina pantittomia. Korsossa mikään ei nyt vaan onnistu. Paitsi ehkä Markuksen unelma. Ja sitten asutaan loftissa Nykissä ja biletetään Cameron Diazin kaa. Vaikka se on ehkä vähän liian vanha jo.

Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen käsikirjoittama Korso on kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut elokuva. Pidän sen mutkattomuudesta, niin värien, tarinan kuin puvustuksenkin osalta. Kuvat ovat kauniita ja dynaamisia, muttei elottomaksi kiillotettuja. Tarinassa ei selitetä eikä kikkailla. Näin nyt vaan kävi. Puvustusta haluaisin kiittää sen tavallisuudesta. Jätkät eivät kulje Billabongeissa ja hupparit on rispalla, yksikään hullu hatuntekijä ei ole yli-innostunut kulisseissa. Niin, eikä räpitkään raidassa ole hassummat. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneita eikä ajoittaista dialogin kankeutta tai vähän liian täydellistä tukkavaloa pane tällä kertaa pahakseen. Sen pistää ihan mielellään esikoisohjauksen piikkiin.

Ennen kaikkea Korson viehätys piilee kuitenkin siinä, että se on nuorisoelokuva aidoimmillaan. Tuomivaara on ohjannut pätkän, jossa ollaan ihan pihalla ja toivottomia – ja samalla täynnä sitä vaarallisen kiihkeää elämänhalua kasvamisen verenkohinassa. Ja sitten kaikki kuitenkin järjestyy – juuri niinkuin pitääkin. Jopa Korsossa.

Korson alkukuvana esitetään Saaren käsikirjoittama ja Selma Vilhusen ohjaama Pitääkö mun kaikki hoitaa?, joka kamppailee sunnuntaiyönä lyhytelokuvien Oscarista.

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi