Ohikulkijan tuoksu

"Kuten teksteissä ja tekstiileissä, elämässä on aina reikiä, mutta parempi niin kuin koskemattomana liinavaatekaapin perällä.”

Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
Gummerus 2014
138 s.

 ★★★★☆ 

Käsinkirjoitettuja runoja – himoa ja elämäniloa.

Esikoisrunoilija Katriina Ranne (s. 1981) vaikuttaa perin kiehtovalta, monipuoliselta ja aikaansaavalta naiselta.

Pieni kurkkaus muihin nettilähteisiin ja Ranteen omaan blogiin paljastaa, että Ranne on Noormarkusta kotoisin oleva kosmopoliitti, joka on väitellyt tohtoriksi modernista swahilirunoudesta Lontoossa, tehnyt tutkimustyötä Tansaniassa ja treenannut tosissaan argentiinalaista tangoa Buenos Airesissa. Kustantamon esittelytekstin mukaan Ranteen kesävaatteet majailevat Dar es Salaamissa ja talvivaatteet New Yorkissa. Ranne tekee afrikkalaista runoutta tunnetuksi kääntämällä sitä ja kirjoittamalla siitä. Häneltä on ilmestynyt aiemmin myös yksi romaani, Minä, sisareni vuonna 2010.

Ohikulkijan tuoksu on runokokoelma, jossa rakastutaan, himoitaan, tanssitaan, kirjoitetaan, vanhennutaan, kaivataan. Takakannen mukaan jokainen kokoelman runo on rakkausruno, ja laveasti ajateltuna ehkä niin onkin. Näissä runoissa rakastetaan paitsi toista ihmistä myös lauseita, tangoa, teetä, hiljaisuutta, unta, kaupunkeja, elämää. Runoissa pohditaan ajan kulumista, lapsuuden kaukaisuutta, elämäniloa ja sen katoamista, itsenäisyyttä ja itsensä löytämistä.

Ranne kirjoittaa erittäin fyysisesti. Runoissa ollaan aivan iholla, tunnetaan kosketukset, aistitaan vartalon kaaret, kaikki tuoksut. Läheisyys on kauneinta ja kauheinta. ”Voin sulkea silmistä selkäsi lihakset / ihosi sävyn / lukitsen korvat kuiskauksiltasi / kiihtyvältä hengitykseltä / rakkaudentunnustuksilta / helposti. Pyyhin ientesi maun kieleltä / karistan sormenpäistä pohkeittesi karvojen juoksun /vaelluksen sinun siluettisi rinteillä / käännän kasvoni / sänkesi ulottumattomiin.”

Ihastumisen huuma ja himo vaihtuvat hämmästykseen ja menettämisen pelkoon, kaipuuseen.  Yhdessä kokoelman parhaimmistoon kuuluvassa runossa runominä ihmettelee, miksi hän haluaa sellaista miestä, joka on kaikkien mittareiden – ja järjen – mukaan hänelle aivan väärä. ”Hän oli mies joka ei kysynyt minun unelmistani, mies joka koetti vietellä parhaan ystäväni. Hän oli väärä vaihtoehto, se kaikkein kiinnostavin. Lyhyt, liian vanha ja kaikki muut väärät määritelmät, ja se jonka halusin riisuvan pikkuhousuni.”

Vaikka Ranne onnistuukin muutamassa romanttista rakkautta ja intohimoa kuvaavassa runossa enemmän kuin erinomaisesti, Ohikulkijan tuoksu on kaikkein parhaimmillaan silloin, kun Ranne ottaa näkyvämmin kantaa, eikä vain huokaile tunteiden ja halun viemänä. Silloin, kun hän katsoo maailmaa hieman etäämmältä, tarkkoja huomioita tehden. Hän kirjoittaa ihmisistä, jotka jäävät aina seinäkukkasiksi – ihmisistä, joihin kukaan ei vaivaudu tutustumaan kunnolla. Hän kirjoittaa tytöstä, jonka perään kukaan ei käänny katsomaan kaupungilla – tytöstä, jonka pudonnutta nenäliinaa kukaan ei kyykisty poimimaan. Hän kysyy, ”katoavatko ihmisen ääriviivat, jos kukaan ei katso häntä? Haalistuuko hän, alkaako haihtua? Lakkaako ihminen olemasta jos kukaan ei soita?”.

Gummeruksen verkkosivuilla kerrotaan, että Ranne kirjoittaa aina käsin, ja hassua kyllä, sen voi aistia. Nämä ovat runoja, joita on kirjoitettu puiston penkillä, kahvilassa, rautatieaseman hälyssä; pieniä, merkityksellisiä havaintoja muistikirjan sivuille, kaiken keskellä. Moni teksti pursuaa elämäniloa ja -hurmaa, kehottaa elämään täysillä: ”Kuten teksteissä ja tekstiileissä, elämässä on aina reikiä, mutta parempi niin kuin koskemattomana liinavaatekaapin perällä.” Ranne muistuttaa, että lopulta kaikkein merkityksellisimpiä ovat ne hetket, jolloin irrottauduimme rutiineista ja annamme mennä: ”Emme saa päähän sivunumeroa, valokuvassa ei ole päiväystä, mutta muistamme kaupungin jossa ensi kertaa maistoimme espressoa, liikkeen jossa sovitimme sukkanauhoja.”

Ohikulkijan tuoksu on hyvänmielen teos. Ranne osaa leikitellä sanoilla ja kielellä, hän osaa ottaa kiinni maailmasta ja arjen kauneudesta. Kokoelma on tyylikäs ja kohtalaisen tasainen, vaikka proosamaiset runot toimivatkin keskimäärin paremmin kuin perinteisempään runomittaan puetut tekstit.

Kirjan kansi on täysosuma: se keskustelee täydellisesti runojen tunnelman kanssa.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi