Laukaisu

"Haaveissa on olennaisinta halu johonkin parempaan, ja tuon halun suuruus ei kysy, kuinka hyvin haave vastaa todellisuutta."

Tiina Raevaara: Laukaisu
Paasilinna 2014
120 s.

 ★★★★★ 

Likainen perhehelvetti

Perhesurmista on keskusteltu paljon viime vuosina. Tiina Raevaara on tarttunut aiheeseen jo aiemmin Tarinoita tieteestä-blogissaan ja nyt myös uusimmassa romaanissaan Laukaisu. Kirja kuvaa Pauliina ja Kerkko Häkkisen nelihenkisen perheen elämän viimeistä päivää, aamusta aina kohtalokkaaseen iltaan.

Kertoja on Pauliinan vanha kouluaikainen ystävä, joka kuvaillessaan tapahtumia Pauliinan näkökulmasta samalla kronikoi perhesurmien historiaa. Tarinassa kulkee rinnalla John Steinbeckin klassikkoromaani Hiiriä ja ihmisiä, joka Pauliinalla on mielessään useasti kohtalokkaan päivän aikana. Kahdella teoksella onkin paljon yhteistä: molemmat kuvaavat unelmien ja haaveiden voimaa tukalien olosuhteiden keskellä. Molemmat romaanit kertovat myös näiden haaveiden murskautumisesta. Kirjan kipein teema nouseekin ehkä juuri tästä: Pauliina haaveilee poispääsystä tunnekylmän ja vihamielisen Kerkon luota, vaikka haaveiden toteuttaminen on kovin toivotonta luottotietojen ja heikon rahatilanteen valossa.

Mutta haaveissa ei ehkä olekaan kyse siitä, kuinka hyvin ne vastaavat todellisuutta. Haaveissa on olennaisinta halu johonkin parempaan, ja tuon halun suuruus ei kysy, kuinka hyvin haave vastaa todellisuutta. Kirjan lohduton sävy syntyykin juuri tuosta ristiriidasta haaveiden ja olosuhteiden kestämättömyyden välillä.

Kirjan eräs mieleenpainuvimmista yksityiskohdista on lika. Pauliina kiroaa monesti kotinsa sotkuisuutta ja pinnoille pinttynyttä likaa, ja kirjan aikana kuvaillaan usein, kuinka hän tuntee itsensä likaiseksi. Lika näyttäytyy myös metaforana: likaisuuden avulla kuvataan, miten likaisuuden kokemus eristää Pauliinan ja Kerkon perheen muusta yhteiskunnasta. Tuo eristetyksi tuleminen näkyy niin Pauliinan yrittäessä etsiä vuokra-asuntoa, esikoulun henkilökunnan asenteissa kuin loppupuolen kammottavassa autokorjaamoon sijoittuvassa kohtauksessakin. Tästä nousee mieleen antropologi Mary Douglasin klassikossaan Puhtaus ja vaara esittämä näkemys lian sitoutumisesta kulttuurisiin järjestyksiin:

”Mikäli suljemme sairauksien leviämisen ja hygienian pois likaisuutta koskevista käsityksistämme, käteemme jää vanha määritelmä liasta aineena väärässä paikassa. Tämän ajatuksia herättävän lähestymistavan mukaan lialle voidaan johtaa kaksi alkuehtoa: on oltava tiettyjä suhteita tietyssä järjestyksessä sekä tuon järjestyksen särkyminen. Lika ei siis koskaan ole ainutkertainen, erillinen tapahtuma. Missä on likaa, siellä on myös järjestelmä. Lika on systemaattisen järjestämisen ja luokittelun oheistuote, joka syntyy, kun tähän järjestämiseen sisältyy sopimattomien elementtien hyljeksiminen.”(suom. Kaarina Hazard ja Virpi Blom)

Douglasin valossa näyttäisi siltä, että Pauliina ja Kerkko tulevat hyljeksityiksi sen tähden, että heidän olemassaolonsa muistuttaa siitä mahdollisuudesta, että ydinperhe voisi olla jotenkin vääristynyt. Perhehelvetin olemassaolon mahdollisuus siis suljetaan käytännössä pois yhteiskunnan torjuvilla asenteilla. Raevaara näyttää, miten vaaran merkeistä huolimatta Pauliina jää käytännössä yksin tilanteeseensa ilman että kukaan ulkopuolinen haluaisi auttaa. Heikkous ja ydinperheen epäonnistuminen herättää ihmisissä juuri sen verran pelkoa, että Pauliinan hätä torjutaan, tosin kirjan kertojaa lukuun ottamatta.

Vaikka Laukaisu on lyhyt ja nopeasti luettava kirja, se jättää hiljaiseksi vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Kirjassa todetaan Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä -teoksesta seuraavasti:

”Ei missään nimessä ”kepeä” tai ”elämänmakuinen” tai mitenkään sellainen, että sen sisällön painavuutta voisi väheksyä. Se on yksinkertaisesti hyvin kirjoitettu. Tarinaan jää koukkuun, henkilöt kiinnostavat, juoni raksuttaa eteenpäin jokaisella sanavalinnalla.”

Saman voi sanoa myös Laukaisusta.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi