Transcendence

"Parissa kohtaa joutuu pohtimaan, miten on mahdollista, että Hollywoodin koneiston läpi on mennyt näin hutera tarina. Kymmenien tietokoneiden ruuduilla leijuva Deppin naama taas on pelkästään koominen."

(Transcendence, USA 2014)

O: Wally Pfister

N: Johnny Depp, Rebecca Hall, Paul Bettany, Morgan Freeman

K12

Ensi-ilta 18.4. 2014

 ★★☆☆☆ 

Dystopiatrilleri kompastelee kömpelyyksiin.

Christopher Nolanin luottokuvaaja Wally Pfister osaa tehdä näyttävää elokuvaa. Siihen dystopiatrilleri Transcendencen avut oikeastaan päättyvätkin.

Tarina on sinänsä kiinnostava ajatusleikki, joka varmasti tarjoaa monille katsojille tarttumapintaa. Käsittelyssä on perinteisiä pelkoja: uusi tiede, oudot tiedemiehet ja terroristit, jotka ovat valmiita tappamaan suojellakseen ihmisiä. Päällimmäisenä on ajatus netin loppumisesta.

Kovin kaukana ei olla vanhasta Frankensteinista. Katsoja oikein odottaa, että joku henkilöistä huudahtaisi: ”I’ve created a monster!”

Johnny Depp esittää huipputiedemiestä Will Casteria, joka ei omien sanojensa mukaan halua muuttaa maailmaa, vaan ainoastaan ymmärtää sitä. Hän on kuitenkin mukana projektissa, jonka tarkoitus on kehittää uskottava ja itsenäisesti toimiva keinoäly.

Pieni luddiittiporukka ei tätä hyväksy ja ampuu elokuvan alussa Casteria. Luoti on sivelty poloniumilla, joten mies on tuomittu. Hänen puolisonsa, tutkija hänkin, sekä heidän uskollinen tutkijaystävänsä päättävät siirtää kaikki Casterin ominaisuudet ja muistot kovalevylle.

Kun tämä onnistuu, kuolleista nousseen tutkijan keinoäly haluaa heti päästä nettiin eikä mikään suljettu verkko käy.

Ensikertalainen Jack Paglenin kirjoittama elokuva on täynnä aukkoja ja ärsyttäviä epäselvyyksiä. Casterin vaimon Evelynin (Rebecca Hall) naiivius haamumaisen keinoälyn edessä tuntuu lähinnä naurettavalta. Henkilöt ovat epäjohdonmukaisia. Luddiittiporukka kaappaa Casterin työtoverin Maxin (Paul Bettany), joka paljastuukin yhtäkkiä ja täysin yllättäen keskeiseksi keinoälyä vastustavaksi filosofiksi. Monet muutkin henkilöt ovat lähinnä käveleviä repliikkejä eikä heillä ole varsinaista draamallista roolia tarinassa.

Parissa kohtaa joutuu pohtimaan, miten on mahdollista, että Hollywoodin koneiston läpi on mennyt näin hutera tarina. Kymmenien tietokoneiden ruuduilla leijuva Deppin naama taas on pelkästään koominen.

Isoin ongelma on kuitenkin se, että 2010-luvun tyypillisimpiä pelkoja käsitellessään Transcendence typistää ne hullun tiedemiehen kliseisiksi harhoiksi. Missään vaiheessa esille ei nouse mahdollisuus, että ongelmat olisivat laajempia ja yhteiskunnallisia.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi