Hyvän mielen vaatekaappi

"Kirjan varsinaisena aiheena ei ole häpeän aiheuttaminen lukijalle, vaan uudenlaiseen vaateajatteluun haastaminen."

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi. Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat.
Atena 2014
300 s.

 ★★★★★ 

Kuinka ostin ihanat hihat ja muita vaateharhoja.

Vanha ylioppilastalo, Fashion Stock Sales -niminen tapahtuma. Vaate- ja asustevalmistajat ja maahantuojat myyvät tähde-eriä ja mallikappaleita erikoishintaan, vähän kuin myyjäiset ja Hullut päivät samassa paketissa, mutta tosi trendikkäässä paketissa.

Puikkelehdin tungoksessa ja tunnen mietoa ahdistusta siitä, että suurin osa niin myyjistä kuin asiakkaistakin on järkyttävän kauniita ja tyylikkäitä. Omat rillini huurtuvat ja sukkahousut lököttävät, ja viimeistään nyt on pakko myöntää, ettei suurin toivein hankittu parkatakki näytä päälläni vähääkään siltä kuin hassuun asentoon vääntyneen mallin päällä Olivia-lehdessä. Mutta tässähän näitä tilaisuuksia tyylin päivitykseen on tarjolla.

Useimpia myyntiartikkeleita on vain yksi tai pari, mistä seuraa sellainen olo että jos en osta heti, joku muu vie ja jään ilman. Se on aika kamala olo. Ensin se iskee Ivana Helsingin myyntipöydän luona. Mekko on mallikappale. Ainoa tuollainen koko maailmassa, selventää myyjä. Hän on kiva ja hymyilee. Tungoksessa on turha haaveilla sovittamisesta ja oikeastaan minulla on kiirekin, mutta kokonumero on oikea ja mekko aika väljä. Näin ihanat hihat! Vain 59 euroa! Laitetaan Visalle!

Seuraavan vaatemerkin jätän mainitsematta, koska myyjä ei ole kiva eikä hymyile. Sen sijaan hän syyllistää. Vaivattuani häntä kysymyksilläni pörhöisestä neuleesta tunnen ankaraa velvollisuutta ostaa sen. Se on sitä paitsi tosi halpa, ainakin normaalihintaan verrattuna, mikä se ikinä onkaan. Neule on kyllä kokoa S, toisin kuin minä, mutta tässäkin on ihanat hihat ja olen aivan kyllästynyt pörhöiseen neuleeseen, jota käytin koko viime talven. On sentään toukokuu, alkaa olla korkea aika hankkia siistejä työvaatteita ensi syksyksi.

Ehdin melkein ulos asti, ennen kuin se iskee: kysymys, joka on räpytellyt siipiään ilmassa pääni yllä koko kierroksen ajan. Mitä Rinna Saramäki sanoisi?

Rinna Saramäen teos Hyvän mielen vaatekaappi ansaitsisi Tieto-Finlandian. Ei kun Millennium-palkinnon. Vähintään sen pitäisi olla jonkinlainen pakollinen kansalaistaitojen tenttikirja kaikille niille, joille oma vaatekaappi on sielun peili, mielialan mittari, osa minäprojektia ja/tai rentouttava harrastuskohde.

Meitä täytyy nimittäin olla tosi paljon. Muuten ei olisi muotilehtiä, muotiblogeja eikä kvartaaleittain vaihtuvia vaatemallistoja lukemattomien kauppaketjujen hyllyissä. Eikä läheskään niin paljon vaateteollisuuteen liittyviä vakavia globaaleja ongelmia kuin nyt. Kirjansa alkupuolella Saramäki luettelee ja taustoittaa näitä ongelmia tinkimättömästi ja omaatuntoa koettelevasti: muodin liian nopea kierto ja länsimaisten pukeutujien kritiikitön suhde siihen aiheuttavat vahinkoa niin ympäristölle kuin ihmisillekin.

Mutta juuri kun tietotulva alkaa ahdistaa, se päättyy. Kirjan varsinaisena aiheena ei nimittäin ole häpeän aiheuttaminen lukijalle, vaan uudenlaiseen vaateajatteluun haastaminen – ei huonon omantunnon kepillä vaan vaivattoman tyylikkyyden porkkanalla. Tätä teosta ei ole suunnattu ihmisille, jotka pukeutuvat vuoden ympäri tyytyväisinä samaan ekohamppukaapuun tai vuosikertaverkkareihin. Sen sijaan se on tarkoitettu nimenomaan meille, joille tursuvaan vaatekaappiin liittyy vahvoja tunteita.

Meitä ei kehoteta lopettamaan vaatteidemme rakastamista, vaan suhtautumaan niihin entistä intohimoisemmin. Kirja neuvoo kädestä pitäen ja jopa kaavioin ja piirroksin, miten vaatetulvaan saadaan järkeä, ja perustelee vastaansanomattomasti, miksi, milloin ja miten uusia vaatteita kannattaa ostaa. Erinäiset ekologisuusharhat saavat kyytiä viiltävän viihdyttävästi, samoin ylikansalliset vaateketjut.

Faktatiedon ohella Saramäki käyttää auliisti esimerkkinä itseään ja omaa vaatesuhdettaan, eikä hän totisesti vaikuta tylsältä, niuholta tai pyhimysmäiseltä pukeutujalta. Kirjan lukeminen on vähän kuin juttelisi vaatteista tosi fiksun ja valistuneen, mutta silti ihanasti turhamaisen ystävättären kanssa reilun kaupan kahvin ja lähiluomuleivoksen ääressä. En tiedä teistä, mutta minusta vaatteista jutteleminen on aivan mahtavaa. Ja siksi mietin nykyään vähän väliä, mitä Rinna Saramäki sanoisi.

Palataan hetkeksi vielä Vanhalle ylioppilastalolle. Matkalla uloskäynnille, nyt jo vähän paniikissa, ostan pienen pohjalaisen vaatemerkin loppuunmyynnistä raidallisen trikoomekon, vaikka siitä tulee mieleen vuoden -86 kevätjuhlamekko, johon äiti pakotti pukeutumaan. Kotona levitän ostokset vuoteelle, katselen niitä pitkään ja sitten vasta sovitan. Ivana-mekosta Rinna Saramäki sanoisi, että minkä kanssa ajattelit tuota käyttää, ei se sovi mihinkään mitä sinulla on ennestään. Pörhöneuleelle hänen tarvitsisi vain tirskahtaa, näen itsekin että se on väärän kokoinen, ihanat hihat ovat ihan liian lyhyet. Raitamekosta lähetän kuvan siskolleni, joka muistaa vuoden -86 kevätjuhlat. Hän vastaa: ”Onko sulla kuumetta?”

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi