Tasa-arvon virkamies

"Ennen 1960-lukua miehiä ei edes tematisoitu sukupuolena. Oli ihmiset ja naisihmiset."

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan sihteeri Arto Jokinen uskoo, että kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän purkamisesta hyötyisivät lopulta myös miehet. 

Kuvat: Riitta Supperi

 

Kävin Arto Jokisen kanssa kahvilla. Puhuimme tasa-arvosta, siis sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Myöhemmin, kun puran haastattelunauhaa, minua nolostuttaa väliin kovin pitkät, poukkoilevat ja sönkkäävät kysymykseni. Päätän silti olla kiltti itselleni. Ehkä verbaalinen käytökseni kertoo tutkijataustasta, ja siitä, etten osaa puhua tasa-arvon kieltä, vaikka sukupuolentutkimuksen kieli sujuukin.

Jokinen hallitsee molemmat. Häneltä sateleekin suuntaani paljon erilaista tietoa.

Kuten että Suomen valtionhallinnossa on pisimpään maailmassa, vuodesta 1988, toiminut miesasioita pohtiva yksikkö.

”Miesasiakeskustelussa elettiin 1980-luvun lopulla selvästi kiihkeämpi vaihe. 1990-luvun puolivälissä oli toinen keskustelupiikki, joka sittemmin laimentui.”

Mutta enää se ei laimene, uskoo Jokinen.

Maaliskuussa Naisasialiitto Unioni päätti kevätkokouksessaan äänestyksen jälkeen olla avaamatta järjestön jäsenyyttä miehille. Jäsenyysehtoja tarkistettiin kuitenkin niin, että naiseksi identifioituvan jäsenehdokkaan itsemäärittelyä vastedes kunnoitetaan eikä hetua tai juridista sukupuolta kysellä. Päätöksen miesosasta uutisoitiin aika laajasti.

Unioni on oma järjestönsä omine tärkeine agendoineen. Mutta koska halusin keskustella laajemmin miehistä ja feminismistä, ehdotin tapaamista sukupuolen- ja kulttuurintutkija Jokiselle. Jokinen viimeistelee väitöskirjaa maskuliinisuudesta, kansallisesta identiteetistä ja väkivallasta. Hänet tunnetaan myös kirjasta Panssaroitu maskuliinisuus: mies, väkivalta ja kulttuuri (2000). Vuodesta 2009 lähtien Jokinen on työskennellyt tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa eli TANE:ssa suunnittelijana ja Miesjaoston sihteerinä.

Pari vuotta sitten ilmestyi Jokisen toimittama kirja Mieskysymys: Miesliike, -työ, -tutkimus ja tasa-arvopolitiikka. Sen artikkelit tarjoavat hyvän kuvan Suomessa käytävän miesasiakeskustelun tämänhetkisistä virtauksista.

Arto Jokisen mukaan tasa-arvokeskustelussa ja -politiikassa on meneillään murros. Mieskysymysten vakiintumisesta osaksi keskustelua kertoo sekin, että nyt jo entinen tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki asetti 2013 alussa työryhmän määrittelemään ja pohtimaan miehiä koskettavia keskeisiä tasa-arvokysymyksiä. Siinä on jäseninä eri miesjärjestöjen, poikatoiminnan, SETA:n, TANE:n ja neljän ministeriön edustajia.

Työryhmä julkaisi helmikuussa väliraportin. Sen aiheet ulottuvat muun muassa varhaiskasvatuksesta sosiaali- ja terveyspalvelujen ilmiöihin sekä isyyteen liittyvistä asioista mieskuvan kysymyksiin. Teemoista tehdään raportissa lukuisia keskustelunavauksiksi kutsuttuja ehdotuksia. Tarkoituksena on, että väliraportti herättäisi laajempaa keskustelua erilaisten sidosryhmien kesken.

Miestyöryhmän väliraportissa määritellään, että ”onnistunut tasa-arvopolitiikka osallistaa sekä miehiä että naisia ja arvostaa molempia sukupuolia”. Samalla todetaan, että pitkään keskiössä olleet tavoitteet naisten palkkatasa-arvosta ja ammattisegretaation purusta on syytä pitää pääasiana jatkossakin, mutta että tämä ei poissulje miehiä koskettavien teemojen lisäämistä tasa-arvopolitiikkaan. Näitä lisättäviä teemoja työryhmä nyt määrittelee.

Jokinen pitää saavutuksena jo sitäkin, että Arhinmäen asettaman työryhmän puitteissa ollaan päästy keskustelemaan saman pöydän ääreen. Kaikki työryhmän jäsenet eivät tosin sitoutuneet väliraportin sisältämiin keskustelunavauksiin. Syksyllä julkaistavan, toimenpide-ehdotuksia sisältävän loppuraportin valmisteluun onkin luvassa jonkinmoista vääntöä, hän uumoilee.

 

Valtiofeminismin lyhyt historia

Suomessa harjoitetaan muiden Pohjoismaiden tapaan niin sanottua valtiofeminismiä. Tekemäni nettihaun perusteella termi näyttää kirvoittaneen osassa somekansaa ärhäköitä kommentteja femakoiden ja vihervasureiden ynnä muiden asiaan sotkeutuneiden inhottavasta salaliitosta.

Tosiasiassa valtiofeminismi tarkoittaa sitä, että tasa-arvoa edistetään myös valtionhallinnon taholta ja keinoin. Nykyään tasa-arvoelimiä on Suomessa kolme, ja ne kaikki toimivat Sosiaali- ja terveysministeriössä.

Ensinnäkin on tasa-arvoasian yksikkö, joka toteuttaa hallituksen tasa-arvopolitiikkaa. Tasa-arvovaltuutettu toimistoineen taas valvoo tasa-arvoa koskevien lakien noudattamista.

Jokisen työpaikka tasa-arvoasian neuvottelukunta taas on parlamentaarinen keskusteluelin, jonka jäsenet ovat eduskuntapuolueiden nimeämiä. Lisäksi TANE:ssa vaikuttaa kaarti asiantuntijoita nais- ja miesjärjestöistä.

TANE:lla on oikeus arvostella tehtyä tasa-arvopolitiikkaa ja tehdä uusia aloitteita. Juuri mieskysymykset kuuluvat luontevasti TANE:n asialistalle, koska uudet asiat tulevat sitä kautta, kuvailee Jokinen.

Valtiofeminismi – tai jos haluaa yrittää olla provosoimatta feminismisanalla, niin valtiollinen tasa-arvopolitiikka – on 1960-luvun perua.

Tuolloin Suomessa toimi nuoren akateemisen eliitin vaikutusvaltainen Yhdistys 9, jonka jäsenistä noin kolmasosa oli miehiä. 60-luvulla tasa-arvoa jäsennettiin roolin käsitteen kautta. Yhdistys 9:n mukaan sukupuoliroolit rajoittivat sekä naisten että miesten olemista.

Naisilla perheenäidin roolin paine esti yksilöä toteuttamasta itseään palkkatyössä eikä palkkatasa-arvossakaan ollut kehumista. Miehet taas olivat elättäjyysroolin vankeja eikä heillä ollut juurikaan mahdollisuuksia olla läheisiä isiä lapsilleen. Miesten heikkoon asemaan huoltajuusriidoissa kiinnitettiin jo tuolloin huomiota.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta perustettiin 1972. Heti seuraavana vuonna se esitti isyysloman käyttöönottoa.

Yhdistys 9 listasi miesten erityisinä ongelmina sen, että he kohtasivat naisia enemmän työtapaturmia ja -kuolemia, psyykkisiä sairauksia ja liikennetapaturmia. Edelleen, miehet tekivät enemmän itsemurhia sekä omaisuus- ja väkivaltarikoksia. Heidän elinajanodotteensa oli lyhyempi, ja heillä oli enemmän alkoholiongelmia.

20140326 HELSINKI Arto Jokinen kuvattu Sylvi lehteen .... KUVA: Riitta Supperi

 

Vastakkainasettelujen aika ei ole ohi

Edellä listatuista ilmiöistä keskustellaan yhä. Niitä käytetään usein argumentteina juupas/eipäs-tyyppisessä, napit vastakkain käydyssä miehet vs. naiset tasa-arvodebatissa.

Esimerkiksi eliniänodotetta koskien saatetaan tokaista, että jos ”naisen euro olisikin 80 senttiä” niin ”miehet kuitenkin kuolevat jo marraskuussa”. Väitteeseen liittyy outo vihjaus siitä, että naisvaltaisten alojen kehnot palkat tulisivat jotenkin kompensoiduksi, jos miehet keskimäärin kuolevat vähän nuorempia. Tai että kenties palkkaeriarvoisuudesta ei tämän takia tarvitsisi välittää. Tai että nämä kaksi hyvin erilaista epäkohtaa jotenkin nollaisivat toinen toisensa.

Jokisen mukaan ongelmana väitteissä on myös se, että ”katsotaan kauhean voimakkaasti kategorioita naiset ja miehet, kun pitäisi ehkä enemmän katsoa miesten välisiä eroja”.

”Kun miesten ja naisten välinen ero elinajan odotteessa on kuusi vuotta, niin sehän on miesten kesken 12 vuotta, eli ylemmät toimihenkilöt elävät 12 vuotta pidempään kuin työväentaustaiset. Eli miesten keskinäiset erot ovat isommat. Samoin jos me katsotaan taloudellista tai ylipäätään hyvinvointia, niin erot miesten pohjan ja huipun välillä ovat isommat kuin miesten ja naisten välillä keskimäärin.”

Jokinen korostaa, että huomiota pitäisi kiinnittää enemmän miesten välisiin suuriin eroihin ja niiden selittämiseen, vaikka sellainen analyysi olisikin vähän vaikeampaa.

Tyypillinen tasa-arvopuhehan itse asiassa vahvistaa binäärisiä sukupuolia ”naiset” ja ”miehet”, hän toteaa.

Tutkimuksessa on käytössä termi intersektionaalisuus, jota voisi ehkä hyödyntää tematiikkaa mietittäessä. Intersektionaalisuus tarkoittaa moninaisten ja keskenään risteävien tekijöiden muodostamia tilanteita, yksilöiden asemia ja identiteettejä. Puhutaan esimerkiksi moniperustaisesta syrjinnästä. Keskustelu intersektionaalisuudesta lähti liikkeelle yhdysvaltalaisesta mustasta feminismistä.

Näin siis yksilöiden elämäntilanteeseen vaikuttavat samanaikaisesti biologisen sukupuolen lisäksi muun muassa seksuaalisuus, sosiaalinen luokka, kulttuurinen tausta, asuinpaikka ja niin edelleen. Sukupuolen moninaisuus luo tähän kuvioon myös oman tärkeän ulottuvuutensa.

Intersektionaalisuuden näkökulmasta voisi siis hyvinkin olla apua yritettäessä ymmärtää miesten välisiä eroja suhteessa vaikkapa toimeentuloon, taloudelliseen syrjäytymiseen tai päihdeongelmaisuuteen.

Voisi veikata, että tasa-arvokeskustelu ei etene erityisen hedelmällisesti, jos siinä operoidaan vain tilastollisilla kategorioilla naiset ja miehet.

Ja ainakaan se ei etene niin kauan kuin monimutkainen todellisuus jäsennetään kahden ”vastakkaisen” sukupuolen nollasummapeliksi.

 

Yhden mielen tasa-arvo?

Osaltaan tasa-arvotematiikan moninaisuudesta kertoo yksinkertaisesti sekin, että on olemassa kovin monia eri järjestöjä.

Joillakin poliittisilla puolueilla on omat miesjärjestönsä. Viime vuosina on perustettu Vihreä miesliike, Perusäijät ja Vasemmistoliiton Miespoliittinen työryhmä. Eduskunnassa toimii yli puoluerajojen Eduskunnan Miesverkosto, joka perustettiin 2010.

Tasa-arvoliikehdintään pätee sama asia kuin politiikkaan yleensäkin. Nimittäin yksimielisyyden mahdottomuus. Näin on, vaikka toive yhtenäisyydestä useimmiten aina vaikuttaakin taustalla.

Esimerkiksi Suomen ensimmäinen feministinen järjestö, 1884 perustettu Suomen Naisyhdistys ajautui sisäisiin ristiriitoihin jo alle kymmenessä vuodessa. Arvoliberaalimmat jäsenet perustivat nykyäänkin vaikuttavan Naisasialiitto Unionin vuonna 1892.

Vajaa sata vuotta myöhemmin, 1980-luvulla, kansainvälisessä feministisessä liikkeessä taas huomattiin, että ”naisnäkökulmaksi” mielletty perspektiivi olikin hyvin valkoinen, keskiluokkainen ja heteroseksuaalinen. Juuri tässä kohdin syntyi intersektionaalisuuden näkökulma.

Vaikka poliittisen toiminnan ja yhteiskunnallisen aktivismin taustatoiveena olisikin harmonian saavuttaminen erilaisten näkökulmien välillä, on näkökulmien ja intressien yhteensovittamisessa kuitenkin väistämättömästi aina säröjä ja hankauksia.

Valta luo omat hankauksensa. Arto Jokisen sanoin:

”Jos pörssiyhtiöihin tulee naiskiintiöt, niin kyllä se nyt on joltain pois, eli joukko miehiä ei ole siellä sen jälkeen. Tai sama on, että kun naiset tulee työelämään, ja he ovat vielä paremmin koulutettujakin tänä päivänä, niin on se nyt vaan joltain pois, kun tulee enemmän kilpailua.”

”Tasa-arvo ei ole sillä tavoin kiva, että kaikki aina kaikessa voittaa, vaikka siten sitä mielellään markkinoidaan. Kyllä siinä on miehillä myös hävittävää, mutta sitten on myös jotain voitettavaa. Siinä mielessä tavallaan ymmärtääkin sen vastustuksen tasa-arvokehitystä kohtaan.”

 

Väärinkäsityksiä ja olkinukkeja

Liikkeellä on paljon väärinkäsityksiä ja silkkaa tietämättömyyttä. Esimerkiksi luullaan, että tasa-arvoviranomaiset laativat tasa-arvoa koskevia lakeja. Kuten tunnettua, Suomessa lait säätää eduskunta.

”Ei tunneta tasa-arvotyön historiaa. Sanotaan ihan tolkuttomia asioita. Väitetään, että TANE ei ole mitään koskaan tehnyt miesten hyväksi. Kun sillä on maailman pisimpään toiminut Miesjaosto.”

Tosiaan, TANE:n Miesjaosto perustettiin jo 1980-luvulla. Jokinen huomauttaa, että miesten eteen tehtyjen asioiden lista on itse asiassa valtavan pitkä. ”Ne kysymykset, joita miesaktivistit nostavat nyt uusina, on käsitelty TANE:ssa joskus 1990-luvun alussa.”

Yksi keskeinen aihe keskustelussa miehistä ja tasa-arvopolitiikasta on Jokisen mukaan miesten kohtelu sosiaalitoimessa erityisesti huoltajariitojen yhteydessä. Miehet kokevat usein, että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. TANE järjesti yhdessä Vaasan kaupungin kanssa jo 1994 seminaarin ”Mies sosiaalitoimen asiakkaana”, jossa pohdittiin muun muassa isien ja lapsien selviytymistä sosiaalitoimen viidakossa avioeron jälkeen.

Toinen esimerkki on asevelvollisuus, jota TANE:n Miesjaosto on käsitellyt yli kymmenen vuoden ajan seminaarien ja keskustelun avulla. Niiden tuloksena saatiin lopulta aikaan sellainen kannanotto, jonka eri puolueiden edustajat kykenivät allekirjoittamaan, Jokinen kertoo.

”Kun ei tunneta eikä vaivauduta tutustumaan, halutaan yksinkertaisesti ja nopeasti leimata ja luoda olkinukkeja, joita vastaan kamppailla.”

On tietenkin kiistämätöntä, että tasa-arvoliikehdintä alkoi pyrkimyksistä parantaa nimenomaan naisten asemaa. Ennen 1960-lukua, yleistäen, miehiä ei edes tematisoitu sukupuolena. Oli ihmiset ja naisihmiset.

Naisasialiike ei kuitenkaan rakentunut pyrkimykselle edistää naisten kansalaisoikeuksia aiheuttamalla samalla eriarvoisuutta tai syrjintää toiselle sukupuolelle, siis miehille.

Nollasummapelin sijasta länsimaisen tasa-arvoliikkeen historiallisen naiskeskeisyyden taustaponnin piili yksinkertaisesti siinä, että naisten asema oli oikeasti huono. Eriarvoisuuden puolesta saarnasi kirkkokin. Valistusajan ja esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen peruja ollut kansalaisoikeusliike ei itsestään selvästi sisältänyt ajatusta kaikkien kansalaisten tasa-arvosta. Naisten  ja omistamattoman luokan  tasa-arvo oli taistelun takana.

02_0057_by_Supperi

 

Kekkonen meni jo

Mieheyteen ja miehenä olemiseen liittyvät tasa-arvo-ongelmat alkoivat tematisoitua 1960-luvulla. Samalla kategoria ’mies’ alkoi muotoutua ja nousta tapetille, myös kysymisen ja purkamisen kohteeksi. Alettiin ruotia miesihmisyyteen liittyviä rooleja, malleja, ihanteita ja kuvastoa.

Arto Jokisen mukaan olisikin hyvä ymmärtää, että ”feminismissä tai feministisessä tutkimuksessa kritiikki kohdistuu nimenomaan sukupuolijärjestelmään, joka kohtelee myös miehiä huonosti, ja olisi miesten etu irroittautua perinteisistä odotuksista”.

”Miesten tasa-arvon yksi suuri tai ehkä suurinkin este on vanhanaikainen mieskuva tai miesrooli, mitä sanaa nyt käyttääkin. Sen pitäisi muuttua, että miehet voisivat muuttua.”

”Kyllä muutos on mielestäni alkanut, ihan selkeästi. Ja isyys on siitä kaikkein paras esimerkki. Se muuttuu monella muullakin tavalla niin, että perinteiset miehisyyteen kohdistuvat odotukset purkautuvat. Miehenä oleminen ei ole enää niin monoliittista kuin se Suomessa on ollut vielä joskus Kekkosen aikana. Onhan siitä tultu hirveästi eteenpäin, ja luulen, että vauhti vain lisääntyy tulevaisuudessa.”

Kamppailu toki jatkuu, esimerkiksi ensi kevään eduskuntavaaleissa, mutta Jokisen mukaan kehitystä ei kuitenkaan voi estää. Pyörät pyörivät.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi