Tuk Tuk, Helsinki 15.4.2014

"Itse liemi oli melko lempeää, mutta kun välillä pureskeli chililohkoja, sai taas hyvän poltteen."

Sylvin hiljalleen jo vakiintuva ruokatoimittaja kirjoittaa ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Hän on kovin, kovin nälkäinen.

Thaimaalainen ruoka on monen kasvissyöjän suosikki, sillä mausteisessa kookosliemessä pienet kivetkin maistuvat hyvältä – suht turvallisesti voi siten olettaa saavansa hyvää ruokaa. Olen kuitenkin vähän kyllästynyt thaimaalaisravintoloihin, etenkin kun harvat annokset nousevat turvallisen perustason yli. Viimeksi taisin käydä Turun Maneeratissa, ja se olikin aika hyvä kokemus.

Helsingissä olen syönyt thaimaalaista viime vuosina muistaakseni vain Aikapihan hauskassa kioskiravintolassa ja Kallion Lemon Grassissa (minä olen yllättäen se Manun arviossaan mainitsema kaveri, joka pettyi hänen kanssaan oluen puutteeseen). Lemon Grassia ovat monet ylistäneet, ja se nousi aikanaan melkoiseen kulttimaineeseen, mutta en ole oikein ymmärtänyt syytä tähän. Ruoka on ihan okei, mutta ei mitään ihmeellistä.

Useat kasvissyöjätutut olivat kehottaneet kokeilemaan Tuk Tukia. Siellä on laaja kasvislista, koska lähes minkä tahansa kastikkeen saa tilattua tofulla ja vielä erikseen vegaanisena versiona ilman ylimääräistä selittämistä ja selvittämistä. Pyörähdin luentomatkalla Helsingin kautta lounaalle, ja pääsin vihdoin Tuk Tukiin rakkaiden ystävieni kanssa.

10268392_639749499438516_154987950_n

Tilasin vegaanisen pad chaan tofulla. Tofun lisäksi annoksessa oli munakoisoa, tarhapapuja ja bambua sekä valtava määrä isoja palasia erilaisia tuoreita chilejä ja ainakin viherpippureita tertussa. Tofu oli hyvälaatuista, ja kaikki ainekset tuntuivat tuoreilta. Annos oli tietysti tulinen, mutta ei mitenkään tavattoman polttava. Varmasti olisin saanut erikseen pyytämällä tappavan tulista kastiketta, mutta tämä taso toimi aivan hyvin. Itse liemi oli melko lempeää, mutta kun välillä pureskeli chililohkoja, sai taas hyvän poltteen. Pippurimarjoilla sai vastapainoksi mukavaa turtumisen tunnetta.

Ystävän muhkea keittoannos näytti myös herkulliselta, ja sen mukana tuli erillinen keittomaustetarjotin, jonka avulla annosta sai muokata syödessään.

Tänne on pakko päästä pian uudestaan.

Tuk Tuk Thai Cuisine
Vaasankatu 19
Helsinki

ma–pe 11–22
la–su 12–22

Facebook-sivu

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi