Lesboelämää, osa 21:
Lesbona Thaimaassa

"Monien vanhempien mielestä onkin turvallisempaa, että heidän tyttärellään on tyttöystävä poikaystävän sijaan."

Kuvat: Cherry Saranya Chalermchai

Thaimaalainen lesboparatiisi paljasti kääntöpuolensa.

Bangkokissa liikkuessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota kaikkialla näkyviin tyttöpareihin: heitä tulee vastaan tavarataloissa, kaduilla, skytraineissa ja kahviloissa. Naisparit huomaa ainakin katsoja, joka on tottunut tunnistamaan lesboja kaupungilla.

Parit on kylläkin helppo tunnistaa, koska yleensä toinen tytöistä on hyvin poikamainen ja toinen tyttömäinen. He pitelevät toisiaan kädestä ja pussailevat – toisin kuin thaimaalaiset heteroparit, joiden näkee tuskin koskaan kuhertelevan julkisesti.

Tästä syntyy helposti käsitys, että Bangkok on lesboparatiisi. Thaimaassa onkin kuulemma Aasian vapaamielisin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja myös transsukupuolisuuteen. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan niin ruusuisesti kuin ulkopuolinen kuvittelisi.

 

Tyttöpareja näkyy kaikkialla, paitsi…

Olen vähän aikaa sitten tullut takaisin kotiin kolmen ja puolen kuukauden Bangkokin reissultani. Hankin Thaimaassa ollessani Megan J. Sinnottin kirjan Toms and Dees – Transgender Identity and Female Same-sex Relationships in Thailand. Kirja on ensimmäinen ja ainoa englanninkielinen tutkimus naisten välisistä rakkaussuhteista Thaimaassa.

Yhdysvaltalainen professori Megan Sinnot asui Thaimaassa yhdeksän vuotta opettaen kahdessa yliopistossa naistutkimusta, kansainvälisiä suhteita ja antropologiaa, ystävystyi samalla monien paikallisten lesbojen kanssa ja julkaisi uraauurtavan kirjansa vuonna 2004.

Kirjan julkaisemisen jälkeen, kymmenessä vuodessa, lesbokulttuurista on tullut entistä näkyvämpää Thaimaassa. Tähänkin kolumniin valokuvat ottanut 32-vuotias freelance-valokuvaaja kertoi, ettei vielä hänen teini-iässään Bangkokissa näkynyt yhtä paljon tyttöpareja kuin tänä päivänä.

Sinnottin kirja avaa hyvin lesbokulttuurin kehitystä ja erityispiirteitä Thaimaassa. Kirja vastasi kysymyksiin, joita ihmettelin edellisessä kolumnissani.

Vaikka naispareja näkyy kaupungilla monta kertaa enemmän kuin miespareja, silti Bangkokissa on lukematon määrä homomiehille tarkoitettuja yökerhoja, muttei tällä hetkellä yhtään lesbobaaria. Lesbobaarien puutetta selittää Sinnottin mukaan se, ettei kunniallinen thaimaalainen nainen vietä aikaa yökerhoissa.

Lesbot tapaavatkin toisiaan ennen kaikkea Bangkokin valtavissa ostoskeskuksissa ja niiden kahviloissa. Tällä hetkellä myös keskiluokkaisten ja nuorten lesbojen organisaatio Lesla järjestää kerran kuukaudessa hyvin suosittuja bileitä, jonne pääsevät vain naiset. Juhlat järjestetään bangkokilaisen hotellin yksityistiloissa, jonne thai-naisten on turvallisempi tulla kuin yökerhoon.

Lesbo4

 

Onko tyttörakkaus teinivillitys?

Silmiinpistävää on, että kaupungilla näkyvät parit ovat nimenomaan nuoria naisia, monet teinejä. Sinnottin mukaan tyttöparien nuoruutta sekä yleistä hyväksyntää heitä kohtaan selittää – länsimaalaisen mielestä nurinkurisesti – se, että Thaimaa on konservatiivinen maa.

Nuoren tytön vanhemmat eivät katso hyvällä, jos tytöllä on poikakaveri. Naisen oletetaan Thaimaassa, ennen kaikkea maaseudulla, yhä olevan neitsyt kun hän menee naimisiin. Jos nuorella tytöllä on suhteita poikien kanssa, hän pilaa sekä oman että perheensä maineen. Lisäksi tyttö voidaan erottaa koulusta, jopa yliopistosta, jos hän tulee raskaaksi.

Monien vanhempien mielestä onkin turvallisempaa, että heidän tyttärellään on tyttöystävä poikaystävän sijaan. Tyttöystävän uskotaan estävän tyttöä joutumasta kosketuksiin poikien kanssa. Erilliset tyttö- ja poikakoulut ovat yhä yleisiä, ja moni thai-teini ei ole tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pojille tosin yleisesti sallitaan esiaviolliset ja jopa avioliiton ulkopuoliset naissuhteet, vaikka nykyään naimisissa olevien miesten syrjähyppyjä suvaitaan vähenemässä määrin.

Sinnottin mukaan heterosuhteiden vaarallisuus tytöille on johtanut siihen, että lesbosuhteet voivat kukoistaa. Tämän taustalla on kuulemma se, etteivät monetkaan thaimaalaiset heterot usko, että kahden naisen välillä voi olla seksiä. Naisparin uskotaan korkeintaan pussailevan keskenään. Toisin kuin länsimaissa, joissa lesbot usein yliseksualisoidaan, Thaimaassa naisparit nähdään epäseksuaalisina.

Thaimaassa ajatellaan perinteisesti, että naiset eivät tunne seksuaalista halua ja että naisväki valitsee ennemmin halailun ja pussailun kuin seksin. Tytöille opetetaan usein jo pieninä, että naisen vartalo on hävettävä ja likainen, toisin kuin miehen. Tällä tavalla naisen seksuaalisuutta voidaan kontrolloida. Sinnott kertoo, ettei tavannut yhtään naimisissa olevaa thai-naista, joka olisi nauttinut seksistä miehensä kanssa, tai ainakaan myöntänyt sitä.

Tapasin Bangkokissa lähes kolmekymppisen naisparin, joista toinen oli poikamainen lentokenttämekaanikko ja toinen tyttömäinen englanninkielenopiskelija ja myös töissä lentokentällä. Pari oli seurustellut neljä vuotta. Kummatkin osapuolet asuivat vielä vanhempiensa luona, eivätkä koskaan viettäneet öitä yhdessä. Heille tuntui olevan tärkeää, että he vaikuttavat ”kunnollisilta”. Heidän perheensä ja heteroystävänsä hyväksyivät heidän suhteensa, vaikka välillä asiasta oli kuulemma pientä kinaa. Naiset suunnittelivat parin vuoden päästä muuttavansa yhteen ja menevänsä (epävirallisesti) naimisiin.

Lesbo6

 

Aviomies on taannut taloudellisesti turvatun tulevaisuuden

Thaimaalaisten vanhanaikainen siveellisyys voi tuntua yllättävältä länsimaalaisesta, joka on tottunut mielikuvaan, että monet länsimaisista hetero- ja homomiehistä matkustavat Thaimaahan nimenomaan seksiseikkailujen vuoksi. Thaimaassa ei kuitenkaan saa seuraa helposti siksi, että paikalliset olisivat tavallista vapaamielisempiä. Turisti saa seuraa yleensä thaimaalaisista seksityöläisistä, joskus toki muistakin thai-naisista. Vaikka thaimaalainen keskiluokka kasvaa ja vaurastuu, ovat monet thaimaalaiset köyhiä. Nopein – ja joskus ainoa – keino saavuttaa parempi elintaso on suhde ulkomaalaisten miesten kanssa.

Sinnottin mukaan vanhemmat katsovat yleensä suopeasti tyttärensä naissuhteita, kun tyttö on teini-ikäinen ja vähän päälle parikymppinen. Tyttären tyttöystävä voi jopa asua perheen kanssa saman katon alla. Myöhemmin naisen kuitenkin oletetaan jättävän tyttöystävänsä ja menevän naimisiin miehen kanssa. Aasiassa vanhemmilla on suuri vaikutusvalta aikuistenkin lastensa elämään.

Thaimaalaisille naisille ylipäätään suhde mieheen ja lasten hankkiminen ovat keino saada taloudellisesti turvattu tulevaisuus. Joskus tyttö voi hankkia aviomiehen, mutta silti pitää samalla tyttöystävänsä, jopa asumassa samassa asunnossa. Käytäntö ei haittaa aviomiestä eikä pariskunnan vanhempia, päinvastoin. Vaimon rakastajatar voi auttaa kodin- ja lastenhoidossa, ja tyttöystävän uskotaan suojelevan vaimoa pettämästä aviomiestään toisten miesten kanssa.

Perhe voi tehdä kaikkensa painostaakseen tytön menemään naimisiin, koska yleensä vanhempienkin kunnia ja turvattu vanhuus riippuvat siitä, meneekö heidän tyttärensä naimisiin miehen kanssa. Naisten palkat ovat Thaimaassa yleensä huomattavasti pienemmät kuin miesten. Aikuiset pojat eivät myöskään lähetä rahaa vanhemmilleen, vain tyttäret.

Mutta tässä onkin porsaanreikä. Jos tytär nimittäin onnistuu saamaan varakkaan naisystävän, niin vanhemmat yleensä sallivat sen, että tyttö menee miehen sijasta epävirallisesti naimisiin naisen kanssa.

Lesbo3

 

Thaimaalainen lesboidentiteetti syntyy ja kehittyy

Thaimaalainen lesboidentiteetti syntyi 1980-luvulla ja on siitä lähtien vahvistunut. Aikaisemminkin naisilla oli toki keskenään suhteita, mutta yleensä he olivat silti naimisissa miehen kanssa, eivät identifioineet itseään lesboksi tai biseksuaaliksi, saati pitäneet yhteyttä toisiin queer-naisiin.

Lesboidentiteetin syntymisen mahdollisti kasvava kaupungistuminen, vaurastuminen ja yhä suurempien länsimaalaisten turistimäärien saapuminen Thaimaahan. Ennen tytöt olivat asuneet kotikylissään vanhempiensa luona, kunnes menivät nuorina naimisiin. Nyt tytöt alkoivat muuttaa jo teini-ikäisinä yksin maalta kaupunkeihin opiskelemaan sekä töihin tehtaisiin, baareihin, toimistoihin ja turismin pariin.

Kun maaseudun ja pikkukylien tytöt muuttavat teineinä pois kotoa kaupunkeihin, heillä on ennennäkemättömällä tavalla mahdollisuuksia tutkia seksuaalisuuttaan, saada tietoa ulkomaailmasta, käydä riennoissa ja luoda rakkaussuhteita. Vanhemmat eivät ole tienneet tästä kaikesta mitään.

Köyhät vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, kun tytär on lähettänyt joka kuukausi heille lähes koko palkkansa. Kaikista köyhimpiä vanhempia ei ole haitannut edes se, jos kaupunkiin muuttanut tytär on ryhtynyt seksityöläiseksi, koska raha on painanut vaakakupissa enemmän. Tytöt ovat 1980-luvulta lähtien voineet elää isoissa kaupungeissa naimattomina jopa vähän päälle kolmekymppisiksi asti – ja joskus jopa jäädä naimattomina kaupunkiin loppuelämäkseen, jos heillä on hyväpalkkainen työpaikka.

Lesboelämää edesauttaa sekin, että naimattoman tytön ei ole Thaimaassa tapana asua yksin eikä edes nukkua sängyssään yksin. Naimattomat tytöt jakavat sänkynsä naispuolisen kämppiksen kanssa. Thaimaassa työpaikka yleensä tarjoaa asunnon asuntolassa. Tehtaassa tai baarissa kaikki työntekijät voivat olla nuoria naisia.

Mahdollisten omien kokemustensakin vuoksi suurin osa naisista ei tuomitse (nuorten) naisten välisiä suhteita. Thaimaassa lesbouteen ei liity samanlaisia häpeän ja piilottelun kokemuksia kuin länsimaissa, vaan naiset voivat täysin avoimesti puhua naissuhteistaan.

Lesbo2

 

Homoseksuaalien mustamaalaaminen ja kiusaaminen

Kuitenkin jos thaimaalainen nainen on jo kolmekymppinen ja elää yhä naisystävänsä kanssa tai on selvästi tyyliltään poikamainen, hän voi kohdata työpaikalla pilkkaa ja joutua eristetyksi muista. Moni voi kokea sosiaalisesti helpommaksi hankkia poikaystävän tai pukeutua töihin naisellisesti, koska se yleensä lopettaa kiusaamisen työpaikalla. Syrjityksi tulemisen kokemukset töitä hakiessa ja työpaikalla ovat toki tuttuja myös monelle länsimaalaiselle lesbolle, homolle, biseksuaalille ja transsukupuoliselle.

Thaimaalainen lehdistö on levittänyt laajasti uskomuksia siitä, että homoseksuaalit ovat väkivaltaisia, luonnottomia ja epävakaita. Homoseksuaalien ja transsukupuolisten tekemät rikokset saavat lehdissä paljon palstatilaa. Lehdistö on kuvannut laajasti julkisessa elämässä yhä näkyvämpää teinityttöjen välistä rakkautta ja rauhoitellut vanhempia väittämällä, että kyseessä on vain nuoruuden kokeiluihin kuuluva, ohimenevä vaihe. Erityisesti koulutettu keskiluokka on omaksunut lääkäreiden ja yliopiston professoreiden väitteen siitä, että homoseksuaalisuus olisi sairaus.

Koska länsimaalaistuminen ja turistit ovat tehneet homoseksuaalisuuden näkyvämmäksi Thaimaassa, uskovat monet thaimaalaiset, että länsimaalaiset ovat tuoneet homoseksuaalisuuden mukanaan ja että kyseessä on ei-thaimaalainen ilmiö ja moderni vitsaus. Kuitenkin jo ikivanhoissa thaimaalaisissa temppelikuvissa esiintyy naispareja.

Lesbo5

 

Emme ole lesboja, olemme tom ja dee

Vaikutteet lesboidentiteetin syntymiseen tulivat lännestä, ja paikalliset kutsuvatkin itseään englannin kielestä lainatuilla termeillä tom (sanasta ”tomboy”) ja dee (sanasta ”lady”). Thaimaalaisen lesboparin dynamiikka muistuttaa paljon 1950-luvun amerikkalaista butch ja femme -kulttuuria.

Thaimaalaiset tomit ja deet vieroksuvat lesbo-sanaa, koska heillä se yhdistyy länsimaalaiseen pornokuvastoon. Sana ”lesbo” tarkoittaa monen tomin ja deen mielestä naista, joka ajattelee vain seksiä eikä tunteita.

Toisin kuin länsimaissa, joissa seksuaalinen suuntaus määrittää identiteettiä paljon, Aasiassa identiteettiä määrittää ennen kaikkea sukupuoli. Kärjistetysti sanoen: jos olet thaimaalainen nainen, joka tykkää naisista, sinut nähdään miehenä ja sinun oletetaan käyttäytyvän kun mies. Silloin olet tom.

Koska monet tomit muistuttavat ulkoisesti poikia, heidän kumppaninsa dee nähdään ”tavallisena naisena”, jota viehättää kumppanissa maskuliinisuus, on kyseessä sitten mies tai maskuliininen nainen. Koska dee on naisellinen, häntä ei pidetä lesbona tai biseksuaalina, vaikka hänellä on suhde toisen naisen eli tomin kanssa. Kuitenkin nykyään osa deeistä sanoo, että he eivät ole ”feikki-deeitä”, jotka voivat olla niin miehen kuin naisen kanssa, vaan he ovat ”aitoja deeitä”, jotka haluavat kumppanikseen vain tomin.

Tomeilla on paljon enemmän liikkumatilaa kuin tavallisilla thai-naisilla. Heidän sallitaan käyttäytyvän kuin machomies eli ryyppäävän, kiroilevan, asuvan yksin ja pitävän kerralla useita rakastajattaria. Tomeilla on lyhyt poikatukka, ei meikkiä ja miestenosaston vaatteet.

Tomin kunniatehtävä on tyydyttää kumppaninsa. Useimmat tomit eivät sängyssä edes riisuudu eivätkä salli tyttöystävänsä koskevan itseään, koska he eivät halua rikkoa sitä illuusiota, etteivät olekaan miehiä.

Tomit myös yleensä tukevat deetä taloudellisesti, kantavat deen käsilaukkua ja ostoskasseja, hakevat deen töistä tai koulusta ja vievät deetä ja hänen perheettäänkin ulos huvituksiin. Tässä tom muistuttaa perinteistä mielikuvaa thai-naisesta, jolle tärkeintä on kumppanin seksuaalinen mielihyvä ja muiden palveleminen.

Asetelma ei ole ongelmaton. Moni tom sekä rakastaa tyttöystäväänsä että valittelee, että deet haluavat vain hyötyä heistä rahallisesti, ovat passiivisia sängyssä, pitävät suhteessa yllä tiukkoja sukupuolirooleja ja aina lopulta jättävät tomin mennäkseen naimisiin miehen kanssa. Deet taas valittavat, että tomilla voi olla useampi nainen kierrossa samaan aikaan, he vaihtavat naista kuin paitaa ja että tomit yrittävät liikaa olla miehiä, vaikka monet deet haluavat nimenomaan olla suhteessa maskuliinisen naisen eivätkä miehen kanssa.

Tomeilla on kuitenkin tukenaan tom-kulttuuri. Heillä on omat tom-kaveriporukkansa, jotka kokoontuvat baareissa ja kahviloissa ja tekevät yhdessä ulkomaanmatkoja. Vaihtuvat dee-tyttöystävät usein vain käväisevät näissä piireissä. Harva vanhempi myöskään yrittää painostaa tomia naimisiin miehen kanssa, mutta suurin osa deeistä kokee tätä painostusta. Tomeista käytännössä kaikki ovat suhteissa vain naisten kanssa, eikä tom-kulttuuri salli tomeille biseksuaalisuutta.

Buddhalaisuuteen kuuluu uskomus, että tomiksi eli näkemyksen mukaan väärään sukupuoleen syntyminen on rangaistus edellisen elämän teoista. Buddhalaisen käsityksen mukaan tom-identiteettiin ei syvimmältään kuulu ylpeyttä omasta itsestä. Tämän katsomuksen mukaan tomin elämän kuuluu olla kärsimystä. Kärsimyksen aiheuttaa se, ettei tom koskaan voi olla täysin mies ja että dee yleensä lopulta jättää tomin ja menee naimisiin miehen kanssa. Osa tomeistakin uskoo näin, osa ei.

Jotkut tomit ovat transsukupuolisia. Transsukupuolisista tomeista tosin vain harva menee sukupuolenkorjausleikkaukseen, koska monet kokevat elämän tomina riittävän heille. Kaikilla ei myöskään ole varaa kalliiseen leikkaukseen.

Vanhempien totteleminen on Aasiassa aivan eri luokkaa kuin länsimaissa. Tapasin esimerkiksi 22-vuotiaan, hierojana työskentelevän tomin, joka koki olevansa mies. Hän sanoi, että haluaisi korjata sukupuolensa, muttei voi mennä leikkaukseen, koska äiti on kieltänyt.

Osa tomeista taas kokee vahvasti olevansa naisia, joilla vain on poikamainen tyyli. Tom-kulttuurin näkyvyydestä kertoo jotain se, että kävin Bangkokissa kahdessa tomeille suunnatussa pienessä vaatekaupassa, jotka löytyivät täysin avoimesti suosituista ostoskeskuksista. Kaikissa myytävissä paidoissa oli sisällä korsetti, joka litistää rinnat. Kaupoilla on omat pienet tehtaat, joissa tom-vaatteet tehdään.

Z7ivU0MKNjmuXE_eREvvIw1WmIdMqccXYtkpDUJC1Ak,_qVmhjYzjebj7hXstOIJm44qZ1KGtGBbSQh5n4HB95Q,tSN-bJwahfS-bO5PIFMT924nXDbHKS_7nSYdPEK1hUI,7Ry_MaLAh8ZY4S4tbFauySX-9E4ckt2mSxnJGQ3zovg

Sinnottin mukaan dee on Thaimaassa radikaalimpi identiteetti kuin tom. Deet ovat avoimesti naisia, jotka valitsevat kumppanikseen toisen naisen, yleensä tomin. Lisäksi deet etsivät seksuaalista nautintoa ja hemmotelluksi tulemista. Yleensä nöyrän thai-naisen ei kuulu ajatella tällaisia asioita.

Moni dee sanoo, että heillä on ollut kumppaneina niin miehiä kuin tomeja, ja he valitsevat mieluiten tomin, koska tomit ovat usein huomaavaisempia, empaattisempia ja hauskempia kumppaneita kuin heteromiehet.

 

Positiivisia muutoksia tapahtuu yhä nopeammin

Koska thaimaalainen kulttuuri on vanhanaikainen sukupuoliroolien osalta, hakevat lesboparit yleistä hyväksyntää sillä, että he muistuttavat idealisoituja heteropareja. Tämä ei tietenkään ole vierasta lännessäkään.

Thaimaalainen lesbokulttuuri on kuitenkin jähmeämpi ja tuomitsevampi kuin tämän päivän länsimaalainen. Monelle tomille olisi kauhistus seurustella toisen tomin kanssa ja deelle taas toisen deen kanssa. Osa tapaamistani tomeista ja deeistä sanoi, etteivät he edes halua nähdä tällaisia ”kuvottavia” pareja.

Tom-tom-pareja tosin on. Opin tapaamiltani thaimaalaisilta lesboilta, että tomeista tykkääviä tomeja kutsutaan nimellä ”tom-gay”. Sinnottin mukaan jos kaksi tomia tai kaksi deetä ihastuu toisiinsa, toinen yleensä muuttaa tyyliään enemmän miehekkääksi tai naiselliseksi, jotta heistä voi tulla hyväksytty tom ja dee -pari. Androgyynit naiset, jotka eivät ole selkeästi maskuliinisia tai feminiinisiä tai jotka vaihtelevat tyyliään, kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi paikallisessa lepakkokulttuurissa.

qf8jBOsSdUhStnTOFwuLLGM8kcupriCbD7ZpFKSF4-k,X3LsQpyAWKaQGeo8gwFFlqgV7SDR7-nqlDyvXtBHrKc,LkGjB5rfzjGcyimsd9V3nCtonPKihs0VnVavSrmGAaE

Asiat ovat kuitenkin koko ajan menossa parempaan suuntaan. Esimerkiksi Sinnottin kymmenen vuotta vanhassa kirjassa vielä todettiin, että thaimaalaisille naispareille on täysin mahdoton ajatus hankkia lapsi keinohedelmöityksellä. Itse taas tapasin jo aiemmin mainitun naisparin, joka suunnitteli yhteen muuttamista – ja myös lapsen hankkimista keinohedelmöityksellä.

Kohtasin myös 28-vuotiaan deen, joka on insinööri ja asuu yhdessä tyttöystävänsä (tom) ja tämän äidin kanssa. Hän sanoi, ettei hänellä ole naistyyppiä, vaan hänellä oli aikaisemmin tyttömäinen tyttöystävä. Heitä ei syrjitty muiden lesbojen keskuudessa.

Tapasin lisäksi tyttömäisen, 31-vuotiaan bangkokilaisen lesbon, joka työskentelee biolääketieteen alalla. Hän sanoi olevansa kiinnostunut vain naisellisista naisista, eikä kohdannut syrjintää tämän takia. Tosin hän on sinkku ja on etsinyt tyttöystävää jo kuusi vuotta. Vanhemmat eivät ole painostamassa häntä naimisiin miehen kanssa.

Tiukoista sukupuolirooleista kiinnipitävä kulttuuri on pikkuhiljaa vapautumassa.

Valokuvissa esiintyy bangkokilaisia lesboja. Kuvat on otettu keväällä 2014.
Kuvaajan kotisivut: www.saranyachalermchai.com

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi