Maratoonimusikaali – Tanssi tai kuole!

"Ylioppilasteatteri käsittelee maratoonitanssi-ilmiön kautta tämän päivän sensaatiohakuista pintajulkisuutta."

Mustikkamaan kesäteatteri 27.6.–22.8.2014
Ohjaus: Sirpa Riuttala
Näyttelijät: Anna Böhm, Krista Hannula, Henna Holländer, Susanna Hyvärinen, Oliver Kollberg, Juliana Kontinen, Miro Lopperi
Ei suositella alle 12-vuotiaille

 ★★★★☆ 

Tärkeintä on olla julkkis.

Tyttö ja poika pyörähtelevät kallioilla ja hihkuvat. Tytöllä on vanhanaikainen mekko ja pojalla henkselihousut ja olallaan sininen Ikean muovikassi. He käyvät kysymässä yleisöltä, onko joku muu myös osallistumassa tanssikisaan.

Ylioppilasteatterin kesäproduktio yllättää katsojat alkamalla jo ennen esityksen alkua teatteritilan ulkopuolella. Vaikka esitys alkaa hilpeästi, niin Mustikkamaan kesäteatterin näytökset on perinteisesti suunnattu nimenomaan nuorille ja aikuisille, ei lapsille.

Tämän vuoden näytelmän aiheita ovat kuuluisuuden tavoittelu, kilpailuyhteiskunta ja kovien taloudellisten aikojen synnyttämä epätoivo. Näiden aiheiden takana on jokaisen ihmisen tarve tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi.

Maratoonimusikaali on ammentanut teemansa Horace McCoyn vuonna 1935 ilmestyneestä romaanista Ammutaanhan hevosiakin (They Shoot Horses, Don’t They?). Aihevalinta on kekseliäs ja ajankohtainen.

Kirja kertoo 1930-luvun Yhdysvaltojen laman uhrien selviytymisestä. Köyhät nuoret osallistuvat jopa kuukausia kestäneihin paritanssikisoihin, joissa tanssitaan kellon ympäri ja joissa kilpailijat saavat pitää vain kymmenen minuutin taukoja. Ruokailukin tapahtuu tanssimisen aikana. Yleisö istuu salin katsomossa seuraamassa unensekaista laahustusta. Terveytensä riskeeranneet kilpailijat haaveilivat julkisuudesta ja rahapalkinnosta.

Vuonna 1969 tuli ensi-iltaan Sydney Pollackin kirjan pohjalta ohjaama samanniminen elokuva, jota tähdittää Jane Fonda. Elokuva voitti useita Oscar-palkintoja.

Siinä missä romaani ja elokuva ovat synkkiä, Maratoonimusikaali käsittelee aihetta pääasiassa mustan huumorin keinoin. Se muuttuu tragediaksi vasta aivan näytelmän loppupuolella. Esityksessä on hauskana lisänä ripaus absurdia teatteria, kun hevosasuiset hahmot ilmestyvät välillä lavalle. Eläimet symboloivat näännyksissä olevia tanssikilpailijoita, joiden perustarpeiden tyydyttämisestäkin on tehty yleisön hupia. Tanssikisan osallistujat ovat itsekin kuin sirkushevosia.

maratooni2

Mustikkamaan kesäteatterin kantaesitys on tuonut romaanin tarinan Suomeen. Esitys sekoittaa yllättävän toimivasti samassa tarinassa kahta aikatasoa: 1930-lukua ja nykyaikaa. McCoyn kirja oli profeetallinen ennustaessaan raadollisen tositeeveen saapumisen. Ylioppilasteatteri käsittelee maratoonitanssi-ilmiön kautta tämän päivän sensaatiohakuista tositeevee-viihdettä ja pintajulkisuutta.

Nuoret kilpailijat ovat valmiita nöyryyttämään itseään saadakseen mahdollisuuden maistaa menestystä. Väsymys tuo kilpailijoista esiin alhaisia puolia. Meno muuttuu yhä rumemmaksi. Kisojen supliikki isäntä Stanislav (Matti Pajulahti) taas on huolehtivaisen imagonsa takana ahneuden ja moraalittomuuden perikuva.

Yleisöä edustaa hupsu kuusikymppinen puumahahmo rouva Laitinen (mainio Anna Böhm), jolle tyhjäpäisen kisan seuraaminen on eläkepäivien pääsisältö. Näytelmässä on hykerryttäviä ja karkean farssimaisia suomalaisten julkisuuden henkilöiden imitaatioita, kun julkkikset vierailevat esiintymässä tanssikisassa.

Kesäteatterin katsojilla taas on rooli myös näytelmän maailman sisällä olevan tanssikisan yleisönä. Tanssikilpailijoilla on tarjota yleisölle, sponsoreille ja kykyjenetsijöille nuoruutensa, kauneutensa ja lahjakkuutensa, sekä ennen kaikkea sitkeytensä ja kunnianhimonsa.

Vaikka esityksellä ei ole yhtä selkeää päähenkilöä, niin keskeiseksi nousee Marjukka Myllyntauksen uskottavasti tulkitsema Klaara. Kovia kokeneelle nuorelle naiselle elämä on tauotonta selviytymistaistelua. Klaaraa pitää elossa vain toivo päästä kuuluisuudeksi ja sitä kautta kiinni helpompaan elämään. Kuitenkin Klaara on jo oman katkeruutensa ja kyynisyytensä myrkyttämä. Tai kenties hän näkee vain kirkkaasti oman tilanteensa toivottomuuden.

Klaaran vastavoimana on hänen tanssiparinsa Roope (Miro Lopperi), joka köyhyydestään huolimatta pulppuaa elämäniloa, optimismia ja ystävällisyyttä. Vaikka Roope on tukehtua Klaaran pessimismin raskauteen, hänestä tulee piikittelevän tytön ainoa ystävä.

Erikoista on se, kuinka aikansa eläneen heteronormatiivinen henkilögalleria on, vaikka näytelmän viittaamissa tositeeveeohjelmissakin esiintyy tänä päivänä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Näytelmän ainoana queer-roolina voi pitää parodisessa sivuosassa esiintyvää poskettoman hauskaa pappia. Miespuolinen pappi on kuitenkin loppuajan näytelmää käsi kädessä kilpailusta pudonneen tytön kanssa.

Ylioppilasteatterin nuoret näyttelijät ovat taitavia ja raikkaita. Heidän omistautumisestaan teatterille kertoo se, että he käyttävät kesänsä Maratoonimusikaalin parissa ilman palkkaa. Näytelmän käsittelemät koekuvaukset ja kilpailu huomiosta ovat heille varmasti omakohtaisia aiheita. Näyttelijät heittäytyvätkin rooleihinsa täysillä. Myös väliajalla he jatkavat show’ta, ja muun muassa kauppaavat kieli poskessa tehtyä poikakalenteriaan.

maratooni1

Hyvin vedetyt musikaalinumerot kuvaavat henkilöiden tunteita, mutta itse kappaleet eivät ole mieleen jääviä. Esityksessä soi sitä varten sävelletty musiikki, jota tulkitsee mallikkaasti viiden nuoren miehen livebändi.

Mustikkamaan kesäteatteri on miljöönä nostalgisen idyllinen ja ihastuttavalla paikalla. Esityksessä on taitavasti käytetty ympäröivää metsää lavan jatkona. Katsomo on katettu sateen varalta. Kannattaa muistaa, että niin lippuluukulla kuin väliajan kahviossa käy maksuvälineenä vain käteinen.

Kuvat: Aino Ojanen/Ylioppilasteatteri

LUE LISÄÄ

, , , , , , , ,

Kommentoi