Sylvi

"Sylvi hyppii ja häsää, hässii ja kiemurtaa. Lavalla nähdään jos jonkinlaista haaran hytkytystä."

Käsikirjoitus: Minna Canth – Mikko Roiha
Ohjaus: Mikko Roiha
Rooleissa: Pia Andersson, Lina Ekblad, Lasse Fagerström, Mervi Koskinen, Matti Raita
Tuotanto: Klockriketeatern, Kokkolan Kaupunginteatteri, Savonlinnan Teatteri, Wasa Teater, Åbo Svenska Teater ja Vapaa Teatteri
Esityskieli ruotsi ja suomi, tekstitys englanniksi. Kesto noin 1 t 20 min.
Sylviä esitetään kaudella 2014–15 noin sata kertaa tuotannossa mukana olevien teattereiden näyttämöillä.

 ★½☆☆☆ 

Sylvin tappava lempi.

Minna Canthin Sylvi on ärsyttävä mutta sympaattinen otus. Viaton ja hupsu, puolihuolimattoman vaarallinen. Canthin teksti on yhäkin kirkasta ja teräväreunaista – soivaa. Se veistää aikansa kuvia niinkuin jäätä, kirkkaasti ja säälittä. Edes tuskastuttavan kökkö Mikko Roihan sovitus ei pilaa sitä. Vaikka yritys on hyvä.

Olen ollut aina sitä mieltä, että kun taide menee vikaan, on ilmaisulajeista juuri teatteri se tuskallisin. Julminta ei ole se, ettet pääse poistumaan tilasta, vaan se että teatteri tulee myös iholle, se koskettaa ihan eri tavalla. Niin hyvässä kuin pahassa. Joskus se suorastaan lääppii.

Mikko Roihan ohjaama, sovittama ja lavastama, seitsemän teatterin yhteistuotanto on sinänsä mielenkiintoinen konseptiltaan. Esitys on aidosti kaksikielinen, heijastetut tekstitykset pitävät katsojan mukavasti kärryillä, jos jompikumpi kotimainen laahaa. Siihen esityksen sujuvuus sitten ikäänkuin päättyykin.

Roiha on yhdistänyt Canthin tyylikkääseen tekstiin ylitsepursuavaa, pomppivaa ja kotkottavaa fyysillisyyttä. Sylvi hyppii ja häsää, hässii ja kiemurtaa. Lavalla nähdään jos jonkinlaista haaran hytkytystä. Viktor heiluttelee pallejaan ja ainoa, joka onnistuu säilyttämään edes hitusen arvokkuuttaan on Lasse Fagelström, jonka huolellisen tyylikästä ikänäyttelijän työtä on ilo katsella, tuntuu siltä kuin joku olisi hetkeksi avannut ikkunan.

Näyttelijäntyöstä ei sotku sinänsä jää kiinni, selkeästi taitavat näyttelijät tuntuvat pyristelevän eksoottisen linnun häkissään, suljettuna hyvin erikoiseen Big Brother -taloon. Sylvin ja Viktorin rakkauden tanssista on tehty kummallista nylkytystä, Sylvin seksuaalisesta heräämisestä hysteriaa. Suomalaisen teatterin siunattu ylifyysisyys loistaa lavalla kuin Pohjantähti konsanaan.

Myönnän olevani hiukan jyrkkä ja hitusen tunteellinenkin. Vähän niinkuin persuuksiin ammuttu karhu, jota on pidetty pari tuntia suljetussa tilassa, kuuntelemassa kansanopistoversiota vaginamonologeista. Niin. Ärsyyntynyt lienee myös hyvä sana kuvaamaan tunnetta poistuessani salista. Tämä tila voinee vaikuttaa myös arvostelukykyyni. Joten ei mitään niin pahaa, jottei hieman hyvääkin: olihan sillä Viktorin näyttelijällä tosi hieno tukka.

Kuva: Ilkka Saastamoinen / Kokkolan kaupunginteatteri

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi