SIS. deli + café,
Helsinki 5.8.2014

"Tarjolla olisi ollut aamiaiskattaus, josta löytyi kaikenlaista vegaanille sopivaa."

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Aamiaisen syöminen ulkona on aina hankalaa vegaanille, ellei sitten halua syödä omia eväitään pihalla. Hyvät vinkit ovatkin siksi kullanarvoisia. Harvasta kahvilasta saa vegaanisia voikkareita, aamiaiskattauksesta puhumattakaan.

Jouduimme lähtemään vaimon kanssa Helsinkiin kukonlaulun aikaan, ja olimme paikalla seitsemän jälkeen. Jotain syötävää oli saatava sekä tietysti kunnon kahveet. Kysyin sosiaalisessa mediassa vinkkejä, ja rakas ystäväni neuvoi SIS. Deli + Cafén, jolla on viisi toimipistettä Helsingissä. Kalevankadun kahvila oli meidän kiireiselle aikataulullemme passeli.

Tarjolla olisi ollut aamiaiskattaus, josta löytyi kaikenlaista vegaanille sopivaa, kuten hummusta ja grillattuja vihanneksia, soijajugurttia ja erilaisia myslejä. Ihan niin nälkä ei kuitenkaan ollut, joten päädyin ostamaan sämpylän, jonka välissä oli hummusta, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä grillattua ja etikoitua munakoisoa ja kesäkurpitsaa.

Pidin sämpylästä todella paljon, ja se toi hummusta lukuun ottamatta mieleen monet Roomassa syödyt välipalat. Ainoa pieni korjaamisen arvoinen asia oli, että aurinkokuivattu tomaatti on hankala syödä leivän välissä niin isoina palasina. Juomaksi otin soijalatten.

Vaimo tilasi smoothien, joka sattui olemaan myös vegaaninen, joten pääsin maistamaan sitäkin. Hedelmäinen ja mausteinen maku sopi hyvin väsyneeseen aamuun, vaikka yleensä pidänkin enemmän lehtikaalin kaltaisista ruokaisammista aineksista. Suurin osa paikan smoothieista on ilmeisesti vegaanisia.

Aamiaisen, smoothien ja leipien lisäksi tarjolla on jonkin verran vegaanista makeaa, ja varmasti jotain saa säädettyä myös lämpimien ruokien puolelta.

Erittäin hyvä ja arvokas löytö, sillä etenkin luentoreissuilla kahvila-aamiaista kaipaa kovasti, kun odottelua on maalaisen junayhteyksien vuoksi liikaa.

SIS. Deli
Useita toimipisteitä

Kalevankatu 4 avoinna:
ma–pe 7–19
la–su 9–16
aamiainen:
ma–pe 7–10.30
la–su 9–15

Kotisivut: http://www.sisdeli.fi/

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi