Sorrettuja ja selviytyjiä

"Naisten tilanne on yhä niin huono tässä maailmassa, että feminismistä irtisanoutuminen tuntuisi minulle pelkuruudelta."

Kuvat: Riitta Supperi

Brittikirjailija Nadifa Mohamed palasi toisen romaaninsa kautta synnyinmaahansa Somaliaan. Hän kertoi Sylville kirjastaan, jossa niin vaara kuin turvakin ovat löydettävissä ihmisten parista.

Atena Kustannus julkaisi kesällä suomeksi Nadifa Mohamedin romaanin Kadotettujen hedelmätarha. Se sijoittuu Hargeisan kaupunkiin, vuoteen 1987. Somalia elää sisällissodan kynnyksellä.

Tapaan Mohamedin Hotelli Presidentin aulassa. Hän pitelee sylissään pienokaista, joka osoittautuu vastikään Aavikon tyttäret -romaanidebyyttinsä julkaisseen Nura Farahin lapseksi. Mohamed ja Farah ovat molemmat somalialaissukuisia kirjailijoita, molemmat muuttaneet lapsena sodan jaloista Eurooppaan, Mohamed Englantiin ja Farah Suomeen. He ovat tavanneet toisensa jo aiemmin kirjamessuilla.

Haastattelun aluksi Mohamed pyytää kustantamon edustajalta peribrittiläiseen tapaan teetä kahvin sijaan, sekä suomalaista pullaa. Aloitan keskustelumme kehumalla romaanin vivahteikasta kieltä ja omintakeisia kielikuvia (”Nojatessaan kättään tytön kapeaan, notkeaan selkään hän tuntee öljyisen kämmenensä läpi tytön sielun lämmön, siloisen ja elävän kuin kananmuna”) sekä Mohamedin tapaa sirotella tekstiin runsaasti somalinkielisiä sanoja.

”En osannut englannin kieltä ennen kuin muutimme Lontooseen vuonna 1986, mutta opin nopeasti, ja pian englanti otti vallan. Vanhempieni kanssa kommunikoin yhä somaliksi.”

Mohamedin esikoisromaani, Black Mamba Boy, kronikoi Mohamedin oman isän dramaattisia vaiheita matkakirjan omaisesti, kuvaten tämän vuosikymmenien pituista matkaa halki sodan runtelemien maiden kohti Iso-Britanniaa. Myös Kadotettujen hedelmätarha kuvaa  sotaa siviilin näkökulmasta, mutta tämä kirja sai alkunsa Mohamedin äidin tarinoista.

”Äitini eli Hargeisassa koko elämänsä ennen muuttoa Englantiin, joten hän tunsi Hargeisan hyvin. Äiti oli todistamassa Somalian suuria muutoksia: kolonialismin ja itsenäistymisen. Hän eli nuoruutensa 60-luvulla, kun tulevaisuus näytti vielä valoisalta. Hän näki, kun etiopialaiset koneet lensivät Somalian yllä sodan aikaan, hän oli ruokkimassa haavoittuneita sotilaita. Äidilläni oli paras näkökulma tapahtumiin, koska hän ei ollut valtaapitävä, vaan tavallinen siviili. Haluan keskittyä heihin, kertoa heidän tarinansa.”

 

Kolmen naisen kautta

Kirjassa on kolme päähenkilöä, kolme eri-ikäistä naista. Kawsar on muistojensa keskellä elävä leski, jonka hedelmätarhaan on haudattu lapsia. Kawsar on nähnyt Somalian elinkaaren, kuten Mohamedin äiti, ja Kawsar olikin kirjoittajalleen keskeinen henkilöhahmo heti alusta alkaen; nainen joka on kokenut, elänyt ja nähnyt paljon.

”Halusin myös välttää tyypillistä Afrikka-kuvausta, jossa keskitytään vain ihmisten köyhyyden ja kurjuuden kuvaamiseen. Kawsar näkee itsensä erityisenä, hän ei ole köyhä. Mutta häneltä viedään kaikki.”

Filsan on nuori naissotilas, joka palvelee diktatuuria, mutta on samaan aikaan itse monella tapaa sorrettu. Romaanissa Filsanin asema kiteytyy kohtaukseen, jossa kenraali esittelee hänet kuin prostituoidun amerikkalaisille vierailleen.

”Valitsin yhdeksi näkökulmaksi naisen, joka käyttää väkivaltaa vallan välineenä. Diktatuuri mahdollisti tämän myös naisille. Halusin purkaa uhriuden ja köyhyyden stereotyyppejä. Filsanille lyöminen on kommunikointia, yritys saada valtaa ja arvostusta.”

Filsan tekee pahoja asioita muille naisille.

”Armeijassa auktoriteettien kyseenalaistaminen ei käy. Joten raivo kanavoidaan siihen, joka on hierarkiassa alempana. Filsanille tämä tarkoittaa siviilejä, vankeja, joille voi tehdä mitä vaan silmää räpäyttämättä, kenenkään välittämättä. Se on todella vaarallista. Filsan muistuttaa minua kuitenkin samaan aikaan Lontoon jengitytöistä, jotka voivat käydä kimppuun metrossa, jos katsot heitä väärällä tavalla. Yllättävien väkivallantekojen taustalla on yleensä kodittomuutta, osattomuutta.”

Romaanin kolmas päähenkilö, Deqo, on koditon orpolapsi, joka itsepäisen kasvin lailla versoo mullasta, selviytyen hankalissa olosuhteissa. Hän on kuin sotatantereelle heitetty Kultakutri, joka murtautuu ihmisten hylättyihin koteihin, nukkuu heidän sängyissään ja syö heidän ruokaansa.

Kun kerron, että minulle hän edusti kirjassa toivoa, Mohamed toteaa: ”Lukijana haluat, että hän selviytyy. Deqo on sitkeä, lannistumaton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan tätä ominaisuutta ihmisissä. Se pitää meidät elossa.”

sylviin_034_Nadina_Mohamed

Huomautan Mohamedille lukeneeni kirjasta feministisen pohjavireen, ja kysyn häneltä suoraan, tunnustautuuko hän feministiksi.

”Olen ehdottomasti feministi”, hän vastaa oitis. ”Naisten tilanne on yhä niin huono tässä maailmassa, että feminismistä irtisanoutuminen tuntuisi minulle pelkuruudelta. Naisen ruumista kohdellaan yhä kuin kauppatavaraa, karjaa, ei vain sotatantereilla vaan myös muualla yhteiskunnassa. Se on sietämätöntä.”

 

Paluu synnyinmaahan

Mohamed toteaa, että hänen elämänsä on ollut hyvin erilaista verrattuna hänen vanhempiensa lapsuuteen. ”Toivon muille ihmisille samoja mahdollisuuksia mitä itse sain. Sama vapaus, sama turvallisuus. Erityisesti nämä puuttuvat monilta nuorilta tytöiltä ja naisilta tässä maailmassa.”

Vuonna 2008 Mohamed palasi synnyinmaahansa ensimmäistä kertaa lapsuutensa jälkeen.

”Somaliaan palaaminen oli emotionaalisesti raskasta. Köyhyys oli kulttuurishokki. En olisi voinut kirjoittaa Somaliasta, jos en olisi koskaan käynyt siellä. On niin monia asioita, joita haluaisin muuttaa, tehdä paremmaksi. Mutta haluan välttää koloniaalista virettä. Uskon, että Somalian kohtalo on siellä asuvien ihmisten käsissä.”

Keskustelumme lopuksi jään vielä miettimään Deqoa ja tämän nälkää saada perhe, sekä Mohamedin sanoja itsepäisestä elämänvietistä:

”Yhteiskunta kasvattaa meidät länsimaissa. Elämme auktoriteettien keskellä, turvattuna. Mitä tapahtuu, kun tätä ei ole? Miten ihminen oppii ja selviytyy? Kukaan ei näe tai välitä, kun teet hyviä tai pahoja tekoja. Hargeisan katulapset kasvattavat itse itsensä, kun kukaan muu ei sitä tee.”

Deqo saa lopulta kovasti kaipaamansa perheen. Hänen kohtalossaan kiteytyykin perheen merkitys: että on joku, joka näkee sinut, joka näkee sekä hyvät että pahat tekosi.

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha. Atena Kustannus, 2014.
Käännös Heli Naski.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi