Tanssi haudoilla

"New Yorkin rähjäiset ja räkäiset kulmakunnat tulevat iholle myös Scott Frankin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa."

(A Walk Among the Tombstones, USA 2014)
O: Scott Frank
N: Liam Neeson, Dan Stevens, David Harbour, Boyd Holbrook, Laura Birn
114 min
K16
Ensi-ilta 19.9.2014

 ★★★★☆ 

Tanssi haudoilla on ensimmäinen hyvä Lawrence Blockin noir-romaaneihin perustuva elokuva.

Lawrence Block on pitkän linjan amerikkalainen rikoskirjailija, jonka kynästä on lähtenyt niin humoristista murtovarashupailua kuin synkkää ja väkivaltaista kovaksikeitettyä dekkariakin. Synkimmästä päästä lienee yksityisetsivä Matt Scudderista kertovaan sarjaan tehty Tanssi haudoilla, joka ilmestyi alun perin vuonna 1992 (suomeksi 1994).

Kirjasta on nyt valmistunut päivitetty, vuoteen 1999 viety filmatisointi, joka lienee ensimmäinen hyvä Block-elokuva. Oliver Stonen käsikirjoittamaan ja Hal Ashbyn ohjaamaan, mutta tuottajan sössimään 8 miljoonaa tapaa kuolla (1987) -elokuvaan eroa on ainakin siinä, että Tanssi haudoilla on ehjä kokonaisuus, joka parhaimmillaan kulkee kuin juna. Hauskasti Liam Neeson on kuitenkin vuoteen 1991 päivätyissä kohtauksissa värjätyssä parrassaan aivan vanhemman elokuvan Jeff Bridgesin näköinen.

Sekä Neesonin että Bridgesin hahmo molemmissa elokuvissa on entinen poliisi, AA-kokouksissa käyvä Matt Scudder, joka toimii luvattomana yksityisetsivänä. Se tarkoittaa, että hänen keikkansa ovat enemmänkin elämän laitapuolen ja alamaailman keikkoja. Tanssi haudoilla alkaa, kun huumediileri pyytää Scudderia etsimään, kuka kidnappasi ja tappoi hänen vaimonsa ja nappasi siinä sivussa kiristysrahoina 400 000 dollaria. Elokuvan sävyt ovat jyrkkiä ja synkeitä.

Blockin romaanien tärkeimpiä puolia on miljöökuvaus. New Yorkin rähjäiset ja räkäiset kulmakunnat tulevat iholle myös Scott Frankin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa. Liam Neesonin Scudder kävelee ympäri kaupunkia ja tekee tutkimuksia tyhjillä tonteilla ja purkamista odottavissa vuokrakasarmeissa. Osa kohtauksista on toteutettu montaasina, eri todistajanlausuntoja toisiinsa törmäyttäen.

Elokuva noudattaa hyvin Blockille tyypillistä kolmannen persoonan objektiivia: Emme saa tietää Scudderista enempää kuin mitä hän repliikeissä sanoo, mutta silti katsoja on koko ajan perillä siitä, mitä tapahtuu ja mitä Scudder tietää. Lisäksi hän tuntuu kokonaiselta ihmiseltä. AA-kokouksiin liittyvät kohtauksetkaan eivät lipsahda sentimentaalisen puolelle – paitsi ehkä lopun melodramaattisessa montaasissa.

Kiinnostavia noir-elokuvia ennenkin (Get Shorty, Petos mielessä, Taivaan vangit, The Lookout) käsikirjoittanut Frank ohjaa tässä vasta toista pitkää elokuvaansa, mutta mielessä ei käy, että kyse olisi aloittelijasta. Tarinassa ilkeistä sarjamurhaajista ja heitä jahtaavasta erakkomaisesta yksityisetsivästä ei ole särmiä pehmennetty ja katsoja saa lopulta jännittää toden teolla mahdollisten uhrien puolesta.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi