Aleksanteri tanssii -festivaali 2014

Kuva: Swan Song, Ali Kesanto ja Marita Liulia/Aleksanterin teatteri Marita Liulia & Co. Swan Song Aleksanterin teatteri 24.–26.10.2014 Tanssi: Minna Tervamäki ja Ima Iduozee Olen seurannut Minna Tervamäen uraa yli kymmenen vuoden ajan. Hänen ainutlaatuinen kykynsä yhdistää ilmaisussaan baletin herkkyys ja vivahteikkuus äärimmäisen väkevään ja hallittuun liikekieleen on tehnyt minuun kerta toisensa jälkeen lähtemättömän vaikutuksen. Olinkin haltioitunut kuulessani hänen […]

Kuva: Swan Song, Ali Kesanto ja Marita Liulia/Aleksanterin teatteri

Marita Liulia & Co.
Swan Song
Aleksanterin teatteri 24.–26.10.2014
Tanssi: Minna Tervamäki ja Ima Iduozee

 ★★★★★ 

Olen seurannut Minna Tervamäen uraa yli kymmenen vuoden ajan. Hänen ainutlaatuinen kykynsä yhdistää ilmaisussaan baletin herkkyys ja vivahteikkuus äärimmäisen väkevään ja hallittuun liikekieleen on tehnyt minuun kerta toisensa jälkeen lähtemättömän vaikutuksen. Olinkin haltioitunut kuulessani hänen yhteistyöstään Marita Liulian kanssa. Liulia on aiemminkin työskennellyt yhdistäen tanssia ja multimediaa toteuttaessaan hengästyttävän hienon HUNT-teoksen tanssija-koreografi Tero Saarisen kanssa.

Swan Song on teoksena ikimuistoinen. Yksinkertaisesti ilmaistuna se on kokonaisuutena järkyttävä ja kaunis, mutta samalla järkyttävän kaunis. Teos kertoo Minna Tervamäen tanssiman joutsenen kohtaamisesta Ima Iduozeen tanssiman käärmeen kanssa. Heidän tanssiaan säestävät taidokkaasti Tomas Djupsjöbackan (sello) ja Ali Kesannon (electronica). Liulian luoma multimediataide soljuu osaksi teosta ja kaikki vaikuttaa sellaisenaan syntyneeltä, niin saumatonta eri taiteilijoiden yhteistyö on.

Kuten tanssiteokset usein, Swan Song iikkuu alueella, jota on sanallisen ilmaisun keinoin lähes mahdoton tavoittaa. Se kertoo kuolemasta, valaisten samalla myös syntymää, ja vain eräänlaisen kuoleman kautta syntyvää uuden elämän mahdollisuuden ihmettä. Se kertoo elämän hauraudesta ja vieraan pelosta, tuntemattoman kohtaamisesta. Tervamäki ja Iduozee eivät vain tanssi käärmeen ja joutsenen roolia, he ovat käärme ja joutsen, niin voimakasta heidän ilmaisunsa on. Näin lumoavaa taiteesta syntyvää metamorfoosia näkee harvoin.

Tanssiteoksen jälkeen nähdään vielä Liulian Kuolemantanssitrilogian toisen osan ensiesitys. Lyhytelokuvan päärooleissa näyttelevät kuusivuotias Vilma Kolehmainen, Minna Tervamäki ja Marianne Möller. Elokuvan keskiössä ihastuttaa nuorta balettia tanssivaa Tervamäkeä näyttelevä suloinen Kolehmainen ja se sopiikin hienosti illan tunnelmaan muodostaen samalla mieleenjäävän itsenäisen kokonaisuutensa.

Swan Songin jälkeisessä taiteilijatapaamisessa Tervamäki kertoo ottaneensa yhteyttä Liuliaan ja ehdottaneensa hänelle rohkeasti mahdollista yhteistyötä. Ymmärrän hyvin hänen toiveensa työskennellä Liulian kanssa, sillä Liuliankin teoksia tuntevana havaitsen taiteellisen ilmaisun alueita, joilla jokin hyvin olennainen heissä kahdessa voisi yhdistyä. Swan Songissa onkin teoksena sellaista taianomaista kiihkeyttä ja herkkyyttä joka voi syntyä vain tällaisesta toisiaan ymmärtävien taitelijoiden kohtaamisesta.

Eija Maria

 

Kaira, Choreography: Susanna Leinonen, Dancers: Elina Häyrynen, Maija Kiviluoto, Heidi Lehtoranta, Natasha Lommi,  Pekka Louhio, Jouka Valkama, Costume design: Erika Turunen, Light design: Mikki Kunttu, Music: Kasperi Laine

Susanna Leinonen Company
KAIRA
Aleksanterin teatteri 21.–22.10.2014
Tanssi: Tiia Huuskonen, Maija Kiviluoto, Sara Kovamäki, Susanna
Leinonen, Riku Lehtopolku ja Jouka Valkama

 ★★★★☆ 

Susanna Leinosen koreografiat ovat itselleni tuttuja useamman vuoden ajan. Olen ollut jokaisen näkemäni teoksen kohdalla vaikuttunut hänen kyvystään vangita maagista primitiivisyyttä ja herkkyyttä tanssijoittensa ilmaisuun. Kaira ei ole tämän suhteen poikkeus, sillä jälleen kerran Leinonen on luonut teoksen joka on samalla hyvin voimakas ja vivahteikas, hurja ja villi, intensiivinen ja kaunis. Kairaa katsellessa tuntee kuin joutuneensa keskelle hallitsemattomuudessaan ihmeellistä luonnonilmiötä, ollen kuitenkin samalla lähellä toista ihmistä, tanssijoiden ihoa.

Teoksen musiikki on samalla koneellista ja orgaanista sopien täydellisesti tanssijoiden dynaamiseen liikekieleen. Tanssijat eroavat ja kohtaavat yhä uudelleen, liike on hyvin fyysistä ja ilmaisuvoimaista jännitteen kasvaessa teoksen loppua kohden. Teoksen voi tulkita tutkielmana erilaisten ihmisten kohtaamisista ja heidän välisistään suhteista. Se on hallittu, taidokas ja jää Leinosten aiempien koreografioiden lailla mieleen kaikumaan kuin sanattoman loitsun lailla.

Eija Maria

Kuva: Sakari Viika/Aleksanterin teatteri

 

CKM_Korppi_ja_kello_kuvaaja_Kim_Laine
Compañía Kaari & Roni Martin
Korppi ja kello & Punainen nainen
Aleksanterin teatteri 21.–22.10.2014
Tanssi: Ángel Rojas ja Kaari Martin

 ★★★★★ 

Compañía Kaari & Roni Martinin Punainen nainen on osa Kaari Martinin tanssimaa, Roni Martinin runoihin ja musiikkiin pohjautuvan trilogiaa, jonka toinen osa Korppi ja Kello nähdään myös tänä iltana Aleksanterin teatterissa. Olen nähnyt Kaari Martinin Korppi ja kello -teoksen jo kerran aiemmin ja se teki minuun silloin niin lähtämättömän vaikutuksen, etten voinut sivuuttaa mahdollisuutta nähdä sitä uudelleen. Flamencotanssija-koreografi Martin tunnetaan kyvystään yhdistää flamencolle ominaiseen liikekieleen surrealistisia ja tummanpuhuvia elementtejä, ja pidänkin häntä eräänä maamme kiehtovimmista tanssitaiteilijoista.

Punaisen naisen tanssii Aleksanterin teatterissa Ángel Rojas. Rojasin tanssi on hengästyttävän kiihkeää ja väkevää, huumaavaa ja viettelevää. Teos on kokonaisuutena tummasävyinen ja maaginen käyttäen flamencon rytmiikkaa ja muotokieltä kuitenkin omaleimaisin maustein. Harvoin tanssia katsoessani tunnen kylmiä väreitä, mutta nyt sitä on mahdoton välttää, niin intohimoista Rojasin tanssi on. Hänen kasvoiltaan voi lukea inhimillisten tunteiden kaikki vivahteet, kärsimyksestä huumaavaan onneen, kaipuusta rakkauteen.

Punaisen Naisen jälkeen Korppi ja kello -teoksen tanssii itse Martin. Jälleen lavalla nähdään tanssin mahdollistama taianomainen metamorfoosi: Martin ei vain tanssi kuin korppi vaan on itse korppi, avantgardistinen ja villi, lähes uhkaava olento. Hän tanssii hengästyttävällä rytmillä ja intensiteetillä, yhdistäen liikekieleensä niin herkkyyttä kuin rujoutta, primitiivistä vimmaa, kaikin mahdollisin vivahtein.

Olen tämän teoksen edessä jälleen kerran aivan sanaton, se yhdistää niin ainutlaatuisella tavalla mielettömän teknisen lahjakkuuden vahvaan ja omintakeiseen taiteelliseen näkemykseen. Se on tinkimätön, se on hurja ja julma, viettelevä ja kaunis, sen edessä ei voi kuin nöyrtyä.

Eija Maria

Kuva: Kim Laine/Aleksanterin teatteri

 

20090825 Wavelengths, Chor: Tero Saarinen

 

Tero Saarinen Company ja Avanti!
Wavelengths
Aleksanterin teatteri 29.10.–1.11.2014
Koreografia: Tero Saarinen

Tanssi: Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä
Musiikin esitys: Kamariorkesteri Avanti!
Musiikki: Riku Niemi
Valosuunnittelu: Mikki Kunttu
Pukusuunnittelu: Erika Turunen

 ★★★★☆ 

Katsekontaktin hapuilua, tasapainoista yhteiseloa, houkuttelua. Tero Saarisen Wavelengths on tuonut yhteen kaikki parisuhteen koukerot ja onnistunut siinä erinomaisesti. Liikekieli on hienostunutta ja soljuu eteenpäin Riku Niemen säveltämän musiikin siivittämänä. Kun parisuhteen pukee tanssiksi, se näyttää juuri tältä.

Pariskuntaa ei tahdo toistensa seura enää innostaa. Pysytellään erillään, haetaan omaa tilaa ja käännetään toiselle selkä. Näkymätön voima tuo tanssijoita kuitenkin lähemmäs toisiaan, ja likelle päästyään he löytävät yhteisen sävelen, joka etenee niin saumattomasti, että siitä huokuu täydellinen luottamus. Molemmat pärjäävät erikseenkin, mutta yhdessä he ovat enemmän kuin yksilöiden summa.

Teoksen vaihtelevuus ja eri tasot pitävät otteessaan. Kun sieltä alkaa huomaamaan parisuhdetta kuvastavia eleitä ja liikkeitä, niiden seuraaminen vie mukanaan. Saarinen on halunnut tutkia teoksessa nykyaikaista, tasa-arvoista suhdetta, jossa pari etsii uutta alkua.

Sukupuolten tasa-arvoa korostavat asut auttavat suuntaamaan huomion tanssijoihin, joiden roolit ovat loppujen lopuksi melko perinteiset. Liikekielestä erottautuu selkeästi kaksintaistelu sekä sukupuolille tyypilliset roolit: keimaileva nainen ja jäykkäeleisempi mies.

30-vuotistaiteilijajuhliaan viettävät Sini Länsivuori ja Henrikki Heikkilä ovat upeita tanssijoita ja kuin luotuja teokselle. Saman illan aikana nähtiin myös vanhempaa tuotantoa oleva viidelle tanssijalle tehty Gaspard sekä Saarisen soolo Vox Balaenae muutaman vuoden takaa.

Päivi Korpela

Kuva: Sakari Viika/Tero Saarinen Company

 

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , ,

Kommentoi