Hyvä kurkku Roomassa, osa 8: Universo Vegano

"Että piti tulla sitten Roomaan asti syömään täydellinen New York -henkinen vegaaninen hot dog."

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Törmäsin tähän italialaiseen vegaaniseen pikaruokaketjuun tutkaillessani kasvisruokavinkkejä matkaamme varten. Universo Veganolla on kaksi toimipistettä Roomassa, mutta Trasteveressä olevaa remontoidaan parhaillaan. Toinen on aivan lähellä Campo de’ Fiorin kauppatoria, joka valitettavasti on menettänyt vanhan viehätyksensä ja muuttunut arkisinkin pelkäksi turistirysäksi. Kymmenen vuotta sitten siellä oli vielä paljon paikallisia ruokamyyjiä ja asiakkaita.

Universo Vegano on roomalainen versio Just Vegestä, Vegemestasta tai Soi Soista. Ilmeeltään se muistuttaa eniten Just Vegeä vihreän sävyisine sisustuksineen ja valaistuine kuvitettuine ruokalistoineen. Palvelu oli nopeaa, ystävällistä ja ammattitaitoista, mitä kaikista edellä mainituista ei ole aina voinut sanoa.

Ruokalista on hämmentävän laaja. Tarjolla on purilaisia, italialaistyylisiä voileipiä, hot dogeja, salaatteja, wrappeja, pastaa ja monenlaisia herkullisen näköisiä jälkiruokia kuten tiramisuja ja leivoksia. Pelkästään parikymmentä suolaista annosta! Annosten lisukkeiksi saa soijapyöryköitä tai perunakroketteja. Verkosta tutkaillen oli vaikea päätellä, olisiko ruoka mautonta mättöä vai hyvää. Paikan päällä kaikki näytti mahtavalta. Olin niin onnellinen.

Valitettavasti toinen ravintoloista oli suljettu, ja toisella kerralla kokeilimme käydä syömässä maanantaina, jolloin myymälät ovat suljettuina. Lopulta ehdinkin käydä syömässä Universo Veganossa vain kerran, ja silloinkin oli pakko tyytyä johonkin pieneen, sillä olimme menossa muualle syömään samana iltana. Ihanalta näyttävät purilaiset jäivät siten testaamatta. Tilasin hot dogin.

10717496_732511373495661_742642702_n

Hodari oli tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan: dijonsinappia ja hapankaalia sekä sämpylää selvästi pidempi soijanakki. Se oli todella hyvää, varmaan paras syömäni vegaanihodari. Soijanakki oli erinomaista ja maistui juuri sellaiselta kuin hodarinakin kuuluukin. Että piti tulla sitten Roomaan asti syömään täydellinen New York -henkinen vegaaninen hot dog.

Universo Veganoon on pakko päästä uudelleen. Monta kertaa. Minua kaduttaa, että söin siellä vain kerran. Miksi, oi miksi?

Universo Vegano – Campo de Fiori
Piazza del Paradiso 18
Rooma

ti–su
lounas 12.30–15.30
illallinen 19.30–23.00

Useita myymälöitä: http://www.universovegano.it/negozi/
Kotisivut: www.universovegano.it/ 
Facebookissa

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi