Interstellar

"Kun galakseissa, planeetoilla ja ajassa on seikkailtu loppuratkaisuun saakka, katsoja jää lähinnä 'joo elikkäs aha' -tyyppiseen tunteeseen."

(USA 2014)
O: Christopher Nolan
N: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain, Michael Caine, John Lithgow
K12
Ensi-ilta 7.11.2014

 ★★★☆☆ 

Interstellar on audiovisuaalisesti erittäin komea scifipöristely, jossa on vain niukasti substanssia.

Ison budjetin avaruudessapyörimisleffat ovat lähtökohtaisesti aina mielenkiintoisia elokuvia. Vaikka avaruus on käsittämättömän iso ja kaikkialla ympärillämme, tiedämme siitä tosi vähän. Mediakin käyttäytyy suurimmaksi osaksi kuin koko avaruutta ei ensinkään olisi olemassa. Aivan kuten ainoastaan Maassa tapahtuisi jotakin merkittävää ja mielenkiintoista.

Ehkä kaikista röyhkeintä, mitä ihmiskunta on tehnyt muuta maailmankaikkeutta kohtaan, on missikilpailun nimeltä Miss Universum järjestäminen. Sekin pitäisi mahdollisimman äkkiä uudelleennimetä Miss Maapalloksi, on muuten aika valheellista markkinointia hei. Tiedän enemmän Jari Litmasesta kuin vaikka Kuusta ja Auringosta, jostain Saturnuksesta ja Merkuriuksesta tai vielä kaukaisemmista kohteista puhumattakaan. Enemmän avaruustapahtumia uutisiin ja iltapäivälehtiin niin kuin olisi jo!

Ohjaaja Christopher Nolanin mukaan Interstellar ammentaa Star Warsin, Alienin, Avaruusseikkailu 2001:n, Blade Runnerin ja Kolmannen asteen yhteyden tunnelmista. On hyvä, että Nolan sanoo sen itse, sillä monin paikoin Interstellarin aikana näitä elokuvia on vaikea olla miettimättä. Silti näkisin Interstellarissa myös vahvaa Michael Crichton –tyyppistä menoa. Etenkin vuodelta 1998 oleva Crichtonin kirjan filmatisointi Vieras tulevaisuudesta nousee vahvasti mieleen. On, muuten tuo Vieras tulevaisuudesta todella surkeasti suomennettu leffan nimi. Alkuperäisnimeltäänhän Barry Levinsonin ohjaama scifiseikkailu on Sphere, joka ei välittömästi spoilaa, että valtameren pohjasta löytynyt tunnistamaton avaruusalus ei olekaan vieraalta planeetalta, vaan vieras tulevaisuudesta. Jessus.

Onneksi nykyään elokuvien nimiä ei enää suomenneta yhtä innokkaasti kuin ysärillä. Interstellarkin saa olla ihan alkuperäismuodossaan. Ysärillä se olisi varmaan ollut Tähdet, täältä tullaan! tai Madonreikämysteeri.

Musiikki on tässä leffakokemuksessa erityisen suuressa osassa. Elokuvateatterissa koettuna monesta kohtauksesta tekee vaikuttavan juuri kovaa surroundina soiva tuomiopäivämäinen urkumusiikki. Olin aivan varma, että Arcade Fire on pestattu säveltämään Interstellarin soundtrack, mutta Hans Zimmer, Christopher Nolanin luottosäveltäjä sieltä paljastui musiikin isäksi.

Kolmas kivi auringosta -sarjasta tuttu John Lithgow esitti TV-sarjassa avaruusolentoa ja kommunikoi jossakin ulkoavaruudessa sijaitsevan Suuren Jättipään kanssa. Nyt Lithgow esittää isoisää, joka lähettää viestejä vävylleen ulkoavaruuteen, tosin ihan tarkkaan ei selviä miten viestit kulkeutuvat toiseen galaksiin, ehkä sähköpostin liitetiedostona?

Juoni on päällisin puolin osa katastrofielokuvien genreä ja pinnan alla kokoelma periaatteessa mielenkiintoisia lankoja ajan ja avaruuden olemuksesta, mutta lähes kolme tuntia kestävän leffan aikana näitä lankoja ei kyetä solmimaan yhteen millään mielekkäällä tavalla. Se on harmillista, sillä eväitä olisi ollut komeampaankin lopputulokseen. Kun galakseissa, planeetoilla ja ajassa on seikkailtu loppuratkaisuun saakka, katsoja jää lähinnä ”joo elikkäs aha” -tyyppiseen tunteeseen.

Scifistä kiinnostuneen kaveriporukan yhteisenä illanviettoviihteenä elokuvateatterissa katsottuna Interstellar on kuitenkin puutteistaan huolimatta aivan hyvä elokuva.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi