Sellainen tyttö

"Yli puolet kirjasta kertoo enemmän tai vähemmän Dunhamin vartalosta ja siitä, mitä hän sillä tekee."

Lena Dunham: Sellainen tyttö – Nuoren naisen ”opetuksia”
Otava 2014
Suom. Lotta Sonninen
300 s.

 ★★★☆☆ 

Sellainen tyttö on ennen kaikkea paljastuskirja. Dunham on jopa odotettuakin estottomampi.

Girls-sarjan tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosan näyttelijä Lena Dunham on jo ennen kolmenkymmenen vuoden ikää siinä vaiheessa uraansa, että hänen on aivan luonnollista julkaista omat muistelmansa. Dunham on kirjoittanut kirjansa 27-vuotiaana eli kyseessä on tarkemmin määriteltynä nuoruusmuistelmat. Tai seksimuistelmat, kuten Nyt.fi on teosta luonnehtinut.

Eniten Sellainen tyttö – Nuoren naisen ”opetuksia” näyttää kuitenkin nuoren tytön söpöilevältä päiväkirjalta. On vaaleanpunaista kantta sekä lapsekkaita piirroskuvituksia tarinoissa mainituista yksityiskohdista. Päiväkirjamaista on myös asiasta toiseen hyppelevä kerronta ja henkilökohtaisten kokemusten syvä analysointi.

Dunhamin nokkeluus oman viiteryhmänsä kuvaajana on verratonta Girlsissä ja siksi esikoiskirjaa kohtaan saattaa muodostua suhteettoman suuret odotukset. TV-sarjan tasolle ei kirjan tarinankerronta ja huumori yllä, mutta muuten teos osoittautuu Dunhamille tyypillisen räävittömäksi. Osa kuvatuista tilanteista on – jos mahdollista – vieläkin estottomampia kuin mitä voisi odottaa. Myös V-sana (vagina) vilahtelee melko säännöllisesti tekstin lomassa, hyvinkin erilaissa yhteyksissä.

Dunham toteaa, ettei hän henkilöhahmoa näytellessään pääse ilmaisemaan suoraan kohtauksen perimmäistä sanomaa. Niinpä hän ottaa muistelmissaan kaiken irti mahdollisuudesta selittää, mitä hän tarkoittaa ja miten hän ajattelee. Toisinaan teksti on turhankin juurta jaksain selittävää ja asiat läpikotaisin halkovaa.

Paikoittain muistelmateos taas on yrittämättä hauska. Girlsistä tutulla tummasävytteisellä huumorilla Dunham onnistuu sekä näkemään arkipäivän absurdiuden että tekemään siitä absurdia.

Kuvaavin kategoria kirjalle on lopulta paljastusromaani, sen kaikissa merkityksissä. Dunham paljastaa itsestään siekailematta kaiken: historiansa, tunteensa, ajatuksensa, vartalonsa. Hän myöntää itsekin, että on pikkulapsesta asti kertonut kaiken toiveistaan ja haluistaan kenelle tahansa, joka suostuu kuuntelemaan. Dunhamin mukaan hänen maailmansa on ”lähes pakkomielteisen salaisuudeton”.

Teoksen teemojen jaottelu ontuu ja on itse asiassa turha, koska yli puolet kirjasta kertoo enemmän tai vähemmän Dunhamin vartalosta ja siitä, mitä hän sillä tekee. Luku ”Ystävyys” ihmetyttää, sillä ystävistä ei puhuta juuri sanaakaan. Sen sijaan Dunham muun muassa kuvailee ihastumistaan samaan sukupuoleen ja muistelee eroja vanhoista poikaystävistään. Dunham ei puhu myöskään urastaan. ”Työ”-luvussa läheisin viittaus hänen nykyammattiinsa on tyylitelty avautuminen nuoren naisen kokemasta kohtelusta Hollywoodissa.

Viimeinen luku osoittautuu kirjan koskettavimmaksi ja jollain tapaa kirjallisesti tasapainoisimmaksi. Ennen yhteenvetoa lapsuusmuistoista tähän päivään Dunham puhuu pienestä pitäen käymästään terapiasta, peloistaan sekä suhtautumisestaan kuolemaan.

Kirjan perusteella Dunham vaikuttaa sympaattisemmalta versiolta Girlsin Hannahista. Estottomuudestaan, alkoholin ja huumeiden vauhdittamasta nuoruudestaan ja jatkuvasta terapiassa käymisestään huolimatta Dunham ei myöskään ole täysin huono roolimalli nuorille tytöille, puhuuhan hän avoimesti vartalostaan, syömisestä ja uran luomisesta. Ennen kaikkea Dunham korostaa itsenäistä otetta: ”Kun on ilman vaatteita, kannattaa ohjat pitää omissa käsissä.”

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi