Tellus

"On vaikea eläytyä hahmojen tunteisiin ja motiiveihin, kun on vaikea uskoa, että kukaan koskaan ikinä missään puhuisi noin."

TV1 su 16.11. klo 21.05
Käsikirjoitus ja ohjaus: JP Siili
N: Minka Kuustonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius

 ★★☆☆☆ 

Kuusiosaisen jännityssarjan lähtöasetelma on kiinnostava,
mutta hahmot epäkiinnostavia ja dialogi vaivaannuttavaa. 

Elokuvantekijä JP Siilin läpimurto oli vuonna 2002 minisarja Juulian totuudet. Sen ja uusimman JP Siilin käsikirjoittaman ja ohjaaman TV-sarjan Telluksen väliin mahtuu Suomen mittapuulla varsin hyvin menestyneitä elokuvia ja uusimpana Teemu Selänteen henkilökulttiin keskittyvä dokumenttielokuva Sel8nne. Juulian totuuksissa yhtenä teemana olivat nuoruuden tiiviit kaveriporukat ja se, mitä yhteisön eteen ollaan valmiita uhraamaan. Telluksessa JP Siili jatkaa saman teeman käsittelyä 12 vuoden tauon jälkeen.

Siilin uudessa sarjassa nuorten aikuisten ekoterroristiryhmä Tellus piinaa epäeettisiä ja ympäristölle haitallisia yrityksiä. Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä poliisi Taneli Lokka on tutkinut Tellusta jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt tutkinta aukeaa toden teolla, kun Tellus mokaa ja heidän iskunsa vaatii ihmisuhrin. Sarjan keskushahmon, Telluksen jäsenen ja lääkäriopiskelija Eevin (Minka Kuustonen) moraali joutuu koetukselle, ja sarja pohtiikin, minkä kaiken voi uhrata tehtävän takia. Tähän loogisesti liittyy sarjan rakkausjuoni, joka keskittyy Eevin ja maltillisen ympäristöaktivisti Alexin (Lauri Tilkanen) orastavaan suhteeseen.

Haluaisin pitää Telluksesta, ja etukäteen olinkin innoissani sarjasta. Juoni vaikutti mielenkiintoiselta ja ajankohtaiselta, parhaimmillaan kuin Sillan kakkoskaudelta. Tellus ei kuitenkaan lunasta odotuksia. Suomen huippunäyttelijätkään eivät voi pelastaa tilannetta, kun käsikirjoitus tuntuu paikoin hyvin ohuelta eikä hahmoihin synny minkäänlaista tunnesidettä. Lokan perheen teini-ikäiset lapset tuntuvat karikatyyrimäisyydessään jo tarkoituksettoman humoristisilta.

Pahiten Tellus kompastuu kuitenkin vaivaannuttavaan dialogiin, tuohon suomalaisen television helmasyntiin. Dialogi on paikoin niin teennäistä, että katsoja kiemurtelee myötähäpeästä. On vaikea eläytyä hahmojen tunteisiin ja motiiveihin, kun on vaikea uskoa, että kukaan koskaan ikinä missään puhuisi noin. Ainakaan terroristikamujensa kanssa kesämökin paljussa.

Iltapäivälehdillä on ollut myös tämän sarjan tissinäkyvyyden suhteen uutisoitavaa, kun Minka Kuustosen rinnat vilahtavat useampaankin otteeseen. Iltapäivälehden uutinen Ylen Sykkeessä vilahtavista Iina Kuustosen rinnoista tuntui todella turhalta, joten hänen siskonsa rinnoista uutisoiminen alkaa jo maistua puulta. Jos heidän isänsä Mikko Kuustonen olisi seuraavaksi yläosattomissa, saataisiinkohan siitä jo lööppi?

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi