Vapaana elämisen taito

"Kannistot arvioivat kriittisesti ja samalla leppoisasti yksilön ja yhteiskuntien suhdetta vapauteen. Mikä on kenenkin käsitys siitä, mitä vapaus on ja mistä kaikesta se muodostuu?"

Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito
Atena 2014
215 sivua

 ★★★☆☆ 

Matkalla vapauteen.

Päivi ja Santeri Kanniston Vapaana elämisen taito jatkaa muutama vuosi sitten ilmestyneen Päivi Kanniston kirjoittaman Elämäni nomadina -teoksen jalanjäljissä.

Elämäni nomadina -teoksen tavoin Vapaana elämisen taitoa on vaikea lokeroida johonkin tiettyyn kirjallisuuden lajityyppiin. Teoksen johtotähtenä toimii vapauden tematiikka. Tarinallinen runko nojaa vahvasti Kannistojen eri puolilta maailmaa reppuunsa nappaamille kertomuksille. Näissä kertomuksissa esitellään myös hieman syvemmin joitakin matkoilla tavattuja henkilöitä.

Kannistojen omien reissutarinoiden lisäksi Vapaana elämisen taidossa kulkee mukana filosofinen viitekehys. Kannistot rakentavat vapauden ideaan liittyville näkökulmilleen pohjaa esittelemällä lukuisien filosofien ja yhteiskuntateoreetikkojen näkemyksiä. Maailmantalous, moraaliset näkökulmat sekä pohdinnat siitä, mitä ja mikä yhteiskunta on ja mitä yhteiskuntajärjestys tarkoittaa, saavat tilaa siinä missä yksilönvapauteen liittyvät näkemyksetkin.

Tästä kaikesta muodostuu kokonaisuus, joka kannattelee teoksen niin kutsuttuja perusteesejä. Kannistot ovat nimenneet teesit seuraavasti: ”Vapaus olla maaton, Vapaus rahasta, velasta ja aikatauluista, Vapaus päättää omasta elämästä, Vapaus mielipiteisiin, Vapaus elää ja antaa muiden elää.”

Päivi ja Santeri Kannisto kyseenalaistavat ja arvioivat kriittisesti, huumorilla ja leppoisasti yksilön ja yhteiskuntien suhdetta vapauteen. Tämä on kirjan suola: mikä on kenenkin käsitys siitä, mitä vapaus on ja mistä kaikesta se muodostuu? Kannistot tekevät hyvää ja perusteellista työtä rakentaessaan näkemyksilleen pohjan, jota kelpaa esitellä ja jakaa, etenkin kun teksti on viihdyttävää ja sujuvaa.

Vapaana elämisen taidossa on kuitenkin alusta loppuun asti läsnä perustavanlaatuinen ristiriita. Ristiriita nousee esille teoksen perusteesin eli ”itsen etiikan” myötä. Kannistot kirjoittavat, että ”kirjan etiikka perustuu niin kutsuttuun itsen etiikkaan, jonka periaatteena on elää ja antaa muiden elää. Jokainen laatii itse omat eettiset ohjeensa, joista kukaan muu ei ole pätevämpi päättämään kuin yksilö”.

Ristiriidan aiheuttaa yritys pitää kiinni ”elä ja anna muiden elää” -teesistä, joka valitettavasti hautautuu monin paikoin vahvana esille nousevien ”tämä on oikea tapa elää” -näkemysten alle. Kannistojen oma asenne siihen, kuinka asiat ovat ja ”kuinka niiden pitäisi olla”, juoksee vahvana teoksen sivuilla.

Juuria, jotka luovat ja ylläpitävät Vapaana elämisen taidon ”tämä on oikea tapa elää” -sävyä, on aluksi hiukan vaikeita hahmottaa. Kun teosta lukee pidemmälle, yksi vahva juuri sävylle löytyy siitä, että monet kirjassa esitellyt näkemykset ovat niin valmiiksi pureskeltuja, että lukijalle ei jää tilaa pohtia, ihmetellä saati sitten mutustella ja sen myötä tehdä omia johtopäätöksiä. Valmiiksi pureskellut näkemykset konkretisoituvat jokaisen luvun lopussa olevissa listoissa, joiden pitäisi ilmeisesti toimia kimmokkeina siihen, miten lukija voisi omassa elämässään toimia ”toisin”.

Yleistykset muodostavat toisen vahvan juuren ”tämä on oikea tapa elää” -sävyn syntymiselle. Monet asiat esitetään lukijalle yleispätevänä totuutena. Toimintamalli hämmentää, koska voihan jokin asia hyvinkin olla totta Kannistoille, mutta useinkaan kyse ei ole totuuksista, jotka kaikki lukijat kokisivat omakseen.

Yleistykset, kuten ”Suomessa yhä kaihdetaan yksilöllisyyden ilmauksia, oli sitten kyse ruokavaliosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai vapun ja joulun viettämättä jättämisestä”, jättävät lukijan ihmettelemään: monille tällaiset väitteet eivät ole lainkaan totta. On myös niitä, keiden kohdalla suomalaisuuteen kuuluvat vahvatkin yksilöllisyyden ilmaukset.

Muuan yleistys, joka teoksesta jäi vahvana mieleen, koski Tiibetin buddhalaisuutta. Kannistot viittaavat esimerkiksi Dalai Lamaan ”taitavana myyntitykkinä” ja Tiibetin buddhalaiseen kulttuuriin jonkinlaisena kulttina, jota Dalai Lama ylläpitää. Kun tämä suhteutetaan siihen, että Tiibetin buddhalaisuutta sivutaan köykäisesti parin sivun verran yhden munkiksi opiskelevan henkilöhahmon kautta, jää yleistyksestä aika kärjistynyt olo. Tämä ja moni muukin teoksen osio tarjoillaan lukijalle ainoana todellisuuden kuvauksena.

Vapaana elämisen taidossa on kohtalaisen paljon ehkä tahatontakin ironiaa. Ironia konkretisoituu varsinkin siinä, että teoksessa nojataan paikoin melko runsaasti Michel Foucault’n valtaan liittyviin teorioihin ja näkemyksiin, kuten ”biovallan” käsitteeseen. Foucault’n näkemyksiä luovasti esitellen Kannistot kuvaavat, kuinka biovalta on jotakin, mikä näkymättömissä ohjaa yhteiskuntien ja yksilöiden elämää virittäen hyvin monimuotoisen verkon yllemme.

Lopputulos on pitkälti se, että teos toteuttaa biovallan idean konkretiaksi asti. Kannistot kehottavat lukijoita heräämään ja valveutumaan; he pyrkivät kädestä pitäen ohjeistamaan, kuinka herääminen ja valveutuminen tulisi toteuttaa. Paikoin tämä jopa naurattaa, sillä selvästikin herääminen ja valveutuneena pysyminen on hankalaa biovallan vaikeasti havaittavissa verkostoissa navigoidessa myös kirjoittajille, jotka kuitenkin pohtivat asiaa aktiivisesti ja yrittävät elää toisin.

Toisaalta ristiriitaiset näkemykset ja yleistämiset omalla tavallaan palvelevat tietoa ja vastauksia etsivää lukijaa, koska ne pitävät hänet varpaillaan. Kun tekstissä huomaa epäjohdonmukaisuuksia, se jos mikä pistää pohtimaan ja kyseenalaistamaan lukemaansa. Teosta lukiessa kirkastuu myös se, että meillä kaikilla on vapaus ilmaista näkemyksiämme tavalla, jonka parhaimmaksi ja oikeimmaksi koemme – ovat muut siitä mitä mieltä tahansa.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi