Joulukalenteri:
16. herkistyminen

"Räppäsin mukana ja kuvittelin esiintyväni isolle yleisölle. Saatoin fiilistellä jo kaupungilla, että jes, kohta pääsen kotiin vetämään shown."

Vuoden 2014 joulukalenterissa toimituksen jäsenet kertovat, mikä saa raavaan sylviläisen herkistymään.

Tiistai 16.12.
Suomiräp

Muistan sen hyvin. Olin isosena Kuntokalliossa kesällä 2001, kun eräänä iltapäivänä toinen isonen soitti täysillä Avaimen Roihuvuori-kappaletta. Että mua ärsytti. Se biisi, se jätkä, ja se, että se jätkä soitti sitä biisiä. Se soitti sitä aika monta kertaa putkeen, enkä mä ollut erityisen vakuuttunut.

Olin tutustunut räp-musiikkiin jo ennen tuota isoskesäpäivää veljeni kautta, joka on musiikkihullu. Se soitatti kaikki lempibiisinsä aina mulle, vaikkei mua silloin pahimmassa teinimeiningeissä kiinnostanutkaan. Kiitos kuitenkin, että soitti! Muistan Grandmaster Flashit, Lunizit ja Cypress Hillit niiltä ajoilta.

Ne jäivät kuitenkin hetkeksi unholaan, kun Kapasiteettiyksikön Hei Neidit tuli ja vei nuoren Eva-Liisan mukanaan. En osaa selittää sitä. Tiivis kaveriporukka, nuoruus. Kaikki osaa sanat, kaikki halailee, sekoilee ja juo siideriä. Joskus musta tuntui, että se tunne, jonka se biisi synnytti, oli vahvempi kuin itse biisi. Varsinkin jälkikäteen ajateltuna. Me oltiin suuria faneja, jotka oli suurella sydämellä mukana.

Sitten tuli se isoskesän Avain ja Roihuvuori ja Fintelligens ja kaikki muut. Tipuin johonkin pehmeiden bassojen ja märkien sylkemisten väliin. Kuuntelin usein yksin kotona korvalapuilla suomiräppilevyjäni kappale kappaleelta läpi, yksikään biisi ei saanut jäädä välistä. Se oli mun oma parituntinen, jolloin sain tykätä rehellisesti ja täysii. Räppäsin mukana ja kuvittelin esiintyväni isolle yleisölle. Saatoin fiilistellä jo kaupungilla, että jes, kohta pääsen kotiin vetämään shown. Baari-illan jälkeenkin mutkittelin monesti pitkin pahamaineista Myyrmäkeä, koska halusin kuulla kerran vielä Punaisen tiilen. Siinä hetkessä Meripihkatorilla, kello 4.40, pienessä jurrissa, oli kaikki maailmankappaleet kohdallaan.

Suomiräppi on suurta taidetta. Uskomattomia sanaleikkejä, nopeaälyistä monologia, herkkää runoutta ja oivaltavia vertauskuvia. Omalla äidinkielellä. Ei voi olla tyhmä ja kirjoittaa samaan aikaan nerokkaita sanoituksia. Se ei ole yksinkertaisesti mahdollista. Jossain vaiheessa harkitsin hakevani yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä, jotta olisin päässyt tutkimaan suomiräpin lyriikkaa. Niin kova juttu se oli ja on.

Enää en valitettavasti elä räppilaiffii niin täysii kuin silloin parhaimpina vuosinani, ja fanituksen kohteetkin ovat ehtineet muuttua matkan varrella. Sen sijaan nykyään kehtaan tykätä suomiräpistä rehellisesti ja täysii kaikkien edessä.

Ja jos oikein innostun, saatan vetää vielä shown päälle.

Kuva: Paleface keikalla Bio Rexissä Uuden Fantasian kanssa 2011 / Eva-Liisa Orupold

Edellinen luukku: ma 15.12.
Seuraava luukku: ke 17.12.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi