Sylvin joulukalenteri:
3. herkistyminen

"Olin silti vilpittömästi yllättynyt, että itkuni ei kummunnut Eltonista, vaan ympärilläni olevista ihmisistä."

Sylvin vuoden 2014 joulukalenterissa toimituksen jäsenet kertovat, mikä saa raavaan sylviläisen herkistymään.

Keskiviikko 3.12.
Elton Johnin keikka

”Itke vain. Se on ns. turvallinen ympäristö.”

Näin sanoi itselleni tuntematon ihminen Tinderissä, kun kerroin hänelle saaneeni lipun sir Elton Johnin keikalle ja itkeväni todennäköisesti läpi keikan.

Istuin paikalleni. Joka puolella oli viisikymppistä mammaa ja aviomiestä. Näpräsin puhelintani ja velloin ajatuksessa siitä, miten uikutan yksin läpi keikan Eltonin tuotannolle.

Vieressäni istuva nainen näpytti jalkaansa odottavaisesti. Sivusilmällä huomasin, että täti oli laittanut ykköstä ylle. Oli beigeä tekonahkatakkia, strassia farkun saumoissa ja huulipunaa. Toisella puolellani istui nainen älypuhelin kameravalmiudessa sylissään.

Elton astui lavalle, ja kuulin kuinka tekonahkatakkinen nainen vieressäni huusi vienosti: ”Woo!” Siitä se alkoi, itkun kierre.

Minä olin tullut keikalle alunperinkin itkemään, joten tilanne oli sinänsä hallinnassa. Olin silti vilpittömästi yllättynyt, että itkuni ei kummunnut Eltonista, vaan ympärilläni olevista ihmisistä. Ylimääräisestä sutaisusta ripsiväriä. Aviomiehistä, jotka istuivat odottavaisina. Partyjakuista, jotka suhisivat, kun kädet nousivat hallittuun tuuletukseen.

Se oli maanantai-ilta, eikä maanantaisin ruveta hulluttelemaan. Ensimmäiset kaksi tuntia ihmiset istuivat kiltisti paikoillaan, taputtaen silloin, kun on sopivaa taputtaa.

Yhtäkkiä permannolla tuntui leviävän kulovalkean tavoin yhteisymmärrys siitä, ettei tätä keikkaa tarvinnutkaan katsoa istualtaan.

Yksi kerrallaan ihmiset nousivat paikoiltaan, ja päättäväisesti kävelivät rivakoin askelin, kuitenkaan juoksematta sisätiloissa, lavan reunaan tanssimaan. Tuijotin tanssivaa laumaa ja muutamaa ilmaan nostettua sytkäriä, joiden liekit väpättivät suuressa hallissa.

Kyyneleet valuivat päättymättömänä virtana poskillani.

Omahyväistä nuoruuttani on sävyttänyt ajatus siitä, että minä tiedän ja koen oikein ja aidosti. Vaikka olen nuori, niin minä ymmärrän maailman kauneuden. Minä elän hetkessä. Rakastun ja rakastan palavasti. Petyn karvaammin kuin kukaan. Minä voin tietäväisenä hymähdellä viisikymppisten ryhmämatkalle, rinkka reisieni välissä.

Permannolla edessäni olevat ihmiset edustivat minulle sovinnaisuutta, joka on edustanut minulle vankilaa.

Ei, en valaistunut ja tajunnut yhtäkkiä, että minähän se nuoruuden vanki olinkin koko ajan. Olin vain helpottunut, ettei näiden ihmisten edustama tila ollutkaan vankila. Se olikin ns. turvallinen paikka.

Edellinen luukku: ti 2.12.
Seuraava luukku: to 4.12.

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi