Sylvin joulukalenteri:
5. herkistyminen

"Zarkus Poussa vei niin jazzstandardeja kuin Jumalaa ylistäviä spirituaaleja svengiä kohti."

Sylvin vuoden 2014 joulukalenterissa toimituksen jäsenet kertovat, mikä saa raavaan sylviläisen herkistymään.

Perjantai 5.12.
Zarkus Poussa

Niin paljon kuin huomiosta ällistynkin, herkistyin viimeksi kirkossa. Kyseisessä laitoksessa tulee käytyä erittäin harvoin, lähinnä häissä ja hautajaisissa. Tämän viikon maanantaina kävin kuitenkin Paavalinkirkossa kuulemassa jazzia ja gospelia, kun Timo Lassy esiintyi Higher Ground -gospelkuoron kanssa We Jazz 2014 -tapahtuman ennakkoillassa.

Niin gospelin kuin jazzinkin saralla olen korkeintaan aloittelija-harrastelija, vaikka Mavis Staplesin ja Sam Cooken äänet yltävät mielestäni enkelten tasolle ja vaikka avokki on tarjonnut sivistymismahdollisuuksia Coltrane– ja Davis-levyjensä kautta. Herkistyminen ei kuitenkaan vaatinut laajaa ennakkotietoa näiden musiikkilajien perinteistä. Herkistyin yhden soittajan panoksesta.

Lassyn saksofonin rinnalla olivat ainoastaan piano ja rummut. Rumpusetissä oli basarin ja haitsun lisäksi vain yksi pelti, pikku-tomi tai virveli – joka tapauksessa sitä käytettiin lähinnä biisilistatelineenä – ja käsin soitettava djembe. Niiden takana istui Zarkus Poussa.

Monesta bändiyhteydestä tuttu perkussionisti sai riisutusta rumpusetistään irti enemmän nyansseja kuin parikymmenpäinen kuoro omista instrumenteistaan, jotka soivat enimmäkseen korkealta ja kovaa. Välillä vispilöillä djembeä hipelöiden, välillä paljain käsin rumpua ja peltiä takoen Poussa vei niin jazzstandardeja kuin Jumalaa ylistäviä spirituaaleja kohti svengiä. Rumputyöskentelyssä yhdistyivät vähäeleinen eleganssi ja takapuolia kutsuva groove.

Käyn kirkossa mieluusti jatkossakin, jos voin olla pohtimatta järjestäytyneen uskonnon rituaaleja ja palvoa sen sijaan lahjakkuutta ja musiikkia. Musiikkiahan ne ovat toki virretkin, mutta ei minun sieluni laula epäsynkassa etenevän molliruikutuksen tahtiin. Jos Zarkus Poussa alkaisi kutsua itseään pastoriksi ja vetää perkussiorituaaleja, pistäisin pyhäkoltun ylle ja liittyisin seurakuntaan. Aamen!

Kuva: Koriansuora / We Jazz

Edellinen luukku: to 4.12.
Seuraava luukku: la 6.12.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi