Sylvin joulukalenteri:
7. herkistyminen

"Olin isän tyttö siihen saakka, kunnes viina syrjäytti minut. Teini-iässä olin jo paennut omaan asuntoon."

Vuoden 2014 joulukalenterissa toimituksen jäsenet kertovat, mikä saa raavaan sylviläisen herkistymään.

Sunnuntai 7.12.
Isä

Joulukuu on kuoleman kuu

Isäni kuoli joulukuussa. Äkillinen sairaskohtaus kaatoi hetkessä ylpeän, itsekkään ja lapsellisen miehen. Hautajaisjärjestelyt ja perunkirjoitukset hoidin minä, nuorin lapsista, jo aikuinen silti. Käytännön järjestelyt olivat pääosassa, tunteille ei ollut aikaa. Muistan, etten kuitenkaan ollut surun murtama. Isäni oli hankala persoona: narsistinen alkoholisti, jolle juominen oli pako jostain. Mistä, sitä aloin selvittämään vasta muutama vuosi hänen kuolemansa jälkeen.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, osaan ajatella isääni myös huumorintajuisena supliikkimiehenä, joka hankki helposti ystäviä. Lapsena rakastin yhteisiä autoajeluitamme. Olin isän tyttö siihen saakka, kunnes viina syrjäytti minut. Teini-iässä olin jo paennut omaan asuntoon.

Viimeisinä vuosina isänikin pehmentyi. Hän asui kaukana meistä, yksin maaseudulla. Joka kerta vierallessani maalla hän silminnähden ilahtui, mutta ei osannut sitä sanoittaa. Saati minä sitä arvostaa. Mutta nyt kun häntä ei enää ole, olen surullinen siitä, etten osannut olla lempeämpi.

 

Joulukuu on syntymän kuu

Poikani syntyi joulukuussa. Sukuni jatkuu pojassani, joka kantaa isäni nimeä.

Olen surullinen siitä, ettei isäni koskaan nähnyt lastenlastaan, eikä poikani koskaan tavannut isoisäänsä. Mutta olen kiitollinen siitä, että poikani syntymä oli osa prosessia, joka on muuttanut minut ymmärtäväisemmäksi isääni kohtaan. Samaan prosessiin kuuluu myös taiteellinen työni, valokuvasarja ja -kirja suomalaisista miehistä ja työskentelyni asunnottomien miesten parissa. Olen kiitollinen siitä, että käsittelemättömät asiat on tullut käsiteltyä.

Elämänkokemuksen ja aktiivisen vastauksien etsimisen myötä olen ymmärtänyt, ettei isäni ollut paha, ilkeä, itsekäs tai lapsellinen omasta halustaan. Hän oli oman elämänhistoriansa tulos, elämän ilojen ja vaikeuksien muovaama persoona, jolle alkoholi oli lääke.

Tämän ajatuksen toivon muistavani aina, kun kohtaan ihmisen. Jokainen meistä käy läpi omat pettymyksemme ja vaikeutemme. Haaveilemme asioita, jotka eivät ehkä koskaan toteudu, kohtaamme suruja, joihin emme voi itse vaikuttaa. Tämä muokkaa meistä meidät, persoonat joita olemme.

Joulukuussa herkistyn. Laitan autoradiosta Junnu Vainion iskelmän soimaan ja itken hieman, kun muistelen isääni.

Isäni Hannu Supperin muotokuva sarjasta 50+ Suomalaisen miehen muotokuva. Kuva aloitti projektin, johon kuvasin loppujen lopuksi yhteensä 95 suomalaista miestä.

Edellinen: la 6.12.
Seuraava: ma 8.12.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi