Birdman

"Jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien Birdman vyöryy eteenpäin mielipuolisen beat-runon tavoin."

(Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance), USA 2014)
O: Alejandro González Iñárritu
N: Michael Keaton, Zach Galifianakis, Edward Norton, Andrea Riseborough, Emma Stone, Amy Ryan, Naomi Watts
Ensi-ilta 16.1.2015
K-12

 ★★★★★ 

Birdman on metafiktiivinen musta komedia, jonka ensimmäisessä kohtauksessa Michael Keaton levitoi alushoususillaan.

Alejandro González Iñárritun uusin kertoo jo keski-iän ylittäneestä näyttelijästä, Riggan Thomaksesta (Michael Keaton), joka on jäänyt esittämänsä supersankarihahmon roolin vangiksi. Todistaakseen maailmalle – sekä itselleen – olevansa varteenotettava näyttelijä, adaptoi hän Broadway-näyttämölle Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -novellin.

Jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien Birdman vyöryy eteenpäin mielipuolisen beat-runon tavoin eikä päästä katsojaa otteestaan koko kahden tunnin kestonsa aikana. Birdman vaihtaa jatkuvasti tyylilajia satiirista maagisen realismin kautta mustaan komediaan ja siitä draamaan.

Elokuvassa seurataan monen roolihahmon kautta, miten Rigganin näytelmän harjoitukset etenevät vääjäämättä ensi-iltaa kohti. Kiireen tuntu saadaan välitettyä katsojalle loistavan kuvauksen ja editoinnin ansiosta: elokuva on kuvattu pitkissä otoksissa niin, että se vaikuttaa yhdeltä otokselta. Leikkaukset on häivytetty huomaamattomiksi, ja tarkan koregrafioinnin ansiosta kameran liike ei lopu – paitsi silloin kun on tarve. Tämä hektinen kuvakerronta yhdistettynä pelkistettyyn soundtrackiin, jossa kuulemme suurimmaksi osaksi vain improvisoitua jazz-rummutusta, pitää huolen siitä, että katsojakin hengästyy.

Mikään ”normaali” teatterista kertova elokuva tämä ei ole. Siitä pitää huolen Rigganin mieli, jonka paikoitellen valtaa hänen alter-egonsa, supersankari Birdman. Ajoittain Riggan uskoo olevansa tämä vahvasti Keatonin omaan Batman-rooliin viittaava supersankari. Hän saattaa sormia napsauttamalla räjäyttää auton tai kineettisiä voimiaan hyödyntäen viskoa tavaroita ympäriinsä. Jazz-rummutus vaihtuu Tsaikovskiin, kun astumme Rigganin päänsisäiseen maisemaan, jossa hän voi toteuttaa itseään irrallaan todellisuuden kahleista.

Riggan ei ole elokuvan ainoa ongelmien riivaama hahmo, vaan koko näyttelijäseurue on kuin Bellevuen psykiatriselta karanneita. Mielenkiintoisimpia sivuhahmoista on viime hetkellä produktioon mukaan kiinnitetty, seksuaalisista turhautumista kärsivä mulkvisti metodinäyttelijä Mike Shiner (Edward Norton).

Michael Keatonin ja Edward Nortonin roolisuoritukset ovat loistavat, mutta muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa esimerkillisesti.

Iñárritu ja hänen käsikirjoitustiiminsä ovat tuottaneet nokkelaa ja hauskaa dialogia, joka saa paikoin nauramaan ääneen ja paikoin ajattelemaan. Elokuva vilisee metaforia sekä osuvaa kommentaaria viihdemaailmaan ja sosiaaliseen mediaan. Se on hykerryttävän itsetietoinen. Katsojaa muistutetaan toistuvasti, että hän on katsomassa elokuvaa, ja Iñárritu ruotiikin modernin viihdeteollisuuden ja sen kulutuksen välistä suhdetta elokuvan sisällä moneen otteeseen. Birdman myös vaatii katsojalta enemmän kuin Hollywoodin perusrainat ja tekee sen upean arrogantisti.

Birdman on loistava elokuva teknisesti sekä sisällöllisesti. Se on sekä hauska että vakava. Se on myös yksi niistä harvoista elokuvista, jonka olisin mielelläni katsonut heti uudestaan. Elokuvan syke on huumaavan korkealla, joten tätä ei kannata mennä katsomaan väsyneenä. Suosittelen kahvia ja virkeää mieltä.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi