Pride

"Kepeän komedian avulla on kenties helpompi ujuttaa keskustelua seksuaalivähemmistöistä ja ennakkoluuloista koko kansan olohuoneisiin."

(Iso-Britannia 2014)
O: Matthew Warchus 
N: Ben Schnetzer, Bill Nighy, Imelda Staunton, Dominic West, Paddy Considine, Joseph Gilgun.
K-7
Ensi-ilta 2.1.

 ★★★★½ 

Pride on lämminhenkisen draamakomedian asuun puettu poliittinen elokuva, jossa kaksi epätodennäköistä yhteisöä liittoutuvat yhteistä vihollistaan vastaan.

Tositapahtumiin perustuva elokuva sijoittuu 80-luvun Britanniaan. Ryhmä homoja ja lesboja ryhtyy keräämään varoja lakkoileville kaivostyöläisille, jotka protestoivat pääministeri Margaret Thatcherin aikomuksia sulkea hiilikaivoksia.

Kun kaivostyöläisten liitto ei aluksi ota vastaan lahjuksia homoilta, toimeliaat homot perustavat ryhmän Lesbians And Gay Men Support The Miners (LGSM), pakkaantuvat minibussiin ja ajavat Walesiin pieneen kylään antamaan rahat lakkoilijoille henkilökohtaisesti. Ennakkoluulojen kyllästämässä takapajulassa odotetumpi reaktio on turpiinsaanti kuin tervetuliaisseremonia, ja näistä ennakkoluuloista kehkeytyy niin jännitteitä kuin sydäntä lämmittäviä osoituksia ihmisten jaloudesta.

Valkokankaalla vilisee epätavallisen monta roolihahmoa ja kehitystarinaa, mutta Stephen Beresford on saanut käsikirjoitettua jokaisen henkilöhahmon tarinaan luontevasti. Lahjakkaat näyttelijät onnistuvat tekemään jokaisesta hahmosta erityisen ja samaistuttavan, eikä nyt käy niin, että valkokankaalla on liikaa ihmisiä, ja sitä unohtaa, mitä ne kaikki siellä tekevät.

Komedia on oiva muoto poliittiselle elokuvalle, draamana aihe saattaisi olla puiseva. Kepeän, helposti lähestyttävän komedian avulla on kenties helpompi ujuttaa keskustelua seksuaalivähemmistöistä ja ennakkoluuloista koko kansan olohuoneisiin. Huolettomasta sävystä huolimatta ei homouden varjopuolia sivuuteta, kuten AIDSia ja hylkimistä niin oman perheen kuin valtalehdistön taholta.

Paikoitellen elokuva syyllistyy ennalta-arvattavuuteen ja suurien tunteiden läpinäkyvään kalasteluun. Enimmäkseen teatteria ohjannut Matthew Warchus on filmatisoinut jouhevasta käsikirjoituksesta kuitenkin paketin, joka pitää taidokkaasti otteessaan läpi koko kaksituntisen. Suuria tunteita onnistutaan kyllä herättämään, kuten myös kysymyksen siitä, kuinka paljon olemme oppineet kolmessakymmenessä vuodessa. Suomessa 2014 tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta keskustellessa eduskunnassa kysyttiin paljon samoja kysymyksiä kuin Britanniassa vuonna 1984.

LUE LISÄÄ

, , , , , , ,

Kommentoi