Jotain toista

"Näytelmän ohjannut ja käsikirjoittanut Milja Sarkola tekee teatteria omasta elämästään."

Milja Sarkola: Jotain toista
Q-teatteri, 19.2.–22.5.2015

 ★★★★★ 

Hyvin monet kohtaukset ovat ensin hauskoja, mutta hetken kuluttua katsoja huomaa epämääräisen olon. Pitäisikö ihmisyyden ikuisen riittämättömyyden olla hauskaa?

Siellä sitä taas Q-teatterin lavalla pohditaan suomalaisena aikuisena ihmisenä olemista niin, että tanner tömisee ja aitaa kaatuu. Kun pohdinnan viitekehys sijoittuu teatterimaailmaan, niin siitä seuraa sillai jännästi esimerkiksi se, että näyttelijät näyttelevät näyttelijöitä. En tiedä tuoko se esitykseen sitten jonkun jännittävän lisätvistin, mutta uskoisin, että tämä näytelmä puhuttelee syvimmin juuri teatteriväkeä. Omasta mielestäni journalismikin on mielenkiintoisinta silloin, kun toimittajat haastattelevat toisia toimittajia.

Näytelmän ohjannut ja käsikirjoittanut Milja Sarkola tekee teatteria omasta elämästään. Se on aika huima ajatus. Vaikka kaikkien teatterintekijöiden kokema elämä on materiaalia teatterille, Sarkolan kohdalla se on sitä kirjaimellisesti. Jotain toista on hemmetin hyvä näytelmä jopa Q-teatterin mittapuulla. Toisin kuin joku ehkä saattaa luulla, Q-teatterin ilmiömäinen voittokulkuhan ei alkanut viime vuonna Kaspar Hauserista. Sitä edelsi jo monen vuoden ajan niin kova taso, että aina Tunturikadulle mennessään tiesi lähtevänsä sieltä muutaman tunnin kuluttua kotiin aivan 5/5-tunnelmissa.

Esimerkiksi Broken Heart Story (2011), Tulipunainen hevonen (2012) ja Hämeenlinna (2013) päästivät kukin vuorollaan kotimaan huippunimiä tulkitsemaan todellisuutta käsikirjoituksen, ohjaamisen ja näyttelemisen kautta. Yhteistä jokaiselle edellä mainitulle esitykselle on ollut Lotta Kaihua, joka on myös Jotain toista –esityksen merkittävä liikkeellepaneva voima monessa roolissaan.

Ensi-iltayleisö innostui spontaanisti aplodeeraamaan Sanna-Kaisa Palon monologille, jonka aikana roolihahmo epätoivoisesti vaatii toisten ihmisten rakkautta ja huomiota. Palon käsittelyssä epätoivosta tulee komediaa. Ainoa lavalla nähtävä mies, Tommi Korpela, on kanssa niin hauska äijä. Korpelan presenssin nyansseista tulee pari kertaa vahva Ihmebantun monologimies –vaikutelma. Vaikea sanoa onko tämä tarkoituksellista vai ei, mutta ainakin se on hauskaa.

Hyvin monet kohtaukset ovat ensin hauskoja, mutta hetken kuluttua katsoja huomaa epämääräisen olon. Pitäisikö ihmisyyden ikuisen riittämättömyyden olla hauskaa?

Ohjaus: Milja Sarkola
Rooleissa: Ida Kuningas, Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Elena Leeve, Sanna-Kaisa Palo ja Emmi Parviainen.
Kuvat: Pate Pesonius

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi