Nouseva Jupiter

"Hätäleikkaaminen näkyy monessa kohdassa: kerronnan epäloogisena ja psykologisesti epäuskottavana etenemisenä."

(Jupiter Ascending, USA 2015)
O: Lana ja Andy Wachowski
N: Mila Kunis, Channing Tatum, Sean Bean, Eddie Redmayne, Douglas Booth, Gugu Mbatha-Raw
K12
Ensi-ilta 6.2.2015

 ★★½☆☆ 

Wachowskin sisarukset eivät edelleenkään osaa ohjata näyttelijöitään.

Oikeastaan harmittaa, että Wachowskin sisarusten koko uraa tulee aina määrittämään 16 vuotta sitten tehty Matrix. Sen jälkeen Wachowskit ovat yrittäneet toistaa menestysreseptiään ja pyrkineet luomaan valkokankaalle kokonaisia uusia maailmoja sisäisine lainalaisuuksineen. Visuaalisesti homma onkin toiminut, mutta kaikki muu on tökkinyt. Wachowskeilta puuttuu tarinan kerronnan ja henkilöohjauksen arvokas taito, mikä kävi erityisesti ilmi David Mitchellin romaaniin perustuvassa Pilvikartastossa (2012).

Kolmen vuoden takaisesta hajanaisesta filmatisoinnista ei ole opittu oikeastaan mitään. Nouseva Jupiter kyllä näyttää todella hyvältä pieniä yksityiskohtiaan myöten, mutta henkilöt, joiden tarinaa kerrotaan, jäävät etäisiksi ja pinnallisuudessaan koomisiksi hahmoiksi. Etenkin Mila Kunisin ja Channing Tatumin väliset kohtaukset muistuttavat läpilukuharjoituksia, eivät kameran edessä tehtyjä nappisuorituksia.

Tarinan tasolla liikutaan sangen tutuissa tieteiselokuvien suurissa linjoissa. Maapallo on vain yksi maailma monien joukossa, ja meitä ihmisiä on kasvatettu viimeiset 100 000 vuotta eliittihumanoidien markkinataloutta varten. Ihmisistä saadaan nimittäin koko maailmankaikkeuden arvokkainta nuoruuden eliksiiriä. Ennenaikainen sadonkorjuu lähestyy, sillä humanoidikuninkaallisten kolme perillistä ovat sangen riitaisia ja isoveli Balem (Eddie Redmayne) aikoo pistää Maan lihat rahoiksi.

Asiassa on vain yksi mutta: Maan päällä asuu Balemin kuolleen äidin täydellinen inkarnaatio Jupiter Jones (Kunis). Raharikkaiden vessoja siivoava Jupiter joutuu melkoiseen pyöritykseen, kun intergalaktinen, geneettisesti rakennettu ihmissusi ja palkkasoturi Caine Wise (Tatum) pelastaa hänet ensimmäiseltä murhayritykseltä.

Pyöritystä riittääkin. Paljon. Toimintakohtaukset alkavat toistaa itseään heti ensimmäisen, Chicagon ilmatilassa toteutetun takaa-ajon jälkeen. Ne rytmittävät Nousevaa Jupiteria kaavamaisesti, mutta amatöörimaisten dialogiosuuksien aikana niitä melkein kaipaa. Jos niille vain keksittäisiin jokin järkevä tarkoitus.

Tammi- ja helmikuu tunnetaan Yhdysvalloissa elokuvateattereissa elokuvien hautuumaa -kuukausina. Silloin ensi-iltaan tulee lähinnä toiminta- ja seikkailuelokuvia, jotka on esitettävä, mutta jotka tulevat katsojien ennakkopalautteen perusteella floppaamaan isosti. Nouseva Jupiter oli alunperin aikataulutettu ensi-iltaan viime kesänä, mutta siirrettiin viime tingassa seitsemän kuukautta eteenpäin – virallisenä syynä efektien viimeistely.

Samalla leffaa kuitenkin trimmattiin rakenteeltaan uuteen uskoon ja tarinan painotuspisteitä muutettiin. Hätäleikkaaminen näkyy monessa kohdassa: kerronnan epäloogisena ja psykologisesti epäuskottavana etenemisenä. Joidenkin huolella mukaan tuotujen sivuhenkilöiden yllättävänä katoamisena. Hahmojen taustatarinan pohjustamisena ja sen jälkeen täydellisenä unohtamisena. Jupiterin ja Cainen rakkaustarinan tökkivyydessä. Loistavan Sean Beanin taitojen hukkaan heittämisenä.

Nouseva Jupiter epäilemättä löytää kuitenkin yleisönsä juuri siksi, että ennakkohuhut ovat sen jo tuominneet. Jos teini-ikäinen ei ole nähnyt elämässään yhtään tieteiselokuvaa mutta on seikkailujen ystävä, Caine Wisen ilmasurffailun mahdollistavat painovoimabuutsit varmasti jaksavat viihdyttää ainakin puolen tunnin verran. Lopun ajasta voi käyttää geneettisesti manipuloitujen ihmiseläinten tunnistamiseen ja Terry Gilliamin cameon bongailuun.

 

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi