Rumia iltoja

Porvariston hillitty charmi ei missään vaiheessa käänny tunteiden kokemisen hillittömyyden puolelle. Jopa Annin ja Harrisin rakastelukohtaukset on kuvattu kummallisen eleettömästi, jolloin vaikutelmasta puuttuu fyysisyys. Kohtaus on kuin katselisi antiikkimessujen konservointiöljyjä esittelevää uutiskatsausta.

Evening
La 14.2. klo 17.50 FOX

 ★★★☆☆ 

Kauniissa puitteissa kasvaa tragedian siemen.

Loistavan näyttelijäkaartin tähdittämä, Lajos Koltain ohjaama ja Susan Minotin ja Michael Cunninghamin käsikirjoittama Evening on nähdäkseni unohdettu mestariteos, jota voisi kuvailla monilla ylistyssanoilla. Kauniissa ympäristössä kuvattu ja sommitellulla dialogilla varustettu elokuva kietoo mukaansa heti ensimmäisistä minuuteista alkaen. Kesäillat meren rannalla, pittoreskit huvila-ympäristöt, kauniit ihmiset ja hyvä dialogi tuovat mieleen nätisti sommitellut impressionistiset öljyvärityöt.

Elokuva liikkuu kahdessa ajassa. Kuolemaa tekevä Ann (Vanessa Redgrave) muistelee menneisyyttään, kertoen siitä katkelmia tyttärilleen (Toni Collette ja Natasha Richardson). Tyttäret olettavat äitinsä hourailevan. Ann muistelee nuoruutensa kesää, jonka hän vietti ystävättärensä Lila Wittenbornin (Mamie Gummer) varakkaan perheen huvilalla. Valmistaudutaan Lilan häihin, joita Lilan äiti (Glenn Close) järjestelee intohimoisesti. Ann (Claire Danes) tutustuu huvilalla Lilan ystävään, Harrisiin (Patrick Wilson), ja heidän välilleen syntyy romanssi. Pian käy kuitenkin ilmi, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää; idylliset puitteet kätkevät sisäänsä myrkyttyneitä välejä, kateutta ja salattua seksuaalisuutta. Hääpäivän iltana välit kärjistyvät johtaen tragediaan, joka heittää varjonsa kaikkien loppuelämän ylle.

Evening käsittelee monia teemoja oivaltavasti, unohtamatta tiettyjen asioiden kipeyttä. Harva elokuva onnistuu tekemään tämän niinkin kauniissa puitteissa kuin Evening, kuitenkin siten että pahojen asioiden rumuus näkyy. Porvariston hillityn charmin tukahduttava ilmapiiri onnistutaan tuomaan loistavasti esiin merenrantahuvilan kätköistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että auringonlaskun valaisemat järkyttävät tapahtumat tulisi kuvata jotenkin erityisen rumasti. Rumuus on aistittavissa ilman kuvan synkistämistä, ja tässä elokuvan ilmaisu tavoittaa nähdäkseni jotain arvokasta: rumuus, pahuus ja asioiden lopullisuus ei tarvitse taustakseen harmaata betonia, saati film noirin puitteita. Rumia asioita tapahtuu myös kauniiden kesäiltojen keskellä. Suomalaiselle katsojalle tämä todennäköisesti on hyvin tuttua. Kuinka moni hyvin alkanut juhannus on päättynyt laskuhumalan säestämään soittoon hätäkeskukseen yhden seurueen jäsenistä kadottua järven pinnan alle muutaman metrin päästä rannasta?

Rumien asioiden tapahtuminen kauniissa ympäristössä on kieltämättä eräs kiehtovimpia asioita, joita elokuva tuo esiin. Lilan veljen kuoltua tosin nousee väkisinkin mieleen, että tragedian täytyisi heijastua jotenkin myös kertomuksen henkilöiden elämään. Nyt ainoa mieleen jäävä elementti tragedian voimasta on Glenn Closen ylinäyttelemän äidin kyyneltulva. Elokuva ei missään vaiheessa saavuta esimerkiksi Joyce Carol Oatesin romaaneissaan kuvaamaa keskiluokkaisen idyllin kuoliaaksi halaavaa myrkyllisyyttä, jonka jokainen omakotitalolähiössä kasvanut tunnistaa.

Porvariston hillitty charmi ei missään vaiheessa käänny tunteiden kokemisen hillittömyyden puolelle. Jopa Annin ja Harrisin rakastelukohtaukset on kuvattu kummallisen eleettömästi, jolloin vaikutelmasta puuttuu fyysisyys. Kohtaus on kuin katselisi antiikkimessujen konservointiöljyjä esittelevää uutiskatsausta. En kuitenkaan väitä, että seksikohtausten pitäisi välttämättä olla realistisia tai Eveningin kohdalla poiketa elokuvan yleisesti sommitellusta sävystä. Kovin harva elokuva onnistuu kuvaamaan seksiä realistisesti ja hienkatkuisesti. Edes synkkäsävyisen melankolian mestari Kieslowski ei voinut olla kuvaamatta seksiä romantisoidun, pikkuporvarillisen hunnun lävitse. Tarkemmin miettien, Evening ei välttämättä edes sovellu minkään realistisen kuvaamiseen ilmaisun ja kerronnan ollessa kovin satumaista.

Näyttelijöiden työtä on kuitenkin kehuttava. Mainitsemisen arvoisia ovat erityisesti Redgraven, Colletten ja Richardsonin roolityöt kuoleman odotuksen varjossa. Annin kuolinvuoteen äärellä elokuva onnistuu tarjoamaan palan todellisuutta: äidin kuolema on lohduton, mutta kuuluu elämään. Annin poisnukkumista ei kuvata synkistellen, vaan loogisesti puhtaissa sävyissä elokuvan yleisilmeen mukaan.

Kuva: FOX

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi