Talvivaaran miehet

"Kaivosfirman paska osuu kuvainnollisesti tuulettimeen ja kirjaimellisesti Sotkamon luontoon."

(Suomi 2015)
O: Markku Heikkinen
S
Ensi-ilta 20.2.2015

 ★★☆☆☆ 

Elokuva kaivoskatastrofista ei tuo katsojalle uutta tietoa tai suuria tunteita.

Talvivaaran miehet on dokumenttielokuva siitä, kun kaivosfirman paska osuu kuvainnollisesti tuulettimeen ja kirjaimellisesti Sotkamon luontoon. Ympäristökatastrofin kehittymistä seurataan kaivoksen henkilökunnan silmin. Henkilökunta, lähinnä miehiä, on elokuvan alussa hämmentyneissä tunnelmissa, lopussa ollaan pettyneitä ja monin paikoin luovuttaneita.

Tunteiden kirjo on varsin ymmärrettävä, kun Talvivaaran piti tuoda maakuntaan työtä, rahaa ja hyvinvointia, mutta tulikin konkurssiin hakeutuminen, ympäristön pilaantuminen ja kollektiivinen vitutus.

”Parempi kun ei sano kenellekään missä on töissä”, eräs Talvivaaran miehistä toteaa mietteliäänä.

Katsojalle tämä dokumenttielokuvakokemus jää vaisuksi. Vaikka kyseessä on dokumenttielokuva ja monin paikoin tyyliltään melko minimalistinen dokumenttielokuva, voisi draaman kaari olla huomattavasti vahvempi. Nyt katsojan tunteeksi jää, ettei oikein uutta informaatiota heru eivätkä tunteet myllerrä.

Talvivaaran kaivoksen sijainti, siis Sotkamo ja Kainuu, tulee ilmi vasta, kun elokuvaa on katsellut puolisen tuntia. Elokuvan tekijät varmaan olettavat, että kaikki tietävät missä päin karttaa ollaan, mutta ei se kyllä ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla pidä paikkaansa. Kaikki ovat toki kuulleet Talvivaarasta ja Kainuusta, mutta eivät välttämättä erota esimerkiksi Lappeenrannan, Sotkamon ja Inarin sijainteja toisistaan. Siksi joku infografiikka olisi ollut paikallaan, eikä vain havainnollistamaan Talvivaaran sijaintia. Itse jäin kaipaamaan muutenkin nykyaikaisia dokumenttikerronnan muotoja, kuten animaatioita. Musiikkiakin on käytetty hyvin säästeliäästi. Eikä elokuva oikeastaan tunnu olevan mitään mieltä. Kaikki jää epämääräisesti vajavaiseksi.

Lisäksi olisin myös halunnut nähdä enemmän, huomattavasti enemmän Talvivaaran toimitusjohtajaa Pekka Perää. Kuvamateriaalia, missä dokumentaristi olisi kävellyt Perän perässä ja tentannut tältä vastauksia. Lyönyt michaelmooremaisesti mikrofonia Perän nenän alle vaikka kotiovella. Talvivaaran mieshän se Peräkin on jos joku.

Yksi näkökulma elokuvan katsomiselle voisi toki olla viime vuosilta erittäin tuttu yt-aalto, jonka sivullisiksi uhreiksi myös Talvivaaran miehet joutuvat. Tätäkään lähestymistapaa ei viedä loppuun. Ei näytetä perhettä, joka joutuu myymään talonsa ja muuttamaan Sotkamon keskustaan vuokralle, koska perheen isältä meni työ alta.

Pellervon taloustutkimus PTT on arvioinut vuoden 2012 lopussa, että Talvivaaran aiheuttamien ympäristötuhojen korjaamiseen menee ainakin miljardi euroa.

Viikko sitten Kainuun käräjäoikeus ilmoitti, että Pekka Perä saa syytteen ympäristön turmelemisesta.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi