Toiset tytöt pysyvät toisina

"Miltä ylipäätään voi tuntua elämäntilanteessa, jossa kaikki itseen välttämättä liittyvät attribuutit ovat kielteisiä: niin kuin tyttöys, nuoruus, naiivius, kokemattomuus tai teineys."

Viikko sitten ensi-iltansa saaneen Toiset tytöt -elokuvan kohtaama kritiikki paljastaa, kuinka nuoriin naisiin suhtaudutaan. De Beauvoirin toiseus on yhäkin olemassa arjessamme, se on vain laittanut päälleen kimallepaidan. 

Esa Illin ohjaama elokuva kertoo tarinan neljän 18-vuotiaan tytön elämästä, kokemuksista ja siitä, miltä tuntuu olla nuori nainen. Elokuvan käsikirjoitus on rakennettu neljän tytön videopäiväkirjojen pohjalta – se perustuu siis oikeisiin kokemuksiin ja tunteisiin. Lukion viimeisenä vuotena kurotaan kasaan koulukiusaajan murskaamaa itsetuntoa, matkustetaan Liettuaan rakkauden perässä, saadaan keskenmeno ja suudellaan kesällä meren rannassa, eikä jäädä, koska ei vielä osata.

Elokuvan saama arvostelu on ollut osin ylistävää ja osin kylmän kankeaa. Arvostelijat ovat kyseenalaistaneet elokuvassa nähtävien tarinoiden ja tunteiden aitouden. Nuoret naiset ovat ylitunteellisia, eivät rohkeita. Heidän päätöksensä ovat koheltamista ei määrätietoista etenemistä. Heidän nuoruuden tragediansa turhanpäiväistä hysteriaa, ei verrattavissa länsimaisen nuoren miehen uskottavaan eksistentialistiseen kriisiin. Elokuvan rakkauteen pettyneen Jessican sanoin: ”Sitä paitsi, eksistentialismi on perseestä.”

Useampikin arvostelija on kertonut yllättyneensä iloisesti elokuvan syvällisyydestä, kun kertoi odottaneensa tarinaa ”pissisten” pikkuhuolista. Perustuen ennakkotietoon siitä, että elokuva kertoo nuorista naisista. Erityisesti Nytin Jutta Sarhimaan karuakin karumpi arvostelu herätti kummastuneen kommenttiketjun, jossa ihmeteltiin kirjoittajan suhtautumista nuoriin naisiin. Näiden syväanalyysien keskellä tällä hetkellä 23-vuotiaat, yhäkin toki nuoret naiset lueskelevat muovisesta elämästään.

Sylvi kysyi elokuvan todellisilta päähenkilöiltä: ”Miltä se tuntuu?”

Jenny:

”Arvosteluissa kerrotaan, että elokuva on epäuskottava, pinnallinen, teennäinen ja sen hahmojen tekoja ja sanomisia ei voi käsittää. Se sattuu. En odottanutkaan. että kaikki ihmiset voisivat samastua tunteisiini ja kokemuksiini, mutta en olisi uskonut, että toinen nainen (tai toinen ihminen) sanoisi, että elokuva kertoo vain ulkonäön tärkeydestä ja on epäfeministinen?

Itkin arvostelun luettuani seuraavana päivänä muiden tyttöjen ja nuoren minäni puolesta. Muistin taas niin kouriintuntuvasti sen kivun, kun kukaan ei ota vakavissaan ihmisenä. Eihän ne nyt vieläkään kaikki ota, olenhan minä yhä nainen ja nuori.

Ihan yhtä ulkopuolinen olo on yhä ja olen vieläkin aika eksyksissä. Olen yhä surkea lesbo. Enkä edes viimeistä kertaa rakastunut väärään ihmiseen silloin. Me vaan oltiin 18 silloin. En mä tiedä, kuinka erilainen olisi Jenny 23-vuotiaana.

Kaikki me tytöt annoimme siunauksemme elokuvalle. Ensin sen käsikirjoitukselle, jonka saimme lukea, ja nyt elokuvallekin. Luotimme Esaan (ohjaama Esa Illi) elokuvantekijänä ja ihmisenä, ja halusimme uskoa, että antamamme materiaali käytetään tavalla, jonka lopputuloksena on jotain aitoa. Jotain, mikä ei satuta meitä tai alenna kokemuksiamme. Leffa oli luottamuksen arvoinen ja enemmän.”

 

Taru:

”Leffan vastaanotto teki tästä koko hommasta poliittisen – ja olisi upeaa, että se myös tunnistettaisiin niin. Yhtäkkiä ei taas tunnu ollenkaan omituiselta, että niin suuri osa tuntemistani nuorista tytöistä painii itsetunto-ongelmien kanssa.

Kun arvosteluissa sanotaan, että elokuva on yllättävän hyvä kertoakseen 18-vuotiaista tytöistä, omaan ylpeyteen tulee kummallinen sivumaku. Ikään kuin ’nuorten tyttöjen’ teos olisi ilman muuta epäilyttävä teos. En halua olla ylpeä siitä, että olen kiinnostavampi kuin 18-vuotias ylipäänsä. En halua tulla verratuksi muihin nuoriin tyttöihin niin, että meidät nostetaan siitä tavallisten 18-vuotiaiden naiivista ja pinnallisesta suosta erityistapaukseksi.

Tuntuu ikävältä huomata uudestaan, että ennakkoluulot ovat niin tiukassa. Miltä ylipäätään voi tuntua elämäntilanteessa, jossa kaikki itseen välttämättä liittyvät attribuutit ovat kielteisiä: niin kuin tyttöys, nuoruus, naiivius, kokemattomuus tai teineys. Emme voineet sille mitään, että olemme nuoria tyttöjä, emmekä sille, että olimme naiiveja ja kokemattomia.

Nuorena naisena tuntuu siltä, että negatiivista leimaa on mahdoton välttää, koska on määritelmän mukaan jo ’huono’ tai ’viallinen’.

Mielikuva teinitytöstä elää niin vahvana ettei muunlaisia tyttöjä kuin pissiksiä näytä aikuisille olevankaan. Me luimme filosofiaa ja Woolfia ja olimme feministejä alusta asti. Se ei kuitenkaan ollut merkittävin asia. Se, olimmeko me pissiksiä vai kympin tyttöjä ei kuitenkaan vaikuttanut olennaisesti siihen, mitä me tosiasiassa koimme ja tunsimme.

Jokainen elokuvan hahmo painii hyväksytyksi tulemisen kanssa ympäristössä, jossa lähtökohtaisesti nuorten tyttöjen kokemuksia ei hyväksytä oikeiksi tai merkittäviksi. Sitä ei ole mitenkään nostettu esiin leffassa, mutta tietysti osa hahmojen ja meidän ongelmistamme johtuu siitä vihamielisyydestä, jolla me ollaan totuttu suhtautumaan omiin ongelmiimme.”

 

Jessica:

”Se, mikä satutti tätä arvostelua lukiessa, oli sen vaativuus nuoria naisia kohtaan: epäusko sille, että 18-vuotiailla voisi olla tällaisia ongelmia. Tällainen ajattelutapa on kirkas, kuulas esimerkki naisten ankaruudesta toisiaan kohtaan, joka muodostuu naisten ankaruudeksi itseään kohtaan. Olemme tottuneet vaatimuksiin jotka liittyvät ulkonäköön, taitoihin ja kykyihin, ja valitettavan usein näitä vaatimuksia seuraa syyllistäminen. Tuskin on yhtäkään päivää jolloin meille ei jossain muodossa ilmaistaisi ettemme ole tarpeeksi sellaisina kuin me olemme, ja nyt saamme kuulla, että nuoren naisten ongelmienkin pitää olla jotain muuta kuin ne ovat.

Kommentteja lukiessa satutti se kuinka nuorten naisten kokemuksia, päätöksiä ja ongelmia vähätellään – välillä hienovaraisemmin, välillä ilmeisemmin.

On hetkiä ja kommentteja, jolloin kritiikkiä elokuvaa ja kritiikkiä meidän valintojamme kohtaan on vaikea erottaa. Tämä tulee esille erityisesti silloin, kuin hahmoja vähätellään.

Kun joku tituleeraa että tämä henkilö ’ryntää’ ulkomaille ’höpsön rakkauden perässä’  en pysty suhtautumaan siihen neutraalisti kritiikkinä elokuvaa kohtaan, sillä sen alta paistaa vähättelevä asenne nuorten naisten päätöksentekokykyä kohtaan. Hahmon takana oli tyttö, joka rakastui valtavalla vimmalla, enkä koe ratkaisustani mitään häpeää tai katumusta, enkä todellakaan pidä päätöksiäni ’höpsöinä’ vaikka jälkikäteen sattuikin. Koko se episodi oli liioittelematta yksi elämäni suurimmista hetkistä, jonka merkittävyyttä kenelläkään ei ole oikeutta vähätellä.

Tällaiset sanavalinnat paljastavat laajamittaisemman vähättelevän asenteen nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan.”

 

Elokuvan saamat arvostelut kertovat kylmäävällä tavalla siitä, miten hankalaa nuoren naisen on tulla otetuksi vakavasti. Ehkäpä tarinassa elämiensä kanssa rimpuilevien tyttöjen tuntemukset tulivat kiusallisen lähelle arvostelijoiden omia nuoruuden kokemuksia. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö elokuvan tarinat, tunteet ja kokemukset olisi yhtä todellisia kuin keski-ikäisen, valkoihoisen, hyvin toimeentulevan miehenkin.

TT_Taru_Jenny_yoyo_0996

Arvostelut, joihin artikkelissa viitattiin löydät täältä:

Sylvi

Nyt-liite

Filmgoer

Episodi

Iltalehti

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi