Diva Vulva

"Liike on koko ajan menossa johonkin, mutta jää jumiin, hakee, nykii, toistuu, yrittää oikaista, mutta käpertyy taas. Aivan kuin keho ei suostuisi siihen, mitä siltä vaaditaan. "

K&C Kekäläinen & Co: Diva Vulva
Esitykset Ruumiillisen taiteen teatterissa Kaapelitehtaalla 18.4.-16.5.2015

 ★★★★☆ 

Sanna Kekäläisen teoksissa usein toistuva alastomuus tuntuu luonnollisemmalta kuin satunnaiset vaatteet esiintyjän yllä. Alaston iho on omanlaisensa rooliasu ja se tuntuu seksuaaliselta vasta, kun se peitetään.

Sanna Kekäläisen tinkimätön tie tanssitaiteessa on kestänyt jo reilusti kolmekymmentä vuotta. Valta, keho ja erityisesti naisen ruumiin problematiikka ovat punaisena lankana koreografin poliittisista ja feministisistä pohdinnoista ammentavassa tuotannossa.

On kohtalaisen haastavaa ryhtyä seuraamaan Kekäläisen teosmaailmaa tässä vaiheessa, kun hänen ajattelunsa ja estetiikkansa ovat tiivistyneet Diva Vulva -esitykseksi. Itselleni tämä on ensikosketus kokonaiseen teokseen, vaikka en toki täysin tynnyristä esitykseen saavukaan.

Katsojalle avautuu hohtavan valkoinen näyttämö, jossa on vain muutama esine ja tanssijan alaston vartalo. Esiintyjä on oma roudarinsa, valo- ja ääniteknikkonsakin. Äänimaailma, joka rinnastaa toisiinsa kosken kohinaa, linnun laulua, Mahleria ja muslimielektroa, on tuhti, mutta katseen kohteita esityksessä on niukasti. Esityksen alaotsikko – keho kapitalismin symbolina – avautuu minulle vain taustatekstinä.

Esityksen avaa lyhyt monologi, jonka lopuksi Kekäläinen toteaa, että on tärkeää luoda häiritseviä kuvia. Siinä on siis lukuohjeeni, sellaisina nämä kohtaukset otan vastaan. Samaan hengenvetoon totean, että en koe niitä perinjuurin häiritsevinä. Ehkä se on omaa paatuneisuuttani katsojana.

Poimin kuvista väkivaltaa, heteronormatiivisuuden haastamista ja normiin sopeutumatonta kehollisuutta. Kohtaukset haastavat myös pituudellaan, ajantaju oudosti katoaa. Aivan yksin Kekäläinen ei näyttämöllä ole, pari kertaa hän kutsuu Satu Rekolan pitkään ja hellään syleilyyn kanssaan.

Kekäläisen teoksissa usein toistuva alastomuus tuntuu luonnollisemmalta kuin satunnaiset vaatteet esiintyjän yllä. Alaston iho on omanlaisensa rooliasu ja se tuntuu seksuaaliselta vasta, kun se peitetään. Vasta vaatteissa keho merkitään joksikin peittämistä tarvitsevaksi.

Liike on koko ajan menossa johonkin, mutta jää jumiin, hakee, nykii, toistuu, yrittää oikaista, mutta käpertyy taas. Aivan kuin keho ei suostuisi siihen, mitä siltä vaaditaan. Näyttämöllä tai yhteiskunnassa. Kekäläisen kasvot elävät hienovaraisessa ristiriidassa kehon tempoilun kanssa. Keho pyrkii kohti nautintoa, mutta ei oikein koskaan tunnu pääsevän perille.

Esitys on armoton, välillä kylmän etäinen, hetkittäin herkkä kuin mikä. Se tunkeutuu alitajuisesti myös katsojan kehoon: lopulta kaikki olemme biitin tahdissa heiluvia jalkoja ja päitä.

Käsikirjoitus, teksti, koreografia ja tila: Sanna Kekäläinen
Esitys: Sanna Kekäläinen ja Satu Rekola
Tuotantovastaava, graafinen suunnittelu: Lilja Lehmuskallio
Tiedotus: Aino Järvi-Eskola
Tuotanto: K&C Kekäläinen & Company

Kuvat: Lilja Lehmuskallio

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi