Maresi

"Punainen luostari sijaitsee pienellä saarella, joka on koko luostarin historian ajan ollut naisten oma saari. Miehillä ei ole lupa tulla saarelle. "

Maria Turtschaninoff: Maresi – Punaisen luostarin kronikoita
Tammi 2014
Suom. Marja Kyrö
212 s.

 ★★★★☆ 

Myyttisen ja fantastisen jäljillä

Esikoisteos Arrasta lähtien Maria Turtschaninoffin teoksissa on ollut läsnä elementtejä, jotka imaisevat lukijan syvälle myyttisen ja fantastisen maailmaan. Samoja polkuja kulkee Maresi – Punaisen luostarin kronikoita, vuoden 2014 Finlandia Junior -voittaja.

Turtschaninoffin teoksille on ominaista, että tarinaa kerrotaan yhden päähenkilön näkökulmasta. Tarinan kuluessa päähenkilö kokee muutoksen, joka tapahtuu myyttiseen ja fantastiseen maailmaan suuntautuvan matkan kautta. Vaikeuksia, kipuja sekä uhkia kohdatessaan päähenkilö herää huomaamaan omat kykynsä, potentiaalinsa ja voimansa.

Maresi jatkaa edeltäjiensä jalanjäljillä monessakin mielessä. Tosin Turtschaninoffin aiempaan tuotantoon suhteutettuna Maresi on mitaltaan lyhyempi ja myyttisten sekä fantastisten elementtien osalta hillitympi. Paikka paikoin Maresi muistuttaa historiallista romaania. Fantasian ystävät saattavat pettyä, mutta toisaalta Maresi voi tasoittaa tietä fantastiseen sellaisille lukijoille, jotka tätä maailmaa hieman vierastavat.

Maresin henkilöhahmogalleria tulee esille päiväkirjamaisen luostarielämän kuvauksen kautta. Punainen luostari sijaitsee pienellä saarella, joka on koko luostarin historian ajan ollut naisten oma saari. Miehillä ei ole lupa tulla saarelle. Luostarissa tytöt opiskelevat ja kouluttautuvat kukin oman kiinnostuksensa ja potentiaalinsa mukaan. Aikuistuessaan jokainen heistä valitsee, jääkö luostarisaarelle vai lähteekö maailmalle etsimään omaa paikkaansa.

Maresi on yksi luostarin oppilaista, vahvasti tiedonhaluinen nuori nainen, joka käyttää kaiken mahdollisen aikansa opiskeluun. Kirjurin ja tarinankertojan rooliin Maresi hyppää, kun luostariin saapuu pakomatkalla oleva tyttö. Kun selviää, että uusi tyttö, Jai, pakenee isänsä raivoa, taivaanrannassa näkyy jo saarta kohti suuntaavan aluksen purjeet. Jai pelkää, että laivassa on hänen isänsä, joka tulee kostamaan tytölle tämän halun elää isän väkivaltaisesta ikeestä vapaata elämää.

Tähän asti tarinassa hiukan piilossa ollut fantastinen tulee esiin, vahvasti myyttiseen nojaten. Luostarin asukkaat kutsuvat jumalatar-energian ilmentymiä suojellakseen saarta ja sen pientä yhteisöä. Kutsuttuna saapuva rajumyrsky heittää laivan pois kurssiltaan, mutta riittävätkö alkujumalattaren voimat suojelemaan yhteisön asukkaita ja erityisesti Jaita hänen isänsä raivolta?

Tapahtumien tiimellyksessä omaa rooliaan ja paikkaansa luostarissa etsinyt Maresi herää voimiensa tuntemiseen, kun yhteys Akkaan eli alkujumalattaren ydinolemukseen alkaa muodostua. Maresi alkaa oivaltaa, että pelottavalta tuntuva yhteys, jota hän on tähän asti sisällään torjunut ja kammoksunut, voi olla myös positiivinen ja rakentava voimanlähde – kunhan sen olemassaolon omassa itsessään hyväksyy. Oivallusten myötä suunta, johon tytön pitää elämässä kulkea, alkaa selkiytyä.

Maresissa soi vahvasti samoja säveliä kuin Turtschaninoffin muussa tuotannossa, etenkin temaattisella tasolla. Tuntoja hurjasta, villistä ja pelottavasta myyttisestä voimasta kaikui voimallisesti jo esikoisteos Arrassa. Sittemmin samantyyppinen tematiikka toistui Helsingin alla -teoksessa. Myöhemmin Anaché rakentui vahvasti myyttiseen alkujumalattareen liittyvän tematiikan ympärille, kun Anaché nousi uhmaamaan naisten olemassaoloa ja olemisen tapoja halveksuvaa pyhää miestä. Lopulta alkujumalattaren raivo ja sen purkaus palautti maskuliinin ja feminiinin tasapainon maailmaan Anachén toimiessa kanavana jumalattaren tahdolle. Samalla tavalla Maresi toimii nyt kanavana Akan tahdolle pyrkiessään suojelemaan saaren pientä yhteisöä.

Maria Turtschaninoffilla on taito nostattaa villi alkuvoima läsnä olevaksi, pukea se sanoiksi ja välittää kokemus lukijalle. Maresissa tuo alkuvoima näkyy, kuuluu ja tuntuu nimenomaan Akkana, joka Maresia kaikkein eniten pelottaa. Maresin kautta Akasta tulee ikään kuin yksi teoksen henkilöhahmoista, joka on varjon lailla tarinassa läsnä.

Näkökulmasta riippuen Maresin tematiikan voi nähdä myös feministisenä. Myyttisestä käsin katsottuna aliseen laskeutuminen, joka symbolisesti tunnetaan myös Manalan matkana, on sisäisen kuoleman ja jälleensyntymisen matka: maan alle laskeutuminen, yksin kulkeminen ja vaikeuksien, uhkien ja pelkojen kohtaaminen luottaen siihen, että oman tien kulkeminen kannattaa, johdattaa sisäiseen jälleensyntymään. Manalan matkan tavoin Maresin tulee laskeutua omaan sisäiseen pimeyteensä ja kohdata suurimmat pelkonsa – oma yhteytensä villiin alkuvoimaan – jotta hän voi löytää oman sisäisen voimansa.

LUE LISÄÄ

, , , , , ,

Kommentoi