Tapasin Piritorilla elämäni miehet

"Kari Aalto kertoo, että hän on onnellinen, kun selvisi lennosta Wien–Helsinki hengissä ja ailavjuu, ailavsuomi, ailavhelsinki, ailavkallio. Haluan pussata."

PKN:n superfani ei pyörtynyt sunnuntaina Piritorilla, mutta halusi vimmaisesti pussata. 

Teen sunnuntaina valokuvaustöitä Maailma kylässä -festivaalilla levottomin mielin. Viimeinen työrupeamani alkaa kello 15. Samoihin aikoihin starttaa myös Piritorin (Vaasanaukio Sörnäisissä) tervetulohulinat päätähtinään Pertti Kurikan Nimipäivien pojat. He ovat juuri palanneet Euroviisu -matkaltaan Wienistä. Sydäntäni nipistelee ajatus, etten ehkä ole osallisena nauttimassa tuosta ainutkertaisesta torijuhlasta. Vikkelästi Facebookissa levinnyt Aina mun pitää mennä Piritorille! -tapahtuman idea on lähtenyt itämään Punk In Finland -keskustelufoorumilta. Haistan jo tulevan joukkohurmoksen!

Olen juuri ja juuri selvinnyt kirpeästä Euroviisujen semifinaalihäviöstä ja pidän Pertti Kurikan Nimipäiviä todellisena viisuvoittajana. Ehdin onnekseni torille PKN-poikia tapaamaan.

Piritori on äärimmäisen pullollaan porukkaa.  Ihmismeri on sakea. Monista henkosista haistelen tuoreita ja vähän elähtäneempiäkin juhlinnan tuoksuja. Jännittää. Kohta pojat ilmestyvät lavalle. Vaan missä se lava edes on? Huomaan heti, että tämä hienosti yhteistalkoilla järjestetty tapahtuma asettaa yleisölle haasteensa. Ei taaempaa, eikä edes yleisömeren keskeltä ole pienintäkään näköyhteyttä juuri mihinkään. Äh, on toimittava ovelasti ja puikkelehdittava katsomon etuosioon. Pakko nähdä pojat!

FullSizeRender_2

”Mä en nää mitään”, tiuskaisee tuttu ääni vierestäni. Toisenlaisten frendien Sanna! Olemme pitkien ihmisten ympäröiminä. Kameroitakin kaikkialla. Raivaan meille tien paremmille kyttäysapajille. Sanna on äitinsä kanssa kannustamassa ystäväänsä Sami Hellettä. ”Moiii Sami”, huutelee Sanna. Yhdyn huuteluihin. Sannan äiti kertoo Samin juuri vilkuttaneen. Oih, päivän ensimmäinen yhteys Pertti Kurikan Nimipäiviin on luotu.

Pertti Kurikan Nimipäiviä haastatellaan ja heille annetaan lahjoja. Torillinen ihmisiä laulaa Aina mun pitää -kappaletta yhteen ääneen Karin johtaessa moniäänistä kuoroamme. Joukkohymyilyä. Hyväntuulisuutta. Epätodellista. Olenko edes Suomessa?

FullSizeRender_1

Varsinainen ohjelma loppuu ja halukkaat saavat jonottaa nimikirjoituksia bändiläisiltä. Näyttää siltä, että koko torillinen kansaa haluaa niin tehdä. Raivokas pakko päästä vaihtamaan poikien kanssa muutama sananen tai edes katse saa minutkin siirtymään jonoon. Pääsen ihmeen nopeasti pöydän ääreen, jonka äärellä pojat istuivat. Sami Helle (basisti) ei sano minulle sanaakaan. Tekee mieli silitellä hänen kynäkättään. Toni Välitalo (rumpali) katsoo silmiini ja itkee. Haluan halata. Pertti Kurikka (kitaristi, säveltäjä, sanoittaja) ei juuri puhu. Haluaisin halata häntäkin. Kari Aalto (laulaja, sanoittaja) kertoo, että hän on onnellinen, kun selvisi lennosta Wien–Helsinki hengissä ja ailavjuu, ailavsuomi, ailavhelsinki, ailavkallio. Haluan pussata.

IMG_6076

Karille on järjestetty moottoripyöräsaattue hänen poistuessaan Piritorilta. Voi sitä onnellista ilmettä, kun hän hyppää kaverinsa motskarin kyytiin! Onnellisia ovat varmaan kaikki torille tulleet fanitkin. Tuskin toiste saamme kokea mitään tämän kaltaista.

Joudun vielä kaiken humun päätteeksi Kari Peitsamon kainaloon, kun hän kuvaa joukkioineen joitain fiilistelypromokuvia. Mietin kauhunsekaisin tuntein, mihin nuo kuvat mahtavat päätyä. Päätyvätpä otokset minne tahansa, toivon, että noista kuvista välittyy se ilo ja energia, jota Pertti Kurikan Nimipäivien ihanat pojat ovat minuun taas kerran aitoudellaan sädettäneet. Rakastan.

IMG_6047

FullSizeRender_3

LUE LISÄÄ

, , , ,

Kommentoi