Vahvat yksin, heikot sylityksin

"Kinnunen nostaa kosketuksen, sen erilaiset muodot ja sen puuttumisen tieteelliseen keskusteluun."

Taina Kinnunen: Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista.
Kirjapaja 2013
236 s.

 ★★★★★ 

Kosketuksen merkityksestä.

”Jokainen tarvitsee kosketusta”, todetaan kulttuuriantropologi Taina Kinnusen Vahvat yksin, heikot sylityksin -teoksen takakannessa. Kutsuisin kirjaa merkkipaaluksi suomalaisessa tietokirjallisuudessa: Kinnunen nostaa kosketuksen, sen erilaiset muodot ja sen puuttumisen tieteelliseen keskusteluun.

Kinnunen kirjoittaa alkusanoissaan, miten osa hänen kollegoistaan oli suhtautunut skeptisesti ajatukseen kirjasta, joka käsittelisi suomalaista kosketuskulttuuria. Suomalainen ei stereotyyppisesti ajatellen kosketa, ja kosketuksen pelolla ja kaihtamisella on monia tuhoisia seurauksia, kuten Kinnunen osoittaa laajaan teoreettiseen ja haastatteluista koostuvaan pakettiin vedoten. Hän sivuaa niin ranskalaisen feministifilosofin Luce Irigarayn pohdintoja sukupuolittuneesta, eletystä kehosta, kirjailija Merete Mazzarellan avioliittopohdintoja, antropologi Margaret Meadin seksielämää koskevia tutkimuksia kuin  Harry Harlowin sadistisia apinakokeita ja osoittaa, miten nämä kaikki liittyvät yhteen tutkittaessa kosketuksen merkityksellisyyttä.

Kinnunen keräsi kirjaansa varten suuren joukon haastatteluja eri-ikäisiltä suomalaisilta, jotka muistelivat Kinnuselle omaa kosketushistoriaansa. Kirja kuvaa kosketuksen merkitystä lapsuudesta alkaen tutkiessaan vauvan ja vanhempien välistä vuorovaikutussuhdetta. Kinnunen ei missään vaiheessa sorru vanhempien saati äitien syyllistämiseen. Hän asettuu siis vallitsevan uusliberalistisen trendin ulkopuolelle, jossa äidin on samanaikaisesti tehtävä ura ja hoidettava lasta.

Lapsuudesta Kinnunen etenee tutkimaan parisuhteita ja niissä vallitsevia kosketusnormeja. Erityisen mielenkiintoisena koin 23-vuotiaan Nellin kertomuksen biseksuaalisesta parisuhteesta. Myös Nellin poikaystävä on biseksuaali, ja molemmat kokevat perinteiset miehen ja naisen roolit itsessään sekä parisuhteessa ahdistaviksi ja rajoittaviksi. Heidän suhteessaan kumpikaan ei käytä kosketusta tai sen epäämistä vallan välineenä.

Kirja on täynnä surullisia tarinoita satuttavista ja väkivaltaisista kosketuksista, ja siksi Nellin kertomus on lohduttavaa luettavaa. On kuitenkin harmillista, että Kinnunen ei ole saanut teokseensa kertomuksia kosketuksen merkityksestä butch-femme-parisuhteessa. Vahvat yksin, heikot sylityksin ei silti missään olosuhteissa sorru heteronormatiivisuuteen. Tämä erottaa kirjan Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -tapaisista populaarikirjoista, joissa kosketuksesta kyllä puhutaan, mutta kovin seksistisellä otteella. Kinnusen teos ei edusta myöskään 1990-luvun alun suosittua hoivaetiikkaa (ethics of care), joka viljeli niin ikään sankoin joukoin sukupuolistereotypioita.

Puhuessaan kosketuksesta Kinnunen puhuu myös sen puutteesta: vanhempia ei päästetä kirjassa helpolla haastateltujen kertoessa kammottavista lapsuusmuistoista ja väkivallasta. Vanhempien rooli lapsen ja hänestä kasvavan aikuisen kehitykselle on monin tavoin merkityksellinen, mutta kulttuuristakin vaihtelua esiintyy. Perheväkivallan lisäksi Kinnunen käsittelee teoksessaan kouluissa tapahtuvaa väkivaltaa. Soisin monen tarttuvan tähän kirjaan; etenkin kasvatusalalle kirjalla on paljon annettavaa.

LUE LISÄÄ

, , , , ,

Kommentoi