Tasa-arvon illankoitossa

Brittiläinen toimittaja ja radikaalifeministiaktivisti Julie Bindelin mielestä Pride-kulkueet kulkevat kohti heteronormatiivista ihannetta, kun heterotkin pääsevät nykyään sateenkaaren alle paistattelemaan poikkeavuuden valokeilassa.

Tapasin huhtikuussa Britannian tunnetuimman radikaali- ja lesbofeministin, journalisti Julie Bindelin. Bindel kirjoittaa muun muassa säännöllistä kolumnia The Guardianiin. Feministiaktivistina hän kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja prostituutiota vastaan.

Tasa-arvoisen avioliittolain läpimenemisen myötä HLBTIQA-väen asiat näyttävät olevan Suomessa mallillaan. Tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta onko valtavirtaistumisen myötä sittenkin menetetty jotain? Prideilla nähdyt Pinkkimustat blokit todistavat yhteisön sisäisestä eripurasta, ja ihmisoikeustaistelun kasvava konsumerismi herättää kysymyksiä, jotka ovat erittäin painavia.

Kesällä 2014 englantilaisen journalistin Julie Bindelin kirja Straight Expectations: What does it mean to be gay today? herätti runsaasti keskustelua brittimediassa. Kirja nostaa esiin kiperiä kysymyksiä vinomman yhteisön nykytilanteesta, ja kirjan keskeiseksi teesiksi nouseekin, haluavatko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tasa-arvoa vallitsevan heteronormin puitteissa vai kokonaan vapautuksen sortavista rakenteista.

Keskustelimme Bindelin kanssa paitsi kirjan teemoista myös feminismistä, erityisesti sen radikaalifeministisestä suuntauksesta, joka on olennainen osa Bindelin ajattelua.

 

Homomiehet ja radikaalifeminismi

Istumme Camdenissa Park & Albany -baarissa ja juomme drinkkejä. Keskustelemme naisvihasta, ja siitä, miten kaikki miehet syyllistyvät siihen. Myös homomiehet.

”On tietysti selvää, että suurimpia naisvihaajia ovat heteromiehet, jotka haluavat pitää yllä vallitsevaa, heitä suosivaa ja etuoikeuttavaa heteromachokulttuuria. Nämä heteromiehet vihaavat naisia ja homomiehiä samasta syystä, koska pitävät homomiehiä yhtä naisellisina kuin naisia. Mutta syy siihen, miksi niin monet homomiehet vastustavat radikaalifeminismiä, on se, että me radikaalifeministit olemme suora uhka heidän käsitykselleen omista itsestään”, Bindel pohtii.

Bindelin mukaan homomiehet näkevät itsensä aina sorrettuina, eivät koskaan sortajina.

”Tällä tavoin käyttäytyvät homomiehet pitävät itseään lähes kunnianaisina, jotka oikean hetken koittaessa painuvat BDSM-tyrmään. Heidän mielestään radikaalifeministit eivät saisi kritisoida heitä ja he pyrkivät unohtamaan sen, että koska heidät on kasvatettu miehiksi, heillä on edelleen miesten etuoikeudet suhteessa naisiin homoudesta huolimatta.”

Bindel kuitenkin uskoo, että miehet kykenevät muuttamaan tapansa. Miesten näkeminen pelkkinä raiskaajina poistaa Bindelin mukaan vastuun miehiltä, joilla on mahdollisuus muuttaa asenteitaan naisia kohtaan. Miehillä on mahdollisuus toimia inhimillisesti huolimatta siitä, että miehet on kasvatettu valta-asemaan.

Bindel uskoo, että monet homomiehet suhtautuvat vihamielisesti radikaalifeminismiin siksi, että radikaalifeministinen liike haastaa oletuksen seksuaalisuuden ja sukupuolen biologisuudesta, muuttumattomuudesta ja joustamattomuudesta. Bindel viittaa esimerkin omaisesti feministiseen neurotieteilijä Cordelia Fineen, joka on tutkimuksissaan pyrkinyt osoittamaan, että sukupuoli ei ole löydettävissä aivoista.

 

Identiteetit ja valta

Bindelin mielestä homomiehillä on HLBTIQA-liikkeen sisällä enemmän valtaa kuin lesbonaisilla. Osoituksena tästä on esimerkiksi se, että lesbobaarit ovat kokeneet maailmalla kadon. Lesboille on yksinkertaisesti yhä vähemmän omaa tarjontaa.

”Samanaikaisesti kun lesboilta on kadonnut oma politiikka, lesboilta ovat lähteneet myös omat, lesboerityiset tilat. Lesboyhteisöä on vuosia pommitettu propagandalla, jonka mukaan lesbojen edut ovat yhteneväisiä homomiesten kanssa.”

Tämä on johtanut lesboerityisen politiikan katoamiseen länsimaissa. Bindelin mukaan HLBTIQA-liikkeestä on kadonnut mahdollisuus heteroseksuaalisuuden kritisoimiseen, koska liike kattaa nykyään myös ”queerit heteroseksuaalit”. Tälle identiteetille Bindel lähinnä hymähtää.

”Heterotkin pääsevät nykyään sateenkaaren alle paistattelemaan poikkeavuuden valokeilassa, lukuun ottamatta lähiössä asuvaa ukkomiestä, joka harrastaa seksiä kerran viikossa vaimonsa kanssa lähetyssaarnaaja-asennossa.”

Identiteettien määrä on kyllä hurjassa kasvussa: genderfluid, intergender – mutta tähän Bindel huomauttaa tyhjentävästi: ”Kukaan ei halua sitoutua enää naiserityisiin identiteetteihin, kuten lesbouteen.”

Tilamme seuraavat drinkit. Niiden saapuessa keskustelu siirtyy yhteiskuntaa perustavasti jakavaan kaksinaisuuteen, miesten ylivaltaan ja naisten alistamiseen. Sukupuoliroolien moninaisuus tai niiden muuttaminen androgyyneiksi ei Bindelin mukaan poista sortoa, jonka sukupuoleen pakottaminen tuo mukanaan: juuri androgynia pelaa erityisesti stereotypioilla siitä, mikä on naisellista ja mikä miehistä ja näiden kahden yhdistämisellä.

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa identiteetin ylläpitämiseen. Bindel korostaa talouden vaikutusta identiteetin koostamiseen.

”Butchlesboiksi luokitellaan automaattisesti usein työväenluokkaiset lesbot, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia pitää yllä stereotyyppisia naisellisuuden merkkejä. Samanaikaisesti iso osa homomiehistä identifioituu ylempiin yhteiskuntaluokkiin.”

Monet afrikkalaistaustaiset mustat lesbot puolestaan luokitellaan Bindelin mukaan femmeiksi heiltä itseltään kysymättä vain siitä syystä, että he pukeutuvat naisellisemmin, jolloin on kyse kolonialistisesta luokittelemisesta: lännessä syntynyt identiteetti pakotetaan ei-länsimaalaiseen kehoon.

”Butch- ja femme-identiteetit ovat jäämässä uusien, hallitsevien gender-perustaisten identiteettien tallomaksi”, Bindel toteaa kuivasti.

 

Naisviha ja heteronormi

Keskustelumme sivuaa niin sanottua seksimyönteistä feminismiä, jota Bindel jyrkästi vastustaa.

”Vielä 1980-luvulla seksimyönteinen feminismi näyttäytyi rohkeana haastajana radikaalifeminismille, kuuluttaen avointa tutustumista seksuaalisuuteen ja omaan kehoon. Sittemmin tapahtui käänne. Seksimyönteisestä feminismistä on tullut yhä enemmän ja enemmän kaupallista 50 Shades of Grey -ilmiön myötä.”

Enää ei ole kyse radikalismista, vaan puhtaasta taloudellisesta voiton tavoittelemisesta.

”Tämän päivän seksiradikaalit eivät koskaan edes olleet radikaaleja. Heidän tavoitteinaan on neuvoa ihmisille miten harrastaa seksiä, mutta he itse arvostavat yli kaiken selkeitä, heteronormatiivisia hierarkioita, joiden mukaan ihmisten pitäisi orkestroida yksityiselämänsä makuuhuoneessa.”

Haasteena onkin Bindelin mukaan kehittää tiukka ja ajassa läsnä oleva radikaalifeministinen politiikka.

Muodikkaat ja yhteiskunnan valtavirtaviihteeseen nousseet drag queenit ovat toinen ilmiö, joka saa Bindelin kiehumaan.

”Kyseessä on eräs homomiesten naisvihan yleisimpiä muotoja. Drag queen -performanssit hakevat käyttövoimansa halventavista stereotypioista koskien mustia ja työväenluokkaisia naisia. He tuottavat lavalle mustan ja työväenluokkaisen naiseuden vihamielisen parodian.”

Drag queenit juhlivat Bindelin mukaan keskeisiä asioita naisten sorrossa: pakottavia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia normeja. Kesäisin tämä juhlinta näkyy myös Pride-kulkueissa ja -juhlissa, joista on Bindelin mukaan tulossa yhä heteronormatiivisempi tapahtuma. Valtavirta-Pride markkinoi yhä kuuluvammin lesboille ja homoille ydinperhe-normia sijaissynnyttämisineen ja sperman lahjoituksineen. Kaikki yhteisön jäsenet eivät kuitenkaan välttämättä halua pinkillä rahalla pystytettyä ydinperhettä kera kahden penikan ja kultaisen noutajan.

Sateenkaariliikkeen valtavirran kauppaamaa seksuaalisuuden mallia Bindel kuvailee syvästi heteropatriarkaaliseksi. Näin siksi, että hänen mukaansa se painottaa tiukkaa, heteroseksuaalisuutta jäljittelevää roolijakoa. Liike on muuttunut myös yhä konservatiivisemmaksi kirkon ja uskovaisten mukana olemisen myötä. Kirkko suorastaan houkuttelee seksuaalivähemmistöjä osallistumaan toimintaansa, ja tämä on suoraan palaamista kohti konservatiivista ideaalia. Helsinki Pridenkin ohjelmalehtistä selaillessa voi huomata, että kirkko on täälläkin voimakkaasti mukana pinkkipesemässä kasvojaan.

”Uskonnollisuus kaikissa muodoissaan on muuttumassa yhä trendikkäämmäksi, valitettavasti”, Bindel sanoo. ”Siinäkin on kyse heteroseksuaalisuuden matkimisesta.”

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , ,

Kommentoi