Figaron häät

"Kuoro-osuus muistuttaa katolisen kirkkomusiikin universumin koraaliosuuksia, joissa kuoron yksinkertainen yksiäänisyys alleviivaa hierarkioiden katoamista."

Savonlinnan oopperajuhlat 13.7.2015

 ★★★★★ 

Puuterin alta paljastuu groteski ihmissuhdesekoitus.

Pukudraamat koetaan usein hivenen tunkkaisiksi, etenkin jos ne sijoittuvat 1700-luvulle. Puuterin, kauneuspilkkujen ja peruukkien välistä korostuvat usein suuret tunteet ja julma ihmissuhteilla pelaaminen. Semperoper Dresdenin Savonlinnan oopperajuhlilla vieraileva tulkinta Figaron häistä on tätä tuttua pukudraamaa, jota varmasti useimmat katsojat odottavatkin.

Toisaalta Figaron häillä on tarjottavanaan paljon enemmän kuin pelkkää pukudraamaa. Puuteroidun pinnan alta paljastuu lähes sadomasokistisen groteski kuvaus ihmissuhteiden rujoudesta. Wolfgang Amadeus Mozartin kuolematon musiikki korostaa ja alleviivaa omalla keveydellään tapahtumien groteskiutta.

Juoni on monelle tuttu. Figaron (Zachary Nelson) ja Susannan (Emily Dorn) valmistautuessa viettämään häitään Figaron työnantaja, kreivi Almaviva (Christoph Pohl) havittelee Susannaa hyödyntääkseen aatelin ikivanhaa etuoikeutta viettää hääyötä morsiamen kanssa.

Oman vivahteensa tilanteensa tuo paasipoika Cherubino (Christina Bock), joka havittelee herkkää hetkeä kreivitär Almavivan (Sarah-Jane Brandon) kanssa, josta kreivi ei tietenkään pidä.

Figaron tokavika

Samanaikaisesti vanhempaa ikäpolvea edustavat Marcellina (Sabine Brohm) ja Bartolo (Matthias Henneberg) suunnittelevat häiden peruuttamista, jotta Marcellina saisi vanhaan velkakirjaan vetoamalla Figaron itselleen. Pian tilanne on syttymispisteessä, odottaen tunteiden katastrofaalista roihahdusta.

Ooppera on säälimätön kuvaus aatelin etuoikeuksista. Myötätunto tuntuu olevan erityisen kaukana kreivistä, joka säälimättömästi havittelee Susannaa viettämään yhteistä yötä kanssaan. Kreivin kylmyys heijastuu väistämättömästi myös kreivittäreen, jonka kultaisessa häkissä ei ole mitään muuta kuin voima, joka nousee katkeruudesta kreiviä kohtaan.

Tämä voima saa hänet kapinoimaan naisen osaansa vastaan hamuamalla Cherubinoa koko kahlitun elämänhalunsa voimalla. Säälimättömyys korostuu myös Bartolon ja Marcellinan suhteessa Figaroon.

Cherubino hahmona vaikuttaa olevan näiden katkerien tunteiden yläpuolella kaikessa kevytkenkäisyydessään. Cherubino toimii tavalla, joka järkyttää vallitsevaa aristokraattista järjestystä tämän petkuttaessa kreiviä enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Oopperassa on paljon vallankumouksellista potentiaalia, josta se on velkaa alkuperäisteokselleen, Pierre Beaumarchais’n näytelmälle.

Vallankumouksellinen, järjestystä horjuttava potentiaali aktualisoituu lopun kuorokohtauksessa. Kaikkien riitojen ja juonittelujen selvitessä ja kreivin pyytäessä anteeksi kreivittäreltä kaikki juonen pyörryttämät ihmiset ovat äänessä.

Kuoro-osuus muistuttaa katolisen kirkkomusiikin universumin koraaliosuuksia, joissa kuoron yksinkertainen yksiäänisyys alleviivaa hierarkioiden katoamista. Tämän jälkeen seurue puhkeaa iloiseen, helpotuksen täyteiseen juhlatunnelmaan. Lopussa Figaron häät siis lunastaa lupauksensa tasa-arvosta kaiken ihmissuhdedraaman keskeltä.

Kuvat: Savonlinnan oopperajuhlat

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi