Happy Garden, Helsinki, 19.5.2015

"Annos oli edullinen, kahdeksan euroa, ja eteeni tuotiin kunnon kulhollinen ruokaa: runsaasti tofua, paljon kastiketta, ja vihanneksiakin oli melko monipuolisesti."

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Useampi tuttava oli kehunut tätä Sörnäisten metro-aseman lähellä olevaa kiinalaista ja thaimaalaista ruokaa tarjoavaa ravintolaa hyväksi lounaspaikaksi. Juuri edellisenä päivänä ystäväni oli suositellut kokeilemaan panang currya tofulla, joka löytyy lounaslistalta. Tein siis työtä käskettyä.

Annos oli edullinen, kahdeksan euroa, ja eteeni tuotiin kunnon kulhollinen ruokaa: runsaasti tofua, paljon kastiketta, ja vihanneksiakin oli melko monipuolisesti. Yllätyin siitä, miten vahva ja vivahteikas maku kastikkeessa oli. Sitruunaruohon kirpeys tuntui todella hyvin. Tofu ei ollut erinomaista laadultaan, mutta ihan okei. Vain kerran juoksutteen maku tunkeutui läpi kastikkeen aromien. Keskivertoa parempi kokemus ehdottomasti.

Happy Garden ei ole samalla tasolla kuin lähistöllä olevat Tuk Tuk tai Pinto, mutta ei se myöskään joudu häpeämään niiden rinnalla. Kyllä tämän annoksen toisenkin kerran tulisi syömään, ja mielellään. Etenkin hintaansa nähden ateria oli erinomainen.

Happy Garden
Kinaporinkatu 2
Helsinki

ma 11–15
ti–pe 11–21
la–su 12–21

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi