Rakkautta & Anarkiaa 2015: Valitut palat

"Rakkautta & Anarkiaa -katalogin kahlaaminen saattaa suistaa epätoivoon."

Tänään alkava elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa on aarreaitta kaikille, jotka kaipaavat tietoa turkkilaisen pop-elokuvan estetiikasta. Ja kaikille, joita kiinnostavat palestiinalaisnaiset ralliauton ratissa. Ja kaikille, jotka haluavat tehdä rasismin näkyväksi. Ja kaikille, jotka rakastavat elokuvia.  

Queen of Earth
USA 2015
O: Alex Ross Perry

 ★★★★½ 

Rakkautta & Anarkiaa -katalogin kahlaaminen saattaa suistaa epätoivoon. Festareilla on jälleen niin paljon kiinnostavia elokuvia, eikä kymmenessä päivässä ehdi nähdä niitä kaikkia. Mutta katso ainakin tämä.

Queen of Earth on sairauskertomus, kauhutarina, psykodraama ja ystävyyden kuvaus. Elokuvan tahti on verkkainen, sen tunnelma levoton ja keskiössä kaksi naista. Mieleen hiipii festivaaleilla myös esitettävä Duke of Burgundy, vaikka Queen of Earth tapahtuukin amerikkalaisen indie-elokuvan maisemissa eurooppalaisen taide-elokuvan viitekehyksen sijaan.

Catherine (Elisabeth Moss) tulee toipumaan erostaan ystävänsä Virginian (Katherine Waterston) vanhempien kesäasunnolle järven äärelle. Kaksikon välit eivät ole lämpimät kuten ennen, mutta jää katsojan kontolle päättää, mikä on vainoharhaa ja mikä totta. Takaumat vievät Catherinen kannalta onnellisempaan aikaan. Nykyajassa hahmon psyyke murenee katsojan silmien edessä.

Moss ja Waterston ovat erinomaisia kaksikkona, joka käy parhaiden ystävien epäpyhää kisaa. Keskiluokkainen luontoidylli korostaa pinnan alla risteilevää tunnekuohua.

Yksi syy Queen of Earthin valitsemiseen on se, että samalla on mahdollisuus katsoa ja verrata sitä käsikirjoittaja-ohjaaja Alex Ross Perryn muuhun tuotantoon. Yle Teeman R&A-kokonaisuudessa esitetään kaksi hänen edellistä elokuvaansa Vastavärit (Yle Areena) ja Hei kuule Philip (23.9.). Jälkimmäinen elokuvista esitetään myös festivaalilla, jossa indie-auteur vierailee itsekin.
Kaisu Tervonen

21.9. klo 18.30 Kinopalatsi 7
22.9. klo 21.00 Bio Rex
23.9. klo 16.00 Andorra

 

Ruzgar_Hafiye_Lobby_Card_1969

Remake, Remix, Rip-Off: About Copy Culture & Turkish pop cinema
Saksa–Turkki 2014
O: Cem Kaya

 ★★★☆☆ 

Cem Kayan esikoinen on kertomus turkkilaisen elokuvan niin sanotuista Yeşilçam-vuosista 1950–1970, jolloin elokuvia tuotettiin kuin liukuhihnalta hurjia määriä vuodessa. Kuten elokuvan nimi paljastaa, elokuvat olivat lähinnä leikkaa–liimaa -metodilla tuotettuja kopioita Hollywood-filmeistä.

Elokuvan hyvin spesifi nimi kuulostaa lähinnä akateemiselta tutkimukselta aiheesta. Cem Kaya on tehnyt elokuvaa seitsemän vuoden ajan ja katsonut sitä varten yli tuhat leffaa. Elokuvat ovatkin dokumentin pääosassa, ja ansaitusti. Turkissa ei tuohon aikaan ollut lainkaan copyright-lakeja, joten kaikkea sai käyttää oman mielensä mukaan. Lopputulokset ovat hämmentäviä. Elokuvista näytettävät klipit ovat dokumentin parasta antia.

Näitä otoksia täysin absurdeista elokuvista dokumentti onkin pullollaan – ja hyvä niin, sillä muulta sisällöltään dokumentti hieman ontuu. Cem Kaya eksyy useaan otteeseen selvittämään liiaksi turkkilaisen elokuvan historiaa yleensä sekä sen suhdetta valtiovaltaan. 96-minuuttista elokuvaa katsoessa ei voi kuin miettiä, että nämä sutaisut ohi dokumentin varsinaisen aiheen olisi voinut jättää odottamaan toiseen kertaan, jolloin aiheita pystyisi käsittelemään monipuolisemmin. Dokumenttisarja aiheesta olisi enemmän kuin tervetullut.

Aiheesta lipsumisesta ja paikoittain ontuvasta rytmityksestä huolimatta dokumentti on hyvin viihdyttävä. Sen aikana ei voi kuin nauraa ääneen. Siitä pitää huolen turkkilainen Lepakkomies tovereineen, sekä absurdit tilanteet, joihin elokuvantekijät joutuivat.

Mikäli elokuva-ala kiinnostaa, suosittelen tämän teoksen katsomista. Se on hyvä ikkuna toisenlaiseen elokuvakulttuuriin, jossa tosin näkyy yllättävän paljon samankaltaisuuksia nykyaikaiseen Hollywood-kierrätykseen.
Tino Puisto

19.9 klo 21:15 Kino Engel
24.9 klo 18:15 Dubrovnik (Andorra)
26.9 klo 19:00 WHS Teatteri Union

 

Wilko_Chess1[1]

The Ecstasy of Wilko Johnson
Britannia 2015
O: Julien Temple

 ★★★★☆ 

Vaikutusvaltainen rock-kitaristi Wilko Johnson sai käytännössä kuolemantuomion vuonna 2013. Hänellä todettiin haimasyöpä, jonka kerrottiin johtavan kuolemaan. Mitä Dr Feelgoodin mulkosilmäisenä kitaristina tunnettu mies teki? Kieltäytyi kemoterapiasta ja lähti maailmankiertueelle.

Näitä vaiheita kuvaa Julien Temple, jonka hienolle Oil City Confidential -dokumentille visuaalisesti kunnianhimoinen The Ecstasy of Wilko Johnson on hieno sisarteos. Siinä missä ensiksi mainittu valaisi Dr Feelgoodin vaiheita, tänä vuonna valmistunut The Ecstasy of Wilko Johnson kertoo sen yhdestä karismaattisesta muusikosta ja tämän jäähyväisistä elämälle.

Tai niin oli tarkoitus. Kuoleman edessä uuden elämänilon ­­– ja uutta suosiota – löytänyt Johnson saa kuulla, että hänen kasvaimensa voidaankin leikata.

Brittidokumentti vertautuu myös toiseen Templen dokkariin, Joe Strummer -elokuvaan The Future is Unwritten. Molemmissa tarina kerrotaan leikkaamalla yhteen taide-elokuvan ja populaarikulttuurin arkistoista kaivettuja pätkiä. Vaikka hetkittäin kuvasto alleviivaa Johnsonin tarinaa turhankin itsestään selvin esimerkein, osa siitä osuu maaliinsa.

Esimerkiksi shakkipeli kuoleman kanssa on kuluneisuudestaan huolimatta omiaan kuvittamaan tarinaa, jossa ensin elämä ja sitten kuolema vetävät maton alta.
Kaisu Tervonen

19.9. klo 21.00 Kinopalatsi 8
23.9. klo 18.30 Kinopalatsi 8
24.9. klo 16.00 Maxim 2

SpeedSisters7

Speed Sisters
Palestiina–USA–Britannia–Tanska–Kanada–Qatar 2015
O: Amber Fares

 ★★½☆☆ 

”Women were never driving the story because they were never driving the car”, sanoi aikoinaan Callie Khouri, Thelma & Louise -elokuvan käsikirjoittaja. Speed Sistersissä naiset ajavat kumpaakin, sekä tarinaa että autoja.

Libanonilais-kanadalaisen Amber Faresin dokumentti kertoo palestiinalaisesta rallitiimistä Speed Sistersistä, jonka riveissä ajaa viisi naista. He ajavat omaa sarjaansa, ja keskinäinen kilpailu on kova. Ystävyyttäkin rallitiimin keskuudessa esiintyy, mutta mistään naisten välisestä solidaarisuudesta on turha puhua.

Dokumentin ansio on ainakin siinä, että se esittelee palestiinalaista arkea rikkoen odotuksia arabimaailmasta. Elokuva monipuolistaa kuvaa, joka nähdään usein yksipuolisen ”uhri tai syyllinen” -asetelman takaa. Nuoret naiset saavat toki ikään kuin ohimennen paskaa niskaansa niin Israelin viranomaisilta kuin kisoja järjestävältä taholta, mutta he takovat myös omaa onneaan.

Urheiluelokuvana Speed Sisters ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostava. Kisoissa ajetaan pientä rataa aikaa vastaan, eikä kisaajien tuntema jännitys tuloksista välity. Rivien välissä piilevät yhteiskunnalliset huomiot ovat kiinnostavampia.
Kaisu Tervonen

19.9. klo 16.00 Kinopalatsi 8
22.9. klo 18.30 Kinopalatsi 8
23.9. klo 18.15 Maxim 2

swinggame

Swing Game
Suomi 2015
O: Mikko Peltonen, Pasi Riiali

 ★☆☆☆☆ 

Swing Game on näennäisesti dokumentti pelialasta, mutta enemmänkin se on dokumentti ohjaajista itsestään. Kaksikko Mikko Peltonen ja Pasi Riiali ovat vanhoja lapsuuden kaveruksia. He alkoivat kuvata dokumenttia mobiilipelialasta, mutta päätyivät kuvaamaan dokumenttia itsestään pyrkimässä mobiilipelialalle.

Mielenkiintoinen lähtökohta dokumentille, mutta tällä kertaa potentiaali jää hyödyntämättä. Periaatteessa elokuva on symppis, mutta paikoitellen se vaikuttaa hyvin väkinäiseltä ja on auttamattoman tylsä.

Pelialasta dokumentti ei kerro mitään, mitä kukaan alaa vähänkään seuraava ei tietäisi.

Synkeää.

Toisaalta dokumentin voi nähdä monitaiteellisuuden riemuvoittona, mikäli sen kumppaniksi ottaa elokuvateatteriin kaverusten dokumenttia kuvatessa tekemän mobiilipelin, Swing Gamen, joka on sekin yhtälailla tylsä, myötähäpeää herättävä ja väkinäinen.
Tino Puisto

23.9 klo 18:15 Kinopalatsi 9

dearwhite3

Dear White People
USA 2014
O: Justin Simien

 ★★★½☆ 

Onko poliittinen korrektius jumittanut nuorten aikuisten järjenjuoksun? Vai pakotetaanko heidät nauramaan rasistisille vitseille todistaakseen huumorintajunsa? Ja mitä valkoinen keskiluokkainen ihminen tietää rasismista?

Justin Simienin indieleffa asettaa katsojan eteen joukon kiusallisia kysymyksiä. Draamakomedia kuvaa yliopiston kampusta, jossa risteilee muiden mukana mustan radioshown juontaja ja toisaalta valkoisen huumorilehden toimittajia. Toisen vuosikurssin opiskelijan Lionel Higginsin (Tyler James Williams) pitäisi kirjoittaa kytevistä ristiriidoista koulun lehteen, mutta hän yrittää vasta asemoida itseään suhteessa muihin.

Terävä draamakomedia käsittelee ajankohtaista ja arkaa aihetta. Jossain määrin elokuvan pohdinnat voi ulottaa vaikka sukupuolen ja feminismin käsittelyyn. Saarnaamisen sijaan Simien ryydittää kerrontaansa taidokkaasti musiikilla ja huumorillakin.

Hahmot jäävät hiukan yksiulotteisiksi, mutta he täyttävät tehtävänsä: hahmojen kautta paljastetaan eripura ja rasismi, joka pesii amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja sen yksilöissä. Ei ole sattuma, että tapahtumapaikkana on yliopiston kampus, paikka joka on joskus mielletty suvaitsevaisuuden, edistyksellisyyden ja idealismin kehdoksi.
Kaisu Tervonen

19.9. klo 16.15 Kinopalatsi 7
21.9. klo 18.30 Maxim 1
24.9. klo 16.15 Kinopalatsi 7

The_Summer_of_Sangaile_6 - Kopio

The Summer of Sangaile
Liettua–Hollanti–Ranska 2014
O: Alanté Kavaïté

 ★★★☆☆ 

17-vuotias Sangaile viettää kesän varakkaiden vanhempiensa kesähuvilalla jossain päin Liettuaa. Hän viiltelee itseään ja käy katsomassa ilmailunäytöksiä, vaikka pelkää korkeita paikkoja. Sangailen vetää kuorestaan paikallinen Auste, nuori nainen, joka on kiinnostunut elämästä yleensä.

Vapaata nuoruuden kesää viettävät ystävät rakastuvat. Auste heittäytyy suhteeseen avosydämin, kun taas Sangailelle suhde on iso askel kohti itsetuntemusta ja uskallusta.

Liettuan Adelèn elämäksi tituleerattu elokuva ei ole yhtä sensuelli kuin esikuvansa. Se ei onnistu tekemään kahden nuoren tunteita uskottavasti lihallisiksi. Osa seksikohtauksista on lähes vaivaannuttavia pyrkimyksessään kohti siloiteltua kauneutta.

Kauneutta Alanté Kavaïtén toisesta pitkästä elokuvasta ei kuitenkaan puutu. Sen maisemat – kerrostalot, omat huoneet, tummat yöt ja rantavedet – ovat synkassa nuoruuden kesien huolettoman joutilaan tunnelman kanssa.

Vaikka draaman tyrkyttämä metafora lentämisestä tuntuu turhan ilmeiseltä, on yhtä kaikki tyydyttävää nähdä, kuinka elokuvan nimihahmo saa niin kuvaannollisesti kuin konkreettisesti siivet alleen.
Kaisu Tervonen

18.9. klo 18.30 Kinopalatsi 7
19.9. klo 15.45 Kinopalatsi 9
24.9. klo 13.45 Kinopalatsi 9

 

LUE LISÄÄ

, , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentoi