Parempaa väkeä

"Waters kuvaa naisten välistä rakkautta ja intohimoa herkkävireisesti. Lisäsärmä ei olisi ollut kuitenkaan pahitteeksi."

Sarah Waters: Parempaa väkeä
Suom. Helena Bützov
Tammi 2015
598 s.

 ★★★★☆ 

Parempaa väkeä on kahden naisen rakkaustarina 1920-luvun Lontoossa.

Olen aina nauttinut Sarah Watersin romaaneista ja kirjoitustyylistä. Hänen kirjansa ovat helppolukuisia ja kerronnallisia, mutta niissä on myös psykologista syvyyttä ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköistä ajankuvausta.

Watersin uutukainen Parempaa väkeä jatkaa samalla linjalla, mutta ei aivan täytä odotuksia.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Lontooseen eli ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Tarinan keskiössä on aikansa köyhdyttämä perhe, joka kamppailee säilyttääkseen elintasonsa ja omanarvontuntonsa. Nuori nainen Frances Wray asuu kahdestaan äitinsä kanssa Champion Hillissä, hienolla ja arvostetulla alueella. Heidän on kuitenkin jaettava talonsa vuokralaisten kanssa selviytyäkseen arjestaan taloudellisesti. Näyttämölle astuvatkin pian vakuutusmyyjä Leonard ja hänen vaimonsa Lilian.

Frances rakastuu Lilianiin, ja Waters kuvaa naisten välistä rakkautta ja intohimoa herkkävireisesti. Oman mutkikkuutensa tilanteeseen tuo Leonardin läsnäolo, ja kuvioissa vilahtaa myös Francesin entinen rakastettu. Waters kuvailee mestarillisesti Francesin sisäistä maailmaa ja kamppailua nykyaikaan verrattuna hyvinkin konservatiivisessa ympäristössä ja ajassa. Rakkaustarina saa lopulta omaperäisen ja yllättävän käänteen.

Itse onnistuin kuitenkin arvaamaan juonen kulun, mikä oli pettymys. Romaanissa on jotain Watersille epätyypillistä geneerisyyttä; olisin kaivannut tarinaan enemmän särmää, pidemmän ajanjakson kuvausta tai muutakin yllättävää kuin loppupuolen käänne. Odotin myös vastaavanlaista kertojan näkökulman muutosta, joka sai Watersin vuonna 2002 ilmestyneessä Silmänkääntäjä-romaanissa tarinan nyrjähtämään kiehtovalla tavalla sijoiltaan.

Parempaa väkeä etenee varsin suoraviivaisesti, ja intohimoinen uteliaisuus Francesin ja Lilianin kohtalosta alkaa hiipua lähes kuusisataasivuisen teoksen viimeisen viidenneksen aikana. Romaani on kyllä taidokas, mutta ei yllä Watersin aiempien teosten loistokkuuteen.

Watersin hengästyttävän kaunis kieli hurmaa jälleen. Waters kirjoittaa tyylipuhtaasti ja soljuvasti, mutta säilyttää samalla tekstinsä koristeellisuuden ja vivahteikkuuden. Hänen hahmonsa ovat nytkin hyvin eläviä, ja kerronta on elokuvallista ja visuaalista.

Erityiskiitoksen ansaitsee suomentaja Helena Bützov, jonka ensiluokkaisista käännöksistä olen nauttinut aiemminkin.

LUE LISÄÄ

, , ,

Kommentoi