Malabadi Tammela, Tampere
26.11. 2015

Öljyä oli juuri sopivasti tuomaan munakoison ja paprikan maku esiin mutta ei yhtään liikaa.

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Olimme sopineet illalliskokouksen Tampereelle, joten nyt oli viimein tilaisuus testata Tammelassa oleva turkkilainen ravintola Malabadi. Hervannassa oleva Malabadi on toiminut jo pidempään ja on kuulemma kovin suosittu, mutta keskustassa kilpailu on tietysti kovempaa. Tamperelaista vegaaniruokatarjontaa kartoittava Gastropapu ehtikin jo arvioida Tammelan ravintolan lounaan ja kehui sitä. Itse olen kuullut lounaasta sekä hyviä että huonoja kokemuksia, mutta minua kiinnosti ennen kaikkea iltalistan kokeileminen, kuten aina.

Ravintolassa oli mukava sopivan hillitty sisustus, ja toisin kuin edellisen Tsaari-ravintolan aikaan, kadulta myös näkee kunnolla sisään. Kiinteistössä toimi vuosia enemmän tai vähemmän epämääräisesti hoidettu ”eroottinen ravintola”, joten erkaantuminen sen pimennettyjen ikkunoiden linjasta on aika hyvä idea. Ainoa miinus ilmapiirissä oli, että ilmeisesti ilmavaihdon heikkouden takia rasvankäry leijui turhan vahvana salin puolelle.

Meidät otettiin vastaan lämpimästi ja kärsivällisesti siitä huolimatta, että seurueemme saapui paikalle ripotellen. Odotellessa meille tarjottiin keittiön tervehdys – harvinaista Suomessa – eli lautasellinen tomaattikeittoa. Sen kyljessä tarjottu leipä ei ollut vegaanista, mutta tarjoilija mainitsikin sen tilatessamme. Tomaattikeitossa oli mukavasti tulisuutta, mutta tomaatin ”purkin makuinen” kitkeryys oli jäänyt, eli sitä ei ollut leikattu millään makealla. Mukava yllätys siitä huolimatta.

Pääruoaksi tein tarjoilijan suosituksesta riskivalinnan ja valitsin täytetyn munakoison (ilman juustokuorrutusta) eli munakoisoa pyörtyvän imaamin tapaan. Rakastan munakoisoa, mutta joka kerta kokeiltuani olen pettynyt tähän annokseen, koska se on uinut oliiviöljyssä. Riski kannatti, sillä Malabadin annos oli ehdottomasti paras versio ruokalajista tähän mennessä. Öljyä oli juuri sopivasti tuomaan munakoison ja paprikan maku esiin mutta ei yhtään liikaa. Munakoiso oli yhtä raa’aksi jäänyttä pientä kohtaa lukuun ottamatta kypsennetty erinomaisesti. Tomaatin ja paprikan kanssa se muodosti niin herkullisen kastikkeen, että lisukkeena ollut perusriisikin meni mukisematta.

Alkuruuissa näkyy olevan ezmeä eli herkullista kurkku-tomaatti-sipuli-paprika-tahnaa. Maistoin sitä ystäväni sigara böregi –annoksesta, ja se oli mielestäni liki yhtä hyvää kuin Antiokia Atabarissa, mutta koska sen syömiseen tarvitaan leipää, annosta tuskin kannattaa kokeilla vegaanisena, ellei ravintolaan tule leipävaihtoehtoa. Toinen mahdollisuus on viininlehtikääryleannos.

Tänne täytyy ehdottomasti tulla käymään uudestaan. Listalla on toinenkin vegaaniseksi muunnettava pääruoka eli kikherneitä tomaatilla, mutta taidan ottaa munakoison ensi kerrallakin.

Malabadi Tammela
Tammelan Puistokatu 26–28
Tampere

ma–to 10–22
pe 10–24
la 12–24
su 11–20

Kotisivut

Facebook

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi