Maailman tärkeimmät

Joskus sen vaan tietää, kun joku tulee tekemään jotain tärkeää. Tyttö on kolmen vanha ja sillä on silmät, jotka näkevät omieni taakse jonnekin, missä tuskin olen itse käynyt.

Kuva: Reetta Kauranen

On monta syytä matkustaa ja sitten on se arvokkain – kohtaamamme ihmiset.(Kuvan tyttö ei liity tarinaan, mutta on sitäkin tärkeämpi.)

 

Sihanoukville, Kambodža

Mustat silmät tuijottavat nurkkapöydästä takaisin omiini ja tyttö hymyilee lämpimästi ilman vaivaantuneisuuden häivää. Korukerroksilla verhoiltu siro käsi kannattelee symmetrisiä kasvoja, joilla viipyilee rento ja aavistuksen puutunut katse. Harmaapäinen, mahakas mies tyttöä vastapäätä on keskittynyt pihviinsä ja märehtii. Mistä he puhuisivat normaalisti? Keskustelun ei kenties kuulukaan soljua johtuen kielimuurista, kulttuurieroista tai ihan vaan valta-asetelman muodostamasta silkasta mahdottomuudesta. Patoan palaa kurkussani ja hengittäminen käy yhä hankalammaksi. Pohdin, tietääkö tyttö olevansa arvokas. Sillä tavalla arvokas, ettei sitä voi mitata neitsyyden hintalapulla. Lohduttaudun selittelemällä ja keksimällä skenaarioita, vaikka vilkaisu viereisiin pöytiin todistaa, että kuvio toistuu kuin halvassa metrikankaassa. Jos nuori nainen on kuin onkin onnellinen ja ylpeä voidessaan elättää perheensä vuoden, kaksi, niin onko se hyvä asia? Edes olosuhteet huomioon ottaen? Mietin, mistä mustasilmäinen nuori nainen haaveilee ja hymyilen takaisin.

 

Länsiylämaat, Skotlanti

– No otetaan yhdet! Mun pitää olla varovainen lääkkeiden kanssa.

Kaadan viskit yli äyräiden.

– En halua puhua siitä, miten vaikeaa minunlaisillani on tai ei ole. Se on myös asennekysymys. Puhutaan mieluummin rakastumisesta.

Sarah virittää kitaran skottivireeseen ja asettelee huuliharpputelineen paikoilleen. Laulu kertoo päivästä, jolloin hän saapui ensimmäistä kertaa ajan hapertamaan Kinlochlevenin kylään Skotlannin ylämaille, ja kuinka hän löysi kodin tarunomaisen luonnon ääreltä laaksosta, minne aurinko ei yllä.

Songs will now no longer feel the same.
No space left for torment, fear and shame.
Walk and listen round the loch as they all call me by my name.”

Himmeä meikki korostaa palavaa, keskittynyttä katsetta, ja kunkin säkeen lopussa syvän äänen läpi kuultaa surumielinen vibrato. En uskalla liikkua. Laulun jälkeen kaadan toisen viskin. Sarah on meistä se, joka ei tarvitse rohkaisuryyppyjä – sen sijaan rohkeampaa naista saa vapaasti hakea. Muutettuaan Ranskan Alpeilta kaksikymmentä vuotta takaperin ensin Englantiin ja sittemmin Skotlantiin, hänestä on tullut paitsi intohimoinen sukelluksenopettaja, järeällä yleistiedolla varustettu matkaopas ja lahjakas muusikko; myös nainen, joka neljänkymmenen vuoden jälkeen näkee peilistä itsensä. Sarah luottaa siihen, että täysi-ikäiset tyttäret palaavat hänen elämäänsä ajan kanssa ja kun he palaavat, on heillä yhä oikeus kutsua häntä isäksi.

Jatkamme vielä yksille paikalliseen pubiin, eikä kukaan kituliaan maalaiskylän asukkaista katso meitä kieroon. Kaikki rakastavat Sarahia, sillä kuka ei rakastaisi vapautta räiskyvää romantikkoa, jonka ei tarvitse esittää mitään.

 

Dubrovnik, Kroatia

Yskin kevätflunssaani tarmokkaasti ulos Kroatian lämmössä. Ovelle koputetaan ja huolestunut mummo seinän toiselta puolen kantaa helmoissaan pulloa jos toista, ja kutsuu luokseen kupposelle. Vahva inkivääritee korventaa hengitysteitä auki samalla, kun kuuntelen naisen kertomusta. Lääkäreiden toistuvista tuomioista huolimatta Miriam on selvinnyt terveen kirjoille kolmesta nopeasti edenneestä, vihaisesta kasvaimesta. Kysyn varovasti naisen itsensä arviota siitä, millä hän on selättänyt sairaudet.

“Se on hyvin yksinkertaista. Mehustamalla.”

Miriam sanoo katuvansa elämässään tasan yhtä asiaa.

“En koskaan kehdannut kirjoittaa elämästäni kirjaa. Kanteen kelpaisi vanha valokuva polkuveneestä, jolla sotkimme veljeni kanssa viisitoistakesäisinä silloisen Jugoslavian sotajoukkojen jaloista Italiaa kohti. Tottahan meidät saatiin kiinni, mutta ihmeen lykyllä ja puhelahjoilla selvisimme lopulta Amerikkaan asti. Emme tosin sillä polkuveneellä”, Miriam nauraa. Seikkailun muistelu saa vanhuksen silmät kiiltämään – ei kuolemanpelosta, vaan absoluuttisesta elämänjanosta.

 

Sammomme, Toscana, Italia

Silmiinpistävän suloinen peikkotyttö kiskaisee tuolin alleen ja istahtaa pöydän ääreen. Ujot iirikset tapittavat sekaisen, valtavan tukkapilven lomasta. Tyttö pahoittelee hiljaa heikkoa kielitaitoaan ja kääriytyy syvemmälle ylisuureen, punaiseen villapaitaan. Isäntä hyräilee savuavan sätkän takaa italialaista iskelmää ja latoo aamiaista pöytään keskustelevien käsien välistä. Tyttö kuuntelee tarkkaavaisena ja ottaa pienellä viiveellä osaa keskusteluun aina, kun kerkeää. Joku murjaisee vitsin italiaksi, eikä naurusta meinaa tulla loppua. En naura, koska oma kielitaitoni on varsin heikko, ja hetki tarjoaa ainutkertaisen tilaisuuden nähdä ympärillä olevien ihmisten sisälle. Silmäni jäävät kiinni peikkotytön hymyyn, jonka eteen hän unohti spontaanin remakan lomassa laittaa kätensä. Ikävästi halkeilleet hampaat ovat tumman harmaat. Tasoittelen säikähdystäni ja uskon hetken, että mielikuvitukseni teki peikkotytölle tepposet.

“Metamfetamiini… Löysin Elenan aikoinaan Pistoian kadulta ja hän tulee pari kertaa kuussa peseytymään. Koitan syöttää hänet samalla mahdollisimman hyvin”, isäntä selvittää vähän myöhemmin ja sytyttää uuden sätkän.

 

Berliini, Saksa

Joskus sen vaan tietää, kun joku tulee tekemään jotain tärkeää. Tyttö on kolmen vanha ja sillä on silmät, jotka näkevät omieni taakse jonnekin, missä tuskin olen itse käynyt. Halla tietää paljon, mutta ei vielä osaa pukea kaikkea sanoiksi. Puheet vanhasta sielusta kiteytyvät hänen tavassaan katsoa merkille panemaansa yksityiskohtaa ensin rauhallisesti ja sanoa hetken punnittuaan jotain oivallisen viisasta. Toivon koko olemiseni pohjasta, että Hallalla on aikuisena naisena allaan maa, joka on vielä ystävä, ja jonka eteen ei ole liian myöhäistä taistella.

Kirjoittaja on viihtynyt tien päällä alkuvuodesta 2014 ja jatkaa matkaa kohdatakseen lisää vahvoja naisia ja ainutlaatuisia tyttöjä, joiden tarinat pysäyttävät ja ankkuroivat huomion tämän hetken tärkeyteen.

 

LUE LISÄÄ

, ,

Kommentoi